Ulkomaat

Sietämättömät elinolot ajoivat vallankumoukseen 1917

Tilaajille

Yleinen tyytymättömyys ja epävarmuus kasvoivat Venäjällä mitä lähemmäs vuosi 1917 tuli. Elintarviketilanne heikkeni, ruokajonot pitenivät, ministerit olivat epäpäteviä, Rasputin käytti valtaa ohi vallanpitäjien, kunnes murhattiin.

Pietarissa tammikuussa 1917, samaan aikaan kun lännen ja lännensirkuksen sankari Buffalo Bill kuoli Yhdysvalloissa, elintarviketilanne romahti. Maaliskuun alussa alkoivat lakot, mielenosoitukset, kadut täynnä ihmisiä päämäärättömästi vaellellen. Kasarmeilla kapinoitiin.

Mutta tsaari Nikolai II ei suostunut kokoamaan yleistä luottamusta nauttivaa hallitusta. Pietarissa perustettiin työläisten ja sotilaiden edustajien neuvosto, joka sopi duuman, parlamentin, kanssa väliaikaisen hallituksen muodostamisesta maaliskuun 15. (maaliskuun 2. vanhan ajanlaskun mukaan). Tsaari luopui vallasta hallituksen edustajille Pskovissa. Monarkia oli kaatunut.

Väliaikainen hallitus

Ensimmäiseen maailmansotaan osallistumisen rasitteet alkoivat samalla näkyä yhä voimakkaammin, elintarvikepula vain paheni, hallitus ei löytänyt ratkaisuja talouskriisiin. Monarkian kaatuminen räjäytti yhä laajemman kansanosan tyytymättömyyden ja vaatimukset pinnalle.

Lenin palasi Venäjälle

Samassa kuussa Vladimir Iljitsh Lenin palasi Venäjälle, vaati väliaikaista hallitusta kaadettavaksi ja kaikkea valtaa neuvostoille. Vielä heinäkuussa ei kansannousu onnistunut vaan meni myttyyn, mutta hallitusta rukattiin niin, että Kerenskistä tuli pääministeri.

Syksyllä alkoivat uudelleen lakot, työläiset ottivat vallan käsiin tehtaissa, vallankumouksellinen kiihko yltyi Pietarissa, ruokapula ei hellittänyt, inflaatio oli huima, ihmiset ryhtyivät suoraan toimintaan, ruuan ryöstelyyn, pysyäkseen elossa.

Bolshevikkien keskuskomitea hyväksyi lokakuussa aseellisen kansannousun tavoitteen Leninin aloitteesta. Marraskuun kuudes (lokakuun 24. vanhan ajanlaskun mukaan) Kerenski lähetti sotilaat sulkemaan bolshevikkien lehdet. Punakaartit nousivat aseisiin niitä puolustamaan ja iltaan mennessä lähes koko Pietari oli heidän vallassaan suuremmitta vastarinnoitta.

Bolshevikkien vallankumous

Samalla kun vallankumousjulistukset levisivät kaupungista toiseen, vastarinta alkoi nousta. Pietarissa bolshevikit eliminoivat opposition ja ryhtyivät rauhantekoon irtautuakseen maailmansodasta (Brest-Litovskin rauha 3.3. 1918).

Vastarinta johti sisällissotaan

Taloutta kansallistettiin ja keskitettiin niin, että sen ja sisällissodan seurauksien vuoksi vuoteen 1920 mennessä koko neuvostomaa oli valtavassa talouskriisissä. Teollisuus seisoi, talopojilta revittiin kaikki elintarvikkeet pakkoluovutuksissa, lakkoja ja muuta rauhattomuutta oli kaikkialla.

Stalin tiukasti johtoon

Lenin teki 1922 Josif Stalinista kommunistipuolueen ensimmäisen pääsihteerin tiukentamaan puolueen organisaatiota. Stalinistit olivat aloittaneet puolueen puhdistamisen jo edellisenä vuonna. Sairaskohtauksia saanut Lenin ei enää voinut pitää heitä kurissa. Stalinin, Zinovjevin ja Kamenevin troikka piti valtaa Leninin ollessa sairaana.

Leninin "testamentti"

Hautajaisissa Stalin oli jo johtaja.

(Helsingin Sanomat)

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää