Ulkomaat

Bonnissa valmistaudutaan uuteen aikakauteen

Tilaajille

BONN - Länsi-Saksan pääkaupunkina ollut Bonn joutuu aloittamaan uuden elämän, kun yhtyneen Saksan parlamentti ja hallitus aikovat muuttaa lähivuosina Berliiniin.

Bonnin mullistus puolen vuosisadan pääkaupunkiuran jälkeen on suuri. Monet pelkäävät, että lempi- ja pilkkanimi "liittokylä" sopii muuton jälkeen vielä paremmin kuin nyt.

Työpaikkojen menetys pelottaa. Bonn on elättänyt itsensä politiikan, virkamiesten, diplomaattien ja toimittajien isäntänä: neljä viidestä työpaikasta on jo palveluammateissa.

Runsaan 300000 asukkaan Bonn menettää kymmeniä tuhansia kuluttajia, jos muutto toteutuu päätettyyn tapaan. Liikkeet joutuvat ahtaalle, kiinteistöjen hinnat laskevat, säästöt kutistuvat.

Huolia ei juuri kevennä, että hallitus ja kaupungin omat viranomaiset sanovat näkymiä turvatuiksi. Uusia työllistäjiä on vaikeampi löytää kuin Berliiniin muuton puoltajat lupasivat.

Bonn menetti hallituskaupungin asemansa, kun parlamentti päätti 20. kesäkuuta 1991, että parlamentti ja tärkeimmät ministeriöt muuttavat Berliiniin. Ajankohdaksi pantiin myöhemmin vuosi 2000.

Länsi-Saksan perustuslain mukaan Berliini oli aina ollut jaetunkin Saksan pääkaupunki. Kun itäryhmän romahdus teki teoriasta yllättäen totta, Bonn sai "liittokaupungin" aseman ja sen elinedut luvattiin turvata.

Muutosta huolimatta Bonnissa rakennetaan. Edustusrakennuksia syntyy: Saksan historian museo, liberaalisen FPD:n päämaja, parlamentin uusi istuntosali, jonka mikrofonit oikuttelevat.

Ylipormestari Hans Daniels puoltaa suurtöiden jatkamista. "Mitään julkista rakennusta ei alettu kesäkuun 1991 jälkeen, ja on halvempi tehdä valmiiksi kuin jättää kesken", hän sanoo barokkityylisellä raatihuoneella.

Daniels sanoo yksityisten sijoittavan Bonniin pääomaa, "joka on kai parempi ennuste kuin hallituksen laskelmat". Frankfurter Allgemeine -lehti laskee, että Bonnissa nousee enemmän yksityistä toimistotilaa kuin Frankfurtissa.

Konttorien täyttämisessä on pulmia. Saksa toivoo, että Yhdistyneet kansakunnat tuo kehitysapujärjestönsä UNDP:n ja väestörahasto UNFPA:n Bonniin. Nykyinen isäntä New York ei kuitenkaan halua menettää tuloja 2000 virkamiehestä.

Daniels arvelee, että Bonn saa "joitakin pienehköjä YK:n järjestöjä". Bonn olisi Brysselin ja Strasbourgin tuntumassa myös hyvä paikka Euroopan unionin EU:n elimille, hän sanoo.

Saksan naapurit eivät silti ymmärrä, miksi niiden on jäätävä jotain vaille siksi, että Saksa siirtelee pääkaupunkiaan. EU:n keskuspankki on jo luvattu Frankfurtiin, ja Bonn saattaa jäädä ilman.

Bonnista toivotaan kongressi- ja tiedekeskusta, mutta pakkomuutosta ärtyneet valtion virkamiehet vitsailevat, että tyhjissä toimistoissa Kazakstanista muuttavia saksalaissyntyisiä on hyvä totuttaa uuteen käymäläkulttuuriin.

Päätöksistä huolimatta epävarmuus jatkuu. Jotkut toivovat, että muutto vielä peruuntuu. Ennen vuotta 2000 Saksassa on kahdet parlamenttivaalit, kanslerit ja hallitukset vaihtuvat.

"Muutto on yhtä varmaa kuin mikä hyvänsä asia, joka tapahtuu vuonna 2000", sanoo Daniels, eikä suostu sanomaan, miten hän löisi siitä vetoa.

Berliini voi toisaalta viedä koko hallituksen. Rakennushallituksen johtaja Barbara Jakubeit uskoo muiden muassa, ettei sovittu työnjako ajan oloon kestä.

LEIF ROSAS JUKKA LUOMA Helsingin Sanomat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    9. 9

      Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija

    10. 10

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää