Ulkomaat

Hyökkäysaseiden kielto voitto Clintonille Yhdysvaltalaiset eivät enää voi vapaasti ostaa itselleen Kalashnikovia tai Uzia

Tilaajille

WASHINGTON - Yhdysvallat otti myöhään torstai-iltana Suomen aikaa asiallisesti pienen, mutta psykologisesti merkittävän askeleen kohti kotimaista aseriisuntaa kieltämällä kansalaisiltaan ns. hyökkäysaseet.

Kongressin edustajainhuone päätti kiivaan junttauksen jälkeen äänin 216-214 kieltää puoliautomaattiaseiden valmistuksen, myynnin ja hallussapidon. Yksikin ei-ääni lisää olisi tappanut lakiesityksen.

"(Nämä) ovat kuolettavia, vaarallisia aseita. Ne on suunniteltu vain yhtä päämäärää varten: tappamaan ihmisiä", presidentti Bill Clinton sanoi juhlistaessaan voittoa Valkoisen talon etelänurmikolla.

Yhteensä 19 asetyypin kieltäminen oli suuri yllätys, sillä kansallinen kivääriyhdistys NRA on käynyt tavanomaistakin kovempaa kampanjaa sitä vastaan. Monet NRA:n jäsenet äänestivät ensi kertaa sen tahtoa vastaan.

Tulos oli Clintonille toinen voitto ja NRA:lle toinen häviö lyhyessä ajassa. Viime marraskuussa kongressi hyväksyi ns. Brady-lain. Sen mukaan aseen ostajan tausta tarkistetaan viiden päivän odotusaikana.

Senaatti hyväksyi jo aiemmin samantapaisen hyökkäysasekiellon. Molempien kamarien tuki merkitsee mitä todennäköisimmin, että se kirjataan kongressin lopulliseen versioon, osana laajaa rikollisuuden vastaista pakettia.

Päätös ei koske kansalaisten hallussa jo olevia puoliautomaattiaseita. Niitä on virallisten tilastojen mukaan Yhdysvalloissa lähes 900000. Se on noin yksi sadasosa yksityisissä käsissä olevasta arsenaalista.

Tunnetuimmat kiellettävistä tappokoneista ovat israelilainen Uzi, puoliautomaattihaulikko "Street Sweeper" (kadunlakaisija) ja neuvostolaiseen Kalashnikoviin perustuva AK-47 -rynnäkkökivääri.

Kymmenet armeijat käyttävät kieltolistalla olevia aseita. Niitä on saanut ostaa vapaasti Yhdysvalloissa. Niiden lippaat vetävät 10-50 patruunaa. Aseilla on tehty useita joukkomurhia.

"Jos hullu kävelee pikaruokalaan, jossa olet vaimosi ja lastesi kanssa, pitäisitkö parempana, että hänellä olisi kuudesti laukeava vai ase, joka voisi pyyhkäistä hengiltä kaikki", eräs ratkaisevan kyllä-äänen antanut edustaja järkeili.

Clinton huomautti, että vuoden aikana ase- ja rikoskeskustelun henki on muuttunut ratkaisevasti. 1991 edustajainhuone kaatoi samanlaisen lakiesityksen vielä noin 70 äänen erolla.

NRA:n varatoimitusjohtaja Wayne LaPierre varoitti, että äänestäjät muistavat lain puolelle asettuneet marraskuun vaaleissa.

Selväkielellä varoitus tarkoittaa, että kivääriyhdistys tukee rahalla niitä ehdokkaita, jotka sitoutuvat sen tukijoiksi.

Monet viimeiseen asti epävarmat edustajat sanoivat äänestäneensä omallatunnollaan. Esimerkiksi republikaanien vähemmistöjohtaja Robert Michel äänesti lain puolesta. Vastaan äänestänyt texasilaisedustaja sanoi, että kyllä-äänen jälkeen hänen ei olisi ollut fyysisesti turvallista mennä kotiin viikonloppuna.

JOHN DURICKA / AP

Kova kampanja lakia vastaan Paniikkia parlamentissa

Helsingin Sanomat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää