Ulkomaat

Trump haluaa karkottaa kolme miljoonaa laitonta siirtolaista – Obama on karkottanut enemmän kuin yksikään presidentti aiemmin

Toistaiseksi on epäselvää, aikooko Trump merkittävästi kiristää Yhdysvaltain maahanmuuttolinjaa. Presidentti Barack Obama on karkottanut miljoonia rikoksista tuomittuja maahanmuuttajia.

Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump on valottanut aikeitaan sunnuntaina lähetetyssä CBS-yhtiön 60 minutes -ohjelmassa. Asialistalla olivat korkeimman oikeuden täyttäminen konservatiivisilla tuomareilla, maahanmuuton raju pienentäminen, rikollisten karkotus ja verojen kevennykset.

Trump myös rauhoitteli häntä vastaan kaduille lähteneitä tuhansia mielenosoittajia.

”En usko, että he tuntevat minut”, Trump sanoi.

”Älkää pelätkö. Me tuomme maamme takaisin.”

Trump myös tuomitsi hänen vaalivoittonsa jälkeen tapahtuneet hyökkäykset vähemmistöjä vastaan ja käski lopettaa ne.

”Inhoan kuulla tuollaista. Se tekee minut surulliseksi. Jos se auttaa, niin sanon tämän suoraan kameroille: ’Lopettakaa se’.”

Vaalikampanjansa aikana Trump suhtautui erittäin kriittisesti maassa oleviin latinoihin. Haastattelussa hän palasi teemaan.

”Ne jotka ovat rikollisia ja joilla on rikosrekisteri, jotka ovat jengien jäseniä, huumekauppiaita, joita on kaksi kolme miljoonaa, lähetetään maasta tai heidät laitetaan vankilaan”, Trump totesi CBS:n 60 minutes -ohjelmassa.

Trump sanoi CBS:n haastattelussa, että kun kolme miljoonaa rikollista on karkotettu ja ”raja turvattu”, hän harkitsee mitä tehdä muille paperittomille. Trump kutsui heitä ”erinomaisiksi” ihmisiksi.

Toistaiseksi on siis epäselvää, aikooko Trump merkittävästi kiristää Yhdysvaltain maahanmuuttolinjaa. Rikoksista tuomittujen ihmisten karkottaminen on ollut vahvasti sekä presidentti Barack Obaman että hänen edeltäjänsä George W. Bushin asialistalla.

Vuosina 2009–2015 Obaman hallinto on karkottanut 2,5 miljoonaa ihmistä. Yksikään aiempi presidentti Yhdysvaltain historiassa ei ole karkottanut yhtä monta ihmistä. Vuonna 2015 karkotetuista 91 prosenttia oli tuomittu rikoksesta, kertoo ABC News.

Obaman luvuista puuttuu vielä vuosi 2016. Republikaanipresidentti Bushin hallinto karkotti runsaat 2 miljoonaa ihmistä vuosina 2001–2008.

Trump otti CBS:n haastattelussa kantaa myös Meksikon rajalle lupaamaansa muuriin.

Kampanjansa aikana Trump lupasi rakentaa Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle ”suuren, kauniin muurin” luvattomien siirtolaisten ja terroristien pysäyttämiseksi.

Yhdysvaltain rajoilla jäi viime vuonna kiinni 337 000 luvatonta siirtolaista. Noin 200 000–300 000 pääsee kuitenkin vuodessa läpi Yhdysvaltojen puolelle.

HS:n laajan artikkelin rajaseudulta voit lukea tästä linkistä.

CBS:n haastattelussa Trump totesi, että rajalle voitaisiin pystyttää osin muuria, osin aitaa.

”Jotain aitaa siellä voisi olla. Mutta joissain paikoissa muuri olisi sopivampi. Olen tässä erittäin hyvä, tätä kutsutaan rakentamiseksi”, kiinteistömoguli Trump totesi.

Trump sanoi kampanjan aikana myös usein, että Yhdysvaltojen ei pitäisi hyväksyä pakolaisia sisällissodan repimästä Syyriasta. Hän on perustellut tätä muun muassa Ranskassa tehdyillä terrori-iskuilla.

”Meillä ei ole aavistustakaan siitä keitä nämä ihmiset ovat, me olemme surkeita paperihommissa. Tämä saattaa olla suuri Troijan hevonen”, hän on todennut.

Siirtolaisuuden suhteen Trumpin puheet ovat olleet ajoittain epämääräisiä. Karkotusten sijaan hän on puhunut tiukoista tarkastuksista paperittomille siirtolaisille.

Trump on kampanjansa aikana kerännyt pisteitä syyttämällä Meksikoa siitä, että se lähettää Yhdysvaltoihin ”rikollisia ja raiskaajia”. Meksikon presidentti Peña Nieto oli verrannut Trumpin retoriikkaa Hitleriin ja Mussoliniin.

Meksikon presidentti Nieto on muistuttanut, että Yhdysvaltoihin pyrkivien luvattomien siirtolaisten määrä on romahtanut kymmenessä vuodessa ja että laittomia aseita virtaa rajan yli myös toiseen suuntaan.

”Yhdysvalloissa asuvat meksikolaiset ovat rehellisiä, ahkeria ihmisiä, jotka kunnioittavat perhettä ja lakia”, Peña Nieto totesi aiemmin tänä vuonna.

”Meksikolaiset ansaitsevat kaikkien kunnioituksen.”

Haastattelussa nähtiin myös varsin trumpmaisia eleitä. Trump ilmoitti haastattelussa myös luopuvansa presidenttiajan 400 000 dollarin vuosipalkastaan ja kertoi tyytyvänsä yhteen dollariin.

Hän myös ilmoitti, ettei aio siistiä suutaan, vaikka onkin valittu Yhdysvaltojen presidentiksi.

”Minä en aio olla vain pieni, kiva ja monotoninen hahmo.”

Trumpin vastausten sävy oli tiukempi, kun hän kertoi ohjelmassa aikomuksistaan korkeimman oikeuden nimitysten suhteen. Hän teki selväksi, että tuomarien paikoille nimitetään konservatiiveja, jotka kannattavat aseenkanto-oikeutta mutta eivät abortteja.

Trumpilla on heti mahdollisuus toimia virkanimityksissä, sillä kuolleen Antonio Scalian paikka on vielä täyttämättä.

Homoseksuaaleille Trumpilla oli ohjelmassa lohdullisempaa sanottavaa: hän ei aio puuttua jo hyväksyttyyn lakiin samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

”Se on laki, joka korkein oikeus hyväksyi. Tarkoitan, että se on tehty. Ja se sopii minulle.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    3. 3

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    4. 4

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    5. 5

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    9. 9

      Valkoinen talo tapaa peitellä Trumpin golfauksia, mutta nyt presidentti suorastaan kehui pelaavansa kierroksen – ”Kilautan ensin Turkkiin ja luon sitten työpaikkoja”

    10. 10

      Pariisin kaduilla vaeltanut tiikeri ammuttiin – karkasi sirkuksesta keskellä kaupunkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    10. 10

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää