Ulkomaat

Ukrainan Porošenko ei usko Trumpin Yhdysvaltojen tukevan Venäjää Krim-kysymyksessä – ”Yhdysvallat ei ole Pohjois-Korea”

Ukrainan presidentti Petro Porošenko peräänkuulutti Venäjän-vastaisten pakotteiden jatkamista vieraillessaan maanantaina Ruotsissa pääministeri Stefan Löfvenin vieraana.

Tukholma

Ukrainan presidentti Petro Porošenko antaa ymmärtää luottavansa yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa myös vastavalitun presidentin Donald Trumpin kaudella.

Porošenko kommentoi Trumpin valinnan vaikutuksia lyhyesti vieraillessaan maanantaina Ruotsissa pääministeri Stefan Löfvenin vieraana.

Trump suhtautui kampanjansa aikana verraten myönteisesti Krimiin osana Venäjää. Hän totesi esimerkiksi ABC Newsin haastattelussa, että hänen nähdäkseen Krimin asukkaat kuuluisivat mieluummin Venäjään kuin Ukrainaan ja että hän tarkastelisi kysymystä, jos hänet valittaisiin.

Porošenkolta kysyttiin, miten huolissaan hän on Trumpin lausunnoista ja mitä esimerkiksi sopimus Venäjän ja Yhdysvaltojen kesken Krimin tunnustamisesta Venäjän osana tarkoittaisi Ukrainan kannalta.

”Meillä ei ole mitään tietoa tällaisen sopimuksen mahdollisuudesta”, Porošenko sanoi.

”Yksikään valtio maailmassa ehkä Pohjois-Koreaa tai Venezuelaa lukuun ottamatta ei ole tunnustanut Krimin liittämistä. Eikä Yhdysvallat ole Pohjois-Korea”, hän sanoi lehdistötilaisuudessa.

Myös Kuuba, Nicaragua, Syyria ja Afganistan ovat ilmaisseet selvää tukea Venäjän toimille, Business Insider listasi hiljattain.

Porošenko alleviivasi myös, ettei sanktioita Venäjää vastaan pidä poistaa, mikäli väkivaltaisuudet Ukrainaa vastaan jatkuvat eikä Minskin sopimusta noudateta.

Hän kertoi ehdottaneensa Löfvenin kanssa keskustellessaan, että sanktioita jatkettaisiin EU:ssa vuosi kerrallaan, ei puolen vuoden jaksoissa kuten nykyisin.

”Mitä pikemmin Minskin sopimus pannaan toimeen, sitä parempi. Siinä tilanteessa pakotteet voidaan poistaa”, Porošenko sanoi.

”Joka ikinen päivä sotilaita haavoittuu ja kuolee. Joka ikinen päivä siviilejä haavoittuu ja kuolee – – Tässä tilanteessa olen varma, että Yhdysvaltojen tuleva presidentti on riittävän vahva yhteistyössä asian suhteen.”

Myös Löfven korosti Minskin sopimuksen noudattamisen tärkeyttä.

”Venäjän on noudatettava Minskin sopimusta ennen kuin sanktiot voidaan lopettaa”, hän sanoi.

Porošenkon vierailu Ruotsissa oli jatkoa laajalle yhteydenpidolle maiden välillä viime vuosina. Löfven laski maanantaina, että neljännes hänen hallituksensa ministereistä on vieraillut Ukrainassa.

Ruotsi on tukenut Ukrainaa näkyvästi sen jälkeen kun Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014. Hallitus on muun muassa myöntänyt Ukrainalle mittavaa taloudellista apua lainoina.

Presidentti Porošenko kiitteli Ruotsia tuesta ja sanoi suhteiden olevan ”huipputasoa”.

Porošenkolta kysyttiin myös, miten hän suhtautuu Moldovan ja Bulgarian presidentinvaalien maanantaina selvinneisiin tuloksiin.

Molemmissa maissa valtaan on nousemassa Venäjä-mielisenä pidetty ehdokas, Moldovassa sosialistien Igor Dodon ja Bulgariassa sosialistien Rumen Radev. Tämä saattaa kasvattaa Venäjän vaikutusvaltaa alueella.

”Inhoan ajatusta, että lyömme leimoja kuten Venäjä-mielinen, Ukraina-mielinen, Eurooppa-mielinen. He ovat hyvin tunnettuja poliitikkoja ja olen luottavainen, että molempien poliitikkojen linjan tulisi olla ja se on sekä Euroopan, Moldovan että Bulgarian puolella”, Porošenko sanoi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ukraina
  • Ruotsi
  • Elina Kervinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    3. 3

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    4. 4

      Sukellusvene katosi salaperäisesti mukanaan 44 miehistön jäsentä – Argentiinan merivoimat käynnisti suuretsinnät Etelä-Atlantilla

    5. 5

      Meikkibloggari neuvoo: Näin sinun kannattaa meikata juuri nyt – Meikkaus on nyt kasvojen muotoilua, jossa kovimmat osaajat opettavat uusimmat kikat muille Youtube-videoilla

    6. 6

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    7. 7

      Suomeen vasta rantautuneen rikollis­jengin jäseniä tuomittiin vuosiksi vankilaan – pisin tuomio yli kymmenen vuotta

    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    10. 10

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    5. 5

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    8. 8

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    9. 9

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    4. 4

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää