Ulkomaat

Lähi-idän vesivaroista neuvotellaan Omanissa

Tilaajille

LARNAKA - Lähi-idän rauhanprosessiin kuuluvat neuvottelut vesivaroista jatkuvat tänään Omanissa, mutta niiden aihe on jäänyt kokonaan Israelin ulkoliittisen saavutuksen varjoon: ensi kerran israelilaiset hallituksen edustajat ovat virallisella vierailulla jossakin Persianlahden arabivaltiossa.

Varaulkoministeri Jossi Beilinin johtamassa valtuuskunnassa on 26 jäsentä, ja heidän mukanaan on 19 lehtimiestä. Israelilaiset aloittivat jo lauantaina neuvottelut muiden valtuuskuntien kanssa valmistellakseen sunnuntain virallista istuntoa.

Israelin kahdenväliset rauhanneuvottelut naapurivaltioidensa ja palestiinalaisten kanssa ovat sujuneet niin hitaasti, että vesikonferenssi on pitänyt kokoustensa välissä kuuden kuukauden tauon.

Viidennellä neuvottelukierroksessa Muskatissa, Omanin pääkaupungissa on mukana 41 valtion edustajat lähi-idästä ja muualta. Syyria ja Libanon boikotoivat monenkeskisiä neuvotteluja sanoen niitä turhiksi, niin kauan kuin kahdenväliset neuvottelut eivät edisty.

Beilin kuvasi tabuja rikkovaa vierailua tärkeäksi, koska se laajentaa israelilaisten näköaloja. Toiset israelilaiset sanoivat olevansa ilahtuneita Omanissa osakseen tulleesta kohteliaisuudesta.

Lähikuukausina israelilaiset saavat matkustella Persianlahdella enemmänkin. Qatar isännöi toukokuussa toista monenkeskistä kokousta, joka käsittelee aseistuksen rajoittamista. Bahrain on tarjoutunut kolmannen, ympäristökysymyksiä tutkivat kokouksen isännäksi. Se kokoontunee kesäkuussa.

Eri valtuuskuntien edustajat olivat hyvin varovaisia ennustaessaan neuvottelujen edistymisen mahdollisuuksia Omanissa. Neljä aiempaa neuvottelukierrosta ovat olleet vain alustavaa ajatusten vaihtoa.

Vesikysymyksiä pidetään yhtä vaikeina kuin perustavaa kiistaa maasta Israelin ja sen naapureiden välillä. Omanin on kuitenkin määrä esitellä uusia ehdotuksia yhteistyöstä halpojen keinojen kehittelemiseksi meriveden käyttöä varten. Israel on sanonut olevansa hyvin kiinnostunut niistä.

"Mikään rauha tai sopimus ei ole mahdollinen ilman sopimusta vedestä", sanoi palestiinalaisten edustaja Marwan Haddad viime kuussa Hollannissa pidetyssä ensimmäisessä maailmanlaajuisessa ministerikokouksessa, joka käsitteli vesiongelmia.

Haddad selitti kokoukselle, että juutalaisten siirtokunnat miehitetyillä alueilla käyttävät 90 prosenttia saatavilla olevasta vedestä. Hän sanoi, että palestiinalaisten keskuudessa 35 prosenttia kaupunkialueista ja 70 prosenttia maaseudusta on ilman vedenjakelujärjestelmää ja viemäröintiä.

Israel ei halua vielä vuosiin ryhtyä mihinkään ratkaiseviin neuvotteluihin vesiongelmista, vaan vaatii niiden lykkäämistä rauhanprosessin myöhempiin vaiheisiin. Nyt se toivoo lähi-idän valtioiden keskittyvän uusien vesivarojen etsimiseen mieluummin kuin väittelyyn "menneiden vajauksien jakamisesta".

Israel lykkäisi sopimusta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    9. 9

      Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija

    10. 10

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää