Ulkomaat

Islannin piraattipuolueen hurja gallupkannatus suli vaaleissa – nykyhallituksen itsenäisyyspuolue julistautui voittajaksi

Itsenäisyyspuolueen valta-asema Islannissa on vankistumassa parlamenttivaaleissa, joista piti tulla perinteisten puolueiden kaatajaiset. Kun kaikki äänet oli laskettu, oli nykyisessä hallituksessa istuva itsenäisyyspuolue saanut 29 prosentin kanntuksen.

Keskustaoikeistolainen itsenäisyyspuolue julistautui sunnuntaina iltapäivällä Islannin lauantaisten parlamenttivaalien voittajaksi.

Kun kaikki äänet oli laskettu oli nykyisessä hallituksessa istuva itsenäisyyspuolue saanut suurimman ääniosuuden, 29 prosenttia.

Paikkoja se sai 21 parlamentin yhteensä 63:sta.

Itsenäisyyspuoluetta johtaa nykyinen valtiovarainministeri Bjarni Benediktsson, josta voi mahdollisesti tulla Islannin uusi pääministeri. Tällä hetkellä pääministerin paikka on edistyspuolueella.

Bjarni Benediktsson totesi sunnuntaina Reutersille, että hänen tavoitteenaan on kolmen puolueen hallitus. Hän ei silti nimennyt vielä mahdollisia hallituskumppaneita. Islannin presidentti ei ollut sunnuntai-iltapäivänä vielä nimittänyt virallista hallitustunnustelijaa.

Toiseksi suurimman puolueen paikan otti vihreä vasemmisto liki 16 prosentilla äänistä. Puolue sai merkittävän vaalivoiton. Sen paikkamäärä kasvoi kolmella kymmeneen paikkaan.

Vaalien alla laajaa mediahuomiota saaneen piraattipuolueen kasvu suureksi puolueeksi jäi vaalipäivänä odotettua vaisummaksi. Puolue jäi kolmanneksi suurimmaksi kymmenellä paikalla ja 14,5 prosentilla äänistä.

Vaikka iso siivu piraattien gallupkannatuksesta ei kantanut vaaliuurnille saakka, puolue on silti yli kaksinkertaistamassa paikkamääränsä viime vaaleihin verrattuna. Kansainvälinen piraattiliike ei ole pärjännyt näin hyvin missään muussa maassa.

”Olemme hyvin tyytyväisiä. Olemme puolue nuorille ihmisille, edistyksellisille ihmisille, jotka muokkaavat ja uudistavat yhteiskuntaamme, kuten Robin Hood. Robin Hood oli piraatti, ja mekin haluamme ottaa vallan voimakkailta ja antaa sen ihmisille”, totesi piraattipuolueen Birgitta Jónsdóttir uutistoimisto AFP:lle.

Itsenäisyyspuolueen Benediktssonin pääministerin paikka ei ole vielä varma.

Vihreä vasemmisto ja piraattipuolue ovat solmineet vaaliliiton kahden keskustavasemmistolaisen puolueen kanssa. Yhdessä ne saivat 27 paikkaa parlamentista.

Nykyiset hallituskumppanit itsenäisyyspuolue ja edistyspuolue saivat 29 paikkaa. Ainakin piraatit ovat antaneet ymmärtää, että ne eivät suostu yhteistyöhön nykyhallituksen puolueiden kanssa.

Ratkaisun avaimet voivat olla viime keväänä perustetulla liberaalilla viðreisn-puolueella (uudistuspuolue). Se sai seitsemän paikkaa, ja voisi viedä jomman kumman vaaliliiton enemmistöhallitukseen tarvittavan 32 paikan kynnyksen yli.

Väistyvä pääministeripuolue, keskustalaisen edistyspuolue, kärsi suuren vaalitappion ja jäi 11,5 prosentin ääniosuuteen. Se sai vain kahdeksan paikkaa parlamentissa, kun sillä viime vaalikaudella oli 19.

Islannin presidentti myönsi pääministeri Sigurður Ingi Jóhannssonille eron sunnuntaina, yleisradioyhtiö RÚV kertoi.

Puolue kärsi pahoin kuohunnasta, joka alkoi keväällä niin sanotuista Panaman papereista.

Tapahtumat johtivat useita päiviä kestäneisiin suurmielenosoituksiin Islannin parlamentin edustalla. Edistyspuoluetta edustava pääministeri Sigmundur Davíð Gunnlaugsson joutui jättämään paikkansa.

Lisäksi vaalit aikaistettiin. Normaalissa aikataulussa ne olisi pidetty keväällä 2017.

Opposition piraatit hyötyi selvästi kevään kuohunnasta, kun islantilaiset kääntyivät vanhoja puolueitaan vastaan.

Parhaimmillaan sen kannatus kävi keväällä noin 40 prosentissa. Vielä vaaleja edeltävissä mielipidemittauksissa sen kannatus oli verraten tasaista itsenäisyyspuolueen kanssa. Vaalipäivänä äänestäjien protesti oli nyt odotettua laimeampi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    3. 3

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    7. 7

      Järjestäjät: Uusnatsien vastamielen­osoitukseen osallistui tavallisia tamperelaisia, joita ei voi leimata äärivasemmistoksi

    8. 8

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    9. 9

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    10. 10

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    4. 4

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    7. 7

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    8. 8

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    9. 9

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    10. 10

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää