Ulkomaat

Huolimaton teollistaminen tuhoaa Intian luontoa

Tilaajille

Viimeksi kuluneiden kuuden vuoden aikana tohtori Krishna Rao on joutunut seuraamaan, miten katastrofi purkautuu hänen ympärillään. Rao hoitaa sairaita kaupungissa, jossa hän syntyi 50 vuotta sitten. Hän sanoo, että kemikaalit ovat vahingoittaneet ainakin tuhatta hehtaaria hedelmällistä maata.

"Kaikki pohjavetemme on saastunut lähes 50 metriin asti, mutta ihmisten on pakko juoda kaivovettä, koska muutakaan ei ole saatavissa", Rao kertoo. "Nautakarjamme on kuolemassa, samoin tuhannet vuohet. Kolme poikaa kuoli leukemiaan viime vuonna, ennenkuulumaton tapahtuma täällä." Patancheru, entinen maatalousyhdyskunta, on nyt teollinen kehitysalue, ja intialaiset ympäristönsuojelijat sanovat, että siitä on tullut yksi maailman saastuneimpia paikkoja.

Yli 300 tehdasta saastuttaa ilmaa, maata ja vettä. Teollisuusjätteitä kaadetaan taivasalle. Lapset saavat ihottumia leikkiessään ulkona, Rao kertoo.

Lakeja ei noudateta

Hyderabadin lähellä sijaitsevan Patancherun samoin kuin useiden muiden intialaisten teollisuusalueiden kohtalo symboloi hallituksen politiikan tuhoisia seurauksia: nopeaan teollistamiseen pyritään ilman, että sen sivuvaikutuksia valvottaisiin.

Intia on säätänyt ympäristönsuojelulakeja - uusin määrää yhtiöt vastaamaan vahingoista - mutta korruptio poliitikkojen ja viranomaisten keskuudessa sekä tuomioistuimien määräyksiä usein uhmaavien teollisuusyhtiöiden valta ovat johtaneet siihen, että lakeja ei läheskään aina noudateta.

Koska niin monet intialaiset näkevät vain teollistamisen varjopuolen, he saavat siitä kimmokkeen kääntyä kaikkea nykyaikaistamista vastaan. He näkevät sen herkästi läntisenä salajuonena, vaikka Intian kansallistettua teollisuutta ohjailivatkin neuvostoliittolaiset asiantuntijat.

Intian lehdistö ei ole kertonut kommunististen hallitusten Itä-Euroopassa aiheuttamista ympäristötuhoista.

"Emme ole teollisuutta vastaan", sanoo Hyderabadin yliopiston valtiotieteilijä ja ympäristöaktivisti Purushotam Reddy. "Haluamme vain, että sitä ohjataan ja valvotaan." Reddy on perustanut saastumista vastaan taistelevan kansalaisjärjestön ja hän oli mukana laatimassa "kansalaisraporttia" saastumisesta Andra Pradeshin osavaltiossa, jossa Hyderabad - ja Patancheru - sijaitsevat. Reddy sanoo, että jotkut saastuttajista ovat intialaisia, jotka rikastuvat lännessä ja palaavat Intiaan perustamaan tehtaita.

Reddy uskoo, että ainoastaan herkeämätön paine paikallisen väestön taholta voi pakottaa viranomaiset muuttamaan asenteitaan. Reddyn järjestö on saavuttanut muutamia merkittäviä menestyksiä, niin että siitä on tullut Intian johtavia ympäristöjärjestöjä.

Ydinvoimahanke keskeytettiin

Saastumista vastustavan kansalaisjärjestön voi sanoa saaneen alkunsa Reddyn veljen ruusutarhasta 1985. Sen jälkeen kun yli 10000 ruusupensasta oli kuollut perheen hoitamassa taimitarhassa, veljekset antoivat lähdevettä testattavaksi ja saivat tietää, että uusi kemian tehdas oli saastuttanut sen.

Paikallisen ehkäisevän lääketieteen laitoksen tuella lähiympäristöstä tehtiin tieteellisiä tutkimuksia, ja kansalaisjärjestö alkoi niiden pohjalta painostaa viranomaisia ja tuomioistuimia.

Yhtiö suostui rakentamaan jätteidenkäsittelylaitoksen ja putkijohdon ja maksamaan korvauksia asukkaille, joiden maa oli saastunut. Pian sen jälkeen paikalliset huligaanit rikkoivat putkijohdon.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää