Ulkomaat

Kolme maanjäristystä ravisteli Italiaa keskiviikkoiltana – viranomaiset eivät ole ilmoittaneet kuolonuhreista

Keski-Italian järistykset tuntuivat Roomaa ja Napolia myöten.

Italiaa keskiviikkoiltana ravistelleiden maanjäristysten tuhojen laajuus oli vielä torstaina puoliltapäivin epäselvä, uutistoimisto AFP kertoo. Pelastusmiehistöt eivät ole vielä päässeet kaikkialle.

Kuolonuhreilta tiettävästi vältyttiin ja useimpien loukkaantuneiden vammat olivat lieviä. Viranomaisten mukaan neljän ihmisen vammat olivat vakavia, uutistoimisto Reuters kertoo.

”Tilanne ei ole niin katastrofaalinen kuin olisi voinut olettaa”, pelastusjohtaja Fabrizio Curcio sanoi yöllä AFP:n mukaan.

Maanjäristyksiä oli keskiviikkoiltana kolme. Maanjäristysherkällä Marchen alueella, Perugian kaupungin eteläpuolella järisi ensin iltaseitsemältä ja uudestaan kello yhdeksän jälkeen. Kolmas järistys tapahtui noin yhdeltätoista illalla. Niiden lisäksi oli useita heikompia jälkijäristyksiä.

Ensimmäisen maanjäristyksen voimakkuus oli Italian viranomaisten mukaan voimakkuudeltaan 5,4, toisen 6,1 ja kolmannen 4,9, kertoo uutistoimisto Reuters.

”Useat talot ovat romahtaneet. Kaupunkimme on tuhoutunut”, Ussitan vuoristokaupungin pormestari Marco Rinaldi kertoi Sky Italia televisiokanavalle AFP:n mukaan.

”Toinen järistys oli pitkä ja hirveä”, Rinaldi kuvaili.

”Olen kokenut useita maanjäristyksiä, mutta tämä oli vahvin kokemani. Onneksi kaikki olivat jo lähteneet ulos ensimmäisen järistyksen jälkeen, joten en usko kenenkään loukkaantuneen”, hän sanoi.

Campin pikkukaupungissa asuva Mauro Viola kertoi Reutersille viettäneensä koko yön ulkona jälkijäristysten pelossa.

”En pääse pelosta eroon”, hän kertoi.

Campissa on 200 asukasta, joista useimmat nukkuivat tai yrittivät nukkua autoissaan.

Järistysten keskus oli Castelsantangelo sul Neran liepeillä, missä kaupungin 300 asukasta kokoontui keskustorille. Myös Visson kirkko on kärsinyt mittavia vaurioita.

Molemmat järistykset tuntuivat hyvin laajalla alueella Keski-Italiassa aina Napolista Roomaan ja Venetsiaan asti. Corriere della Seran mukaan Roomassa muun muassa evakuoitiin ministeriörakennus Farnesina ensimmäisen maanjäristyksen jälkeen.

Järistysten vuoksi puhelinyhteydet ja sähköt ovat laajoilla alueilla poikki.

Samalla Marchen alueella on ollut useita tuhoisia maanjäristyksiä viime vuosina. Viimeksi elokuussa Amatricen kaupunki tuhoutui pahoin ja 300 ihmistä kuoli maanjäristyksestä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Italia
  • Maanjäristys
  • Italian maanjäristys 2016

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    4. 4

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    5. 5

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    6. 6

      Pam syyttää: Tamperelaisessa K-Supermarketissa seksuaalista häirintää – kauppias irtisanoutui: ”Totta kai kiistän kaiken”

    7. 7

      Nyt se on varmaa: Länsimetron liikenne alkaa aikaisintaan marraskuussa – ”Onnistuneita koeajopäiviä ei vielä ole”

    8. 8

      Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

    9. 9

      ”Olen ollut ajattelematon ja harkitsematon”, sanoi veljensä firmaa markkinoinut valtakunnansyyttäjä – Jutun todistajista luovuttiin, ja se voi tehdä tahallisuuden arvioinnista vaikeaa

    10. 10

      Asiakas virtsasi myynnissä olleiden työkalujen päälle myymälässä Kampissa – motiivi on vielä arvoitus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    7. 7

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    10. 10

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää