Ulkomaat

Ruotsiin tuli taas sata uutta pakolaista Puolan kautta

Tilaajille

Ruotsiin on alkuvuodesta saapunut yli 3000 pakolaista kuukaudessa. Viranomaiset arvioivat, että koko vuoden aikana rajoille saapuu 40000 pakolaista. Tiistaina heitä saapui Puolan kautta lähes sata.

Runsaan viikon aikana Puolasta on tullut lähes tuhat pakolaista. Ruotsi aikoo jatkossa palauttaa Puolasta saapuvat pakolaiset heti takaisin.

Ystadin satamakaupunkiin saapuvat pakolaiset on tähän asti pystytty majoittamaan säällisesti, mutta seuraavat tulijat joutuvat telttamajoitukseen.

Ruotsi ei ole aikaisemmin palauttanut Puolasta tulleita, koska ei ole ollut takeita siitä, ettei Puola palauta heitä takaisin lähtömaihinsa.

Ruotsin siirtolaisviraston pääjohtaja Christina Rogestam vieraili Puolassa viime viikolla. Hänen käsityksensä mukaan Puola aikoo allekirjoittaa pakolaisten aseman määrittelevän YK:n pakolaissopimuksen. Siksi Puolan on otettava ns. "ensimmäisen maan vastuu" maahan saapuvista pakolaisista.

Puolasta saapuvilla on oikeus saada anomuksensa tutkituksi Ruotsissa. Ruotsin tiukennetun pakolaispolitiikan vuoksi heitä odottaa maasta poistaminen.

Tiistaina Puolasta saapui Turkin, Irakin, Iranin, Etiopian, Somalian ja Jordanian kansalaisia. Swinoujscien satamaterminaaliin jäi satoja pakolaisia odottamaan seuraavaa lauttaa. Puolassa saattaa olla tuhansia Ruotsiin pyrkiviä pakolaisia. Ruotsin siirtolaisvirasto on valmis antamaan asiantuntija-apua Puolan pakolaisviranomaisille.

Lautalla Ruotsiin saapunut rekkakuski kertoi pakolaisryhmien välillä syntyneen tappeluita lauttapaikoista. Lähes kaikilla pakolaisilla on väärennetyt Ruotsin viisumit. Monet ovat laittaneet koko omaisuutensa viisumiväärennöksiin ja matkakuluihin.

Tiukka linja voisi auttaa

Ruotsin pakolaistilanne on nopeasti muuttumassa kestämättömäksi. Pakolaisille ei yksinkertaisesti riitä majoitustiloja, ja työvoimapulan vuoksi turvapaikka-anomusten käsittely kestää pitkään.

Joulukuinen päätös pakolaispolitiikan kiristämisestä ei ole vaikuttanut pakolaisvirtaan. Valtiosihteeri Bo Göransson esitteli tiistaina työvoimaministeriön ehdotuksen ns. kiintiöpakolaisten määrän lisäämisestä. Göranssonin mukaan pakolaisleireiltä haettavat voitaisiin asettaa etusijalle rajoille tuleviin pakolaisiin verrattuna. Näin vältyttäisiin talouspakolaisten vastaanottamiselta ja apu kohdistuisi sitä eniten tarvitseville.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli erittäin lähellä EM-titteliä – tuomareiden päätös enää jäljellä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää