Ulkomaat

Tapaus Jari Lindström paljastaa paljon Suomen ja Yhdysvaltojen poliittisten järjestelmien eroista – duunari tuskin nousee tälläkään kertaa ministeriksi Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa kansanedustajat ovat usein miljonäärejä ja heidän vaalibudjettinsa nousee miljooniin dollareihin. Suomessa eduskuntaan voi päästä tuhansilla euroilla.

Vielä ei ole tiedossa, ketkä tuleva presidentti Donald Trump valitsee ministereiksi. Spekulaatioita riittää, mutta jo tässä vaiheessa uskaltaa arvella, ettei yksikään ministeri tule ihmisryhmästä, josta Trump saa kiittää eniten vaalivoittoaan.

Trump äänestettiin presidentiksi, koska hän osasi luoda toivoa valkoisille ei-korkeakoulutetuille miehille, joilta globalisaatio on vienyt uskon tulevaisuuteen ja usein myös työn.

Suomessa yksi kuuluisimmista työelämän mullistuksen edustajista on oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps). Hän oli hyvinvoiva Voikkaan paperitehtaan työntekijä vuosina 1986–2006.

Lindström sai potkut vuonna 2006 ja koki vuosien työttömyyden ja pätkätyöläisyyden, kun paperin kysyntä väheni digitalisaation takia. Hänestä tuli opiskelija ja aktiivi perussuomalainen. Nyt hän on ministeri.

Myös Yhdysvalloissa on jopa köyhistä oloista noustu poliitikoksi, mutta se on koko ajan vaikeampaa, etenkään tavalliselle duunarille. Jos Jari Lindström olisi amerikkalainen, hän tuskin olisi edes kuvitellut pääsevänsä edustamaan kansaa Washingtoniin, vaikka olisi ollut poliittisesti kuinka aktiivi tahansa. Suomessa hän pääsi, ja syykin on sama kuin miksi Trumpista tulee presidentti: valkoisen miehen ahdinko.

Amerikkalaiset luottavat suomalaisia huomattavasti enemmän ihmisiin, jotka ovat tehneet paljon rahaa.

Lindström pääsi toista kertaa eduskuntaan 2015. Tuolloin hänen vaalibudjettinsa oli 6 435 euroa. Keskimäärin läpipäässeiden budjetti oli noin 38  000 euroa. Voi olla, ettei Lindström olisi edes päässyt läpi, jos hän olisi ollut miljonääri. Suomen eduskunnassa ei ole kuin kuorallinen miljonääreiksi laskettavia.

Yhdysvalloissa rahan valta sekä vaaleissa että lobbausjärjestelmässä kasvaa koko ajan, mikä raivostuttaa ihmisiä. The New York Timesin kyselyn mukaan 84 prosenttia amerikkalaisista sanoo, että raha määrää liikaa vaaleissa.

Trump sai järjestelmään kyllästyneitä puolelleen, koska hän väitti olevansa vapaa muiden rahasta, onhan hän itse rikas. Hänen kampanjansa maksoi Maplight-sivuston mukaan noin 250 miljoonaa dollaria ja vastaehdokkaan Hillary Clintonin noin puoli miljardia dollaria.

Maplight-sivuston mukaan esimerkiksi vuonna 2012 Yhdysvalloissa kongressin edustajainhuoneeseen pääsi edustaja läpi omalta alueeltaan keskimäärin 1,7 miljoonan dollarin (noin 1,6 miljoonaa euroa) ja senaattiin 10 miljoonalla euron (noin 9,2 miljoonaa euroa) budjetilla.

Lopputulos on, että kongressin edustajina tai ministereinä on yhä useammin ihmisiä, jotka ovat multimiljonäärejä.

Edustajien tuloja seuraava Roll Call -sivusto arvioi, että kongressissa joka kolmas edustaja oli miljonääri vuonna 2014. Se on 188 miljonääriä. Edustajien keskimääräinen omaisuus oli noin puoli miljoonaa dollaria, kun amerikkalaisten keskimääräinen omaisuus oli vuonna 2011 vähän alle 70  000 dollaria eli noin 64  000 euroa.

Myös presidentti Barack Obaman kabinetti on täynnä miljonääriministereitä.

Trump on tottunut viettämään aikaansa toisten miljonäärien kanssa ja luottaa ihmisiin, jotka ovat tehneet rutosti rahaa. Olisikin siis kumma, jos ministereiden joukosta löytyisi joku, joka olisi ollut viime vuosina töissä hiilikaivoksessa. Trumphan sanoi valitsevansa ministereiksi voittajia.

Ehkä hyvä niin, mutta Suomessa se on mahdollista. Täällä demokratia toimii myös ilman miljoonia.

Trumpin kohdalla historian faktoihin perustavat ennusteet voivat tosin osoittautua täysin vääriksi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • USA:n vaalit 2016
  • Varallisuus
  • Teemu Luukka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Psykiatri varoittaa kasvavasta ilmiöstä: Suomessa elää jo tuhansia nuoria, jotka eivät poistu huoneestaan, koska netti ja pelit riittävät elämän sisällöksi – ”Nuori voi uhata tappaa itsensä, jos pelilaitteet takavarikoidaan”

      Tilaajille
    4. 4

      Terve järki on usein suurinta höpön höpöä

    5. 5

      Muistatko Tarja Halosen mainoskampanjassa laitapuolen kulkijana? Kuva olikin manipulaatio ja vartalo toisen naisen

    6. 6

      ”Hänelle tarjottiin suoraan psyykenlääkitystä, eikä siinä huoltajana jäänyt vaihtoehtoa” – Espoolaisäidin 10-vuotias tyttö sai lääkereseptin heti, mutta keskusteluapua vasta kuukausien kuluttua

    7. 7

      Tutkijat lähettivät viestin maankaltaiselle planeetalle vain 12 valovuoden päähän – ”Kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”

    8. 8

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    9. 9

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    10. 10

      Luminen ja tuulinen koiran­ilma pyyhkii yli Suomen, pääkaupunki­seudulla sade alkamassa aamu­kahdeksan aikoihin – ”Loskaa joka paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    5. 5

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    6. 6

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    7. 7

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    8. 8

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    9. 9

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    10. 10

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää