Ulkomaat    |   Kolumni

Hongkongista tuli Kiinan uusi Tiibet

Hongkongia on tällä viikolla yhä useampi alkanut verrata Tiibetiin ja Xingjiangiin, joissa Kiina pitää kovaa kuria, koska pelkää paikallisia separatisteja.

Esitys näytti piristävän tuoreelta, mutta myös hieman lapselliselta. Kaksi nuorta hongkongilaista poliitikkoa vannoi kansanedustajan virkavalojaan lokakuussa.

Tällä viikolla tuli selväksi, että kaksikon vastustama Kiinan kova vallankäyttö Hongkongissa on totta.

Hongkongin eduskuntaan eli lakia säätävään neuvostoon valitut Yau Wai-ching ja Sixtus Leung vannoivat uskollisuutta ”Hongkongin kansakunnalle”. Eivät Kiinalle, josta he käyttivät alentavaksi koettua nimitystä.

Yau, 25, ja Leung, 30, edustavat uutta poliittista liikettä lokalismia, joka korostaa Hongkongin itsemääräämisoikeutta ja eroavuutta muusta Kiinasta.

Hongkong on Kiinaan kuuluva erityishallintoalue, jossa on omat lait. Siellä on muusta Kiinasta poiketen myös demokratiaa ja riippumaton oikeuslaitos.

Kiina ei pidä lokalismista. Se kokee, että epäilevä suhtautuminen Kiinan keskusjohtoon on uhka.

Niinpä Kiinaa hallitsevan kommunistipuolueen ohjailema kansankongressin pysyvä komitea antoi maanantaina määräyksen. Sen mukaan kansanedustajien on vannottava virkavalansa vakavasti ja arvokkaasti.

Tämän seurauksena kansan valitsemat lokalistit Yau ja Leung eivät kelpaakaan kansanedustajiksi.

Kiina antoi määräyksen, vaikka virkavala-asiaa oltiin käsittelemässä myös hongkongilaisessa tuomioistuimessa. Tämä merkitsee käytännössä, ettei Hongkongin oikeuslaitos enää ole riippumaton.

Kansankongressin mukaan määräys oli lain tulkinta. Tulkinta meni kuitenkin niin pitkälle, että käytännössä kyse oli lainkohdan uudelleenkirjoittamisesta.

Määräyksen nojalla Kiina voi siivota Hongkongin eduskunnasta muitakin vastustajiaan. Keskiviikkona Kiina-mielinen hongkongilaismies jätti oikeuteen vaatimuksen kahdeksan kansanedustajan hylkäämisestä väärin vannottujen virkavalojen vuoksi. Yksi heistä esimerkiksi vannoi virkavalansa luonnottoman hitaasti.

Hongkongia on tällä viikolla yhä useampi alkanut verrata Tiibetiin ja Xingjiangiin, joissa Kiina pitää kovaa kuria, koska pelkää paikallisia separatisteja.

”Hongkongista on tulossa entistä enemmän kuin Tiibet, mutta ilman Tiibetin poliittista ja kulttuurista seksikkyyttä”, totesi esimerkiksi hongkongilainen, New Yorkissa asuva elokuvaohjaaja Evans Chan The New York Times -lehdelle.

Kiinan uusin separatistiongelma on Kiinan oma luomus. Sitä ei ollut vuonna 2014, jolloin Kiinan kieltäytyminen vapaiden vaalien järjestämisestä johti suurmielenosoituksiin. Hongkongin itsenäisyysliike kasvoi Vuoden 2014 tapahtumien perintönä. Matkan varrella Kiina on lietsonut sitä esimerkiksi sieppaamalla hongkongilaisia kirjakauppiaita.

Nyt Kiina pelkää luomustaan yhtä paljon kuin Xinjiangin ja Tiibetin separatisteja. Yksi osoitus tästä on se, että Kiina mieluummin rapauttaa Hongkongin koko oikeuslaitoksen maineen kuin sietää paria hankalaa untuvikkokansanedustajaa.

Kiina olisi halutessaan voinut antaa Hongkongin pitää autonomian, jonka Kiina on luvannut säilyttää vuoteen 2047 asti.

Jos Kiina olisi niin tehnyt, Hongkongin separatisti­liike olisi suunnilleen yhtä merkittävä poliittinen voima kuin Ahvenanmaan separatistipuolue Ålands Framtid.

Eli ei varsinaisesti huolen aihe keskushallinnolle.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hongkong
  • Kiina
  • Ahvenanmaa
  • Mikko Paakkanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    4. 4

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    10. 10

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat