Ulkomaat

Komission entinen johtaja sai EU:lta synninpäästön Goldman Sachsin lobbariksi siirtymisestä

EU:n oikeusasiamies Emily O’Reilly sanoo harkitsevansa oman selvityksen tekemistä. O’Reillyn mukaan EU-komitea ei ilmeisesti ollut selvittänyt Barroson toimintaa perinpohjaisesti.

José Manuel Barroso ei rikkonut EU:n eettisiä sääntöjä siirtyessään komission puheenjohtajan tehtävästä investointipankki Goldman Sachsin lobbariksi. Näin linjasi EU:n tapausta varten perustama etiikkakomitea maanantaina.

Komitean mukaan portugalilainen Barroso, joka johti komissiota vuosina 2004–2014, ei osoittanut riittävää harkintaa asiassa, mutta todisteita eettisten sääntöjen rikkomiselle ei kuitenkaan löytynyt.

Barroso odotti EU:n vaatimat puolitoista vuotta, ennen kuin aloitti työt Goldman Sachsissa. Barroso auttaa pankkia erityisesti Britannian EU-eroon eli brexitiin liittyvissä kysymyksissä.

Siirto on herättänyt suurta ärtymystä EU:ssa, koska sen katsotaan pilaavan jo monissa skandaaleissa ja kriiseissä rypeneen unionin mainetta.

Vetoomus siitä, että Barrosolle ei maksettaisi EU:n toimesta yli 100000 euron vuosieläkettä, on kerännyt jo yli 153 000 allekirjoittajaa.

Goldman Sachsilla oli merkittävä rooli sekä globaalin finanssikriisin kehittymisessä että eurokriisin kärjistymisessä. Amerikkalaispankki muun muassa auttoi Kreikkaa piilottamaan velkataakkaansa.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti tutkimuksen käynnistämisestä syyskuussa sen jälkeen, kun EU:n oikeusasiamies Emily O’Reilly lähetti asiasta kirjeen.

Komissio kertoi maanantaina, että se aikoo tarkastella komitean raporttia tarkasti ja päättää sen jälkeen jatkotoimista.

O’Reilly puolestaan sanoi harkitsevansa oman selvityksen tekemistä. O’Reillyn mukaan komitea ei ilmeisesti ollut selvittänyt Barroson toimintaa perinpohjaisesti.

Kohu Barroson siirtymisestä on ollut nolo asia Junckerin komissiolle, koska se on monien mielestä suhtautunut siirtoon alunperin ilmeisen myönteisesti. Juncker itse väittää, että hän on vastustanut Barroson siirtymistä nimenomaan Goldman Sachsiin alusta asti.

Barroson mukaan hän ei ole tehnyt mitään väärin. Syyskuussa vihainen Barroso vastasi arvostelijoilleen.

”Miksi en saa työskennellä, missä haluan, jos kyseessä on laillinen toimija? Ei tässä puhuta mistään huumekartellista”, Barroso sanoi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    4. 4

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    10. 10

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat