Ulkomaat

Terrorihyökkäyksen kohteeksi joutunut Pariisin Bataclan-yökerho aukeaa Stingin konsertilla – iskun traumatisoima suomalaistaiteilija jäi ilman lippua

”Vaikka olin vain sivustakatsoja, niin jouduin asumaan niiden seurausten keskellä. Seurasin asunnostani ja kadulla, kuinka ihmiset tulivat suremaan. Oli kamalan surullista katsoa sitä”, kertoo Pekka Niskanen.

Pariisi

Brittilaulaja Sting pitää tänään lauantaina konsertin pariisilaisessa Bataclanin yökerhossa, johon tehdyssä terrori-iskussa kuoli 89 ihmistä vuosi sitten. Kyseessä on ensimmäinen tilaisuus Bataclanilla iskujen jälkeen.

Konserttiin mahtuu noin 1 500 ihmistä, joista monen odotetaan olevan terrori-iskujen uhrien omaisia. Lipunmyynti viime tiistaina sai Bataclanin verkkosivut romahtamaan hetkeksi.

Lauantaiaamuna Ranskan turvallisuusviranomaiset aloittivat tuntuvat turvatoimet Bataclanin ja muiden iskujen kohteiksi joutuneiden baarien ja ravintoloiden edustalla.

Alkuiltapäivästä pääsy Bataclanin edustalle oli suljettu poliisiteipillä ja mellakka-aidoilla. Paikalla oli runsaasti ranskalaisten ja kansainvälisten tiedotusvälineiden edustajia.

Suomalainen kuvataiteilija Pekka Niskanen yritti saada liput Stingin keikalle, mutta ei siinä monen muun halukkaan lailla onnistunut. Hän aikoo kuitenkin illalla mennä Bataclanin edustalle osoittamaan tukeaan konserttiin menijöille.

”Moni pelkää, että tänäänkö sinne taas isketään. Kyllähän ne sitä miettii. Pitää osoittaa, että emme pelkää”, Niskanen kertoo.

Niskanen asui iskujen tapahtumahetkellä Bataclanin naapurirapussa, vain parinkymmenen metrin päässä konserttitalon hätäuloskäynneistä.

Niskanen muutti takaisin Suomeen viime helmikuussa. Hän turvautui traumaterapiaan iskujen jälkeen, vaikka ei ollut kotonaan silloin kuin ne sattuivat.

”Vaikka olin vain sivustakatsoja, niin jouduin asumaan niiden seurausten keskellä. Seurasin asunnostani ja kadulla, kuinka ihmiset tulivat suremaan. Oli kamalan surullista katsoa sitä”, kertoo Niskanen, joka tekee parhaillaan iskuihin liittyvää videoteosta.

Sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan vuosi 13. marraskuuta tehdyistä iskuista eri puolilla Pariisia. Yhdeksän äärijärjestö Isisille kuuliaista miestä surmasi yhteensä 130 ihmistä.

”Se oli painajainen, uskomatonta hulluutta. Silloin tajusimme, ettemme ole enää missään turvassa”, kertoi 19-vuotias näyttelijäopiskelija Axel Picavet.

Seitsemän terroristeista sai surmansa hyökkäyksen yhteydessä. Kaksi muuta tapettiin viisi päivää myöhemmin, mutta pääsyyllisten epäillään olevan yhä vapaalla jalalla.

Ranskan turvallisuusviranomaisten mukaan on mahdollista, että iskujen arkkitehti toimi Syyriasta tai Irakista käsin.

Pariisissa järjestetään tänä viikonloppuna monia muistotilaisuuksia iskujen uhrien muistoksi. Iskut järkyttivät perusteellisesti ranskalaisten turvallisuudentunnetta ja niiden jälkeen turvatoimia on kiristetty tuntuvasti.

Armeijankaan komentaminen kadulle ei kuitenkaan poistanut uusien iskujen uhkaa. Heinäkuun 14. päivä terroristi ajoi kuorma-autolla kansallispäivää juhlineiden ihmisten päälle Nizzassa Etelä-Ranskassa surmaten 86 ihmistä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

    3. 3

      Kauppoihin tulee huomenna leipää, johon on jauhettu hyönteisiä – yhdessä ciabattassa on 70 sirkkaa: ”Ne eivät ole siellä katsomassa silmästä silmään”

    4. 4

      Psykiatri varoittaa kasvavasta ilmiöstä: Suomessa elää jo tuhansia nuoria, jotka eivät poistu huoneestaan, koska netti ja pelit riittävät elämän sisällöksi – ”Nuori voi uhata tappaa itsensä, jos pelilaitteet takavarikoidaan”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Taidat elää puutteessa” on kommentti, joka pilkkaa miestä enemmän kuin naista

    6. 6

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    7. 7

      ”Hänelle tarjottiin suoraan psyykenlääkitystä, eikä siinä huoltajana jäänyt vaihtoehtoa” – Espoolaisäidin 10-vuotias tyttö sai lääkereseptin heti, mutta keskusteluapua vasta kuukausien kuluttua

    8. 8

      Terve järki on usein suurinta höpön höpöä

    9. 9

      Argentiinalaisen sukellusveneen katoamisen aikoihin kuului merestä outo ääni – aluksesta saattaa olla jo ilma loppunut

    10. 10

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    5. 5

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    7. 7

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    8. 8

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    9. 9

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    10. 10

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää