Ulkomaat

EU-parlamentti hyväksyi selvästi Santerin komission Uudet komissaarit keskittyvät työllisyyteen ja talouteen

Tilaajille

STRASBOURG - EU:n parlamentti antoi keskiviikkona odotetusti selkeän luottamuksensa unionin uudelle komissiolle. Äänestyksessä annetuista 578 äänestä 416 kannatti uuden komission hyväksymistä, 103 äänesti sitä vastaan ja 59 äänesti tyhjää.

Äänestys koettiin tärkeäksi, sillä mukana oli poikkeuksellisen suuri osa parlamentin 626:sta kansanedustajasta.

Äänestys päätti komission luxemburgilaisen puheenjohtajan Jacques Santerin pitkän piinan. Santer hyväksyttiin niukin naukin parlamentissa komission puheenjohtajaksi viime heinäkuun lopussa. Ensi maanantaina unionin ulkoministerineuvosto hyväksyy lopullisesti uuden komission, jonka virallinen toimikausi alkaa jo samana päivänä kello 12 Brysselin aikaa.

Seuraavana päivänä uudet komissaarit, mukana myös Suomen Erkki Liikanen, matkustavat Luxemburgiin antamaan EU:n tuomioistuimelle juhlallista vakuutusta. Siinä he muun muassa lupautuvat toimimaan täysin riippumattomasti ja edistämään pelkästään unionin, eikä suinkaan omien kotimaidensa etuja.

Komissio lähtee ajamaan toimintaohjelmaa, jonka suuntaviivat Santer kertoi parlamentille jo hyväksymisäänestystä edeltäneessä keskustelussa. Ohjelman painotukset ovat tuttuja. Komissio joutuu jo olosuhteiden pakosta keskittymään työllisyyskysymyksiin ja ensi vuonna kokoontuvan unionin perusteita syvältä ruotivan hallitusten välisen konferenssin valmisteluun.

Santer saavutti selkeän voiton lopulta melko pienillä myönnytyksillä. Parlamentin arvostelusta huolimatta missään vaiheessa ei ollut edes lähellä tilanne, jossa hän olisi joutunut vaihtamaan komissaarien perustehtäviä saati sitten itse komissaareja.

Santer otti loppujen lopuksi sosiaalikomissaari Padraig Flynniltä itselleen tasa-arvokysymyksiä hoitavan työryhmän puheenjohtajuuden, antoi Anita Gradinille rotusortoa ja muukalaisvihaa koskevat asiat, tarkensi ulkopolitiikkaa, lähinnä kehitysmaa-asioita koskevien asioiden jakoa - ja puhui kauniisti komissionsa ja parlamentin yhteistyöstä ja parlamentin merkityksestä.

Se riitti selvään äänestysvoittoon, jonka jälkeen Santer ja parlamentin puhemies Klaus Hänsch ilmaantuivat lehdistötilaisuuteen yhtenä hymynä. Molemmat vakuuttivat molempien osapuolten voittaneen; komission, koska se sai selvän parlamentaarisen tuen ja parlamentin, koska hyväksymisprosessin kuulusteluineen katsotaan ilman muuta vahvistaneen parlamentin asemaa.

Viiteen Santerin joukon komissaariin valiokuntien kuulusteluissa kohdistettu kritiikki oli äänestystä edeltäneessä parlamenttikeskustelussa painunut miltei unholaan. Esimerkiksi Liikasen nimi ei noussut keskustelussa esille kertaakaan.

Yksi murheenkryyni Santerilla kuitenkin oli loppuun saakka. Sen muodosti tanskalainen ympäristökomissaariehdokas Ritt Bjerregaard ja hänen varomaton, EU-parlamenttia vähättelevä lehdistölausuntonsa.

Bjerregaard joutui tiistai-iltana lähettämään Hänschille kirjeen. Siinä hän kiisti olevansa sitä mieltä, ettei EU-parlamentti ole mikään oikea parlamentti. Santer toisti tämän lausunnon vielä lopullista äänestystä edeltäneessä keskustelussa.

Monet parlamenttilähteet uskoivat, että Bjerregaard olisi äänestetty nurin, jos parlamentti olisi äänestänyt yksittäisistä jäsenistä eikä koko komissiosta. Tällainenkin vaihtoehto tuli esille keskustelussa, mutta sekä Santer että Hänsch sanoivat pitävänsä sitä huonona. Santer korosti komission kollegiaalisuutta ja Hänsch muistutti, että jäsenmaissakin kansalliset parlamentit äänestävät hallitusten luottamuksesta kokonaisuutena.

Santerin toista tuntia kestänyt ohjelmapuhe antoi kaikkea kaikille. Löyhää liittoa haluava, brittien johtama leiri kirjasi myönteisenä vaatimuksen läheisyysperiaatteen eli subsidiariteetin korostamisesta. "Lopetetaan pienten yksityiskohtien korostaminen ja vahvistetaan yhteistyötä alueilla, joilla se todella kannattaa", Santer sanoi.

Tiivistä, liittovaltion tapaista yhdentymistä haikailevat panivat mielihyvällä merkille maininnan, jonka mukaan unionin tiivistämisessä "kyse ei ole poissulkemisesta eikä a la carte-tyyppisestä vapaasta valinnasta." Santer kehotti myös taisteluun "niitä vastaan, jotka ovat olevinaan eurooppalaisia mutta jotka käyttävät aikansa yhteisöllisen mallin kyseenalaistamiseen." ILKKA RANTA / LEHTIKUVA

Pieniä myönnytyksiä Bjerregaardista oli tulla ongelma Kaikille kaikkkea

JYRI RAIVIO Helsingin Sanomat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää