Ulkomaat

Trumpia tukevan kuvernöörin kahdelle entiselle alaiselle tuomio vehkeilystä, jonka käänteet ovat kuin House of Cards -sarjasta

Kohun keskipisteessä on kuvernööri Chris Christie, jota Donald Trumpin väitetään harkinneen jopa varapresidenttiehdokkaakseen.

Yhdysvalloissa oikeuslaitos on tuominnut Bill Baronin ja Bridget Kellyn tapahtumista, jotka uskomattomuudessaan ovat kuin poliittisesta juonittelusta kertovasta House of Cards -sarjasta.

Molemmat syytetyt saivat tuomion kaikista heitä vastaan nostetuista yhdeksästä syytekohdasta perjantaina, kertoo uutistoimisto Reuters.

Sekä Baroni että Kelly työskentelivät aiemmin New Jerseyn republikaanikuvernööri Chris Christien hallinnossa. Chris Christie tunnetaan puolestaan republikaanien presidenttiehdokas Donald Trumpin uskollisena tukijana. Niin uskollisena, että pitkään Christien uskottiin olevan Trumpin valinta varapresidenttiehdokkaakseen.

New York Post -lehden mukaan Trump itseasiassa ehti jo pyytää Christietä varapresidentikseen, mutta muutti viime hetkillä mielensä ja valitsi varapresidenttiehdokkaakseen Mike Pencen.

Oikeudessa Baronia ja Kellyä syytettiin jättimäisen ja neljä päivää jatkuneen ruuhkan tarkoituksellisesta luomisesta George Washington -sillalle vuonna 2013, uutiskanava abc7 kertoo. Silta on liikenteellisesti Yhdysvaltojen vilkkain ja maantieteellisesti merkittävä, sillä se yhdistää New Jerseyn New Yorkiin.

Syyttäjän mukaan Kelly ja Baroni juonivat Christien liittolaisen David Wildsteinin kanssa sillan sulkemisen, koska he halusivat kostaa Fort Leen demokraattipormestari Mark Sokolichille sen, että tämä ei tukenutkaan republikaani Christien uudelleenvalintaa kuvernööriksi, vaikka oli luvannut niin.

Korkea-arvoisena satamaviranomaisena toiminut Wildstein myönsi omat syytteensä välttääkseen itse vankilan, ja oli oikeudenkäynnissä syyttäjän tärkein todistaja.

Sekä Kelly että Baroni sanoivat oikeudessa, että he uskoivat sillan sulkemisen olevan osa liikennetutkimusta, koska Wildstein oli sanonut heille niin. Puolustus syytti Wildsteinia valehtelijaksi ja huijariksi.

Syytettyjen kannalta vakavin todiste oli sähköposti, jossa Kelly kirjoitti: ”Aika järjestää hieman liikenneongelmia Fort Leelle.”

Kun Fort Leen pormestari Mark Sokolich valitti, että lapset eivät pääse ruuhkien takia kouluun, Kelly kirjoitti tekstiviestissä: ”Onko väärin että minua hymyilyttää?”

Oikeudessa Kelly väitti viitanneensa vain hyvin sujuneeseen liikennetutkimukseen. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän kuitenkin myöhemmin oli poistanut viestit, hänen lakimiehensä vastasi asiakkaansa pelänneen, että hänestä tehdään syntipukki.

Kelly, Baroni ja Wildstein todistivat kaikki, että kuvernööri Chris Christie oli tietoinen ajokaistojen sulkemisesta sillalla joko ennalta tai ainakin sulkemisen aikana, vaikka tämä itse on toistuvasti kiistänyt tienneensä asiasta mitään.

Wildsteinin mukaan Christie nauroi, kun hän kertoi syntyneistä ruuhkista. Wildsteinin mukaan Christie myös vitsaili, ”ettei mitään poliittista ollut käynnissä”, kun hänelle kerrottiin pormestari Sokolichin olevan hermona siitä, ettei Christie vastaa hänen puheluihinsa.

Epäselväksi oikeudessa kuitenkin jäi, tiesikö Christie sen, että ruuhkat olisi aiheutettu poliittisista syistä. Kelly todisti oikeudessa kertoneensa Christielle ennalta, että kaistojen sulkeminen sillalla johtuu liikennetutkimuksesta.

Tuomari totesi oikeudessa valamiehistölle, että he voivat tuomita Kellyn ja Baronin salaliitosta pohtimatta lainkaan sitä, oliko näiden motiivina poliittinen kosto Sokolichille.

Yhdysvaltojen vilkkaimmalla sillalla ensimmäisenä koulupäivänä alkaneet ruuhkat viivästyttivät työmatkalaisia, koulubusseja ja pelastusajoneuvoja neljä päivää, eikä pormestari Sokolichin aneluihin Wildsteinin käskystä vastattu.

Kohu on Christielle erityisen nolo, sillä vielä vuonna 2013 häntä povattiin jopa republikaanien yhdeksi presidenttiehdokkaaksi. Christien tavoitteena olikin varmistaa uudelleenvalintansa New Jerseyn kuvernööriksi mahdollisimman suurella ja puoluerajat ylittävällä äänimäärällä, jotta hänen presidenttiehdokkuutensa näyttäisi mahdollisimman houkuttelevalta myös puolueen silmissä.

Sekä Baronia että Kellyä uhkaa nyt jopa 20 vuoden vankeustuomio. Oikeusoppineet tosin uskovat heidän pääsevän huomattavasti vähemmällä. Tuomio kaksikolle luetaan 21. helmikuuta.

Arvioiden mukaan Christien sotkeutuminen kohuoikeudenkäyntiin sekä hänen läheiset suhteensa Donald Trumpiin voivat vaikuttaa vielä myös Trumpin kannatukseen ensi tiistain vaalipäivänä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    7. 7

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    8. 8

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    9. 9

      Donald Trump arvosteli jälleen NFL:n polvistumisia – ja sai itse tuhansien kommenttien arvosteluvyöryn

    10. 10

      Kuolleen sotilaan leski vahvistaa ABC:lle: Trump soitti, oli tökerö ja sai lesken itkemään entistä enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Torstaina julkistettavat salaiset JFK-asiakirjat saattavat paljastaa uusia tietoja murhaaja Lee Harvey Oswaldin liikkeistä Meksikossa
    3. Donald Trump arvosteli jälleen NFL:n polvistumisia – ja sai itse tuhansien kommenttien arvosteluvyöryn
    4. Itsenäisyyttä tukevat katalaanit uhkaavat Espanjaa ”laajalla siviilitottelemattomuudella” – alueparlamentti ja senaatti äänestävät ehkä samanaikaisesti Katalonian itsenäisyys­julistuksesta ja pakkotoimista
    5. Tunti sitten
    6. Lazion natsimieliset kannattajat kiinnittivät tarroja, joissa Anne Frank on AS Roman paidassa – Juutalaisyhteisö: ”Antisemitismi pois stadioneilta”
    7. Poliisi ampui 67-vuotiaan espanjalaismatkailijan Rio de Janeirossa – avasi tulen kohti turisteja kuljettanutta autoa
    8. Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”
    9. Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla
    10. Kiina himoitsee teknologiaa, joka tunnistaisi jokaisen ihmisen kolmessa sekunnissa valvontakamerasta – Hanke on valtava tietoturvariski, sanoo professori
    11. Britannian kansainvälisestä kehityksestä vastaava ministeri: ”Isisiin liittyneet britit on parasta tappaa”
    12. 2 tuntia sitten
    13. Ferrarin pääjohtaja vakuuttaa: tallipäällikkö ei saa potkuja, vaikka F1-mestaruutta ei tulekaan
    14. Näytä lisää