Ulkomaat

Sarajevossa jatkuvat taistelut romuttavat rauhansuunnitelmaa Määräajat ja menetelmät jäivät Lontoon-kokoukselta suureksi osaksi päättämättä

Tilaajille

Lontoossa myöhään torstaina hyväksytty laaja sopimus verenvuodatuksen lopettamisesta entisen Jugoslavian alueella otettiin maailmalla vastaan epäilevin tuntein. Sarajevossa jatkuneet kiivaat taistelut himmensivät sopimuksen julkistamisen jälkeen vallinnutta toiveikkuutta.

Lontoon kokouksen lopulliset tulokset voidaan arvioida vasta pitkän ajan kuluttua, mutta jo nyt on selvää, että päätösten täytääntöönpano on erittäin hankalaa.

Suurinta sekaannusta aiheutti perjantaina se, että Lontoon kokous jätti päättämättä milloin sovittu seitsemän päivän määräaika raskaiden aseiden siirtämisestä YK:n valvontaan alkaa. Aikataulun ratkaisee ensi viikolla Genevessä kokoontuva valmisteleva komitea.

Monenlaista arvostelua

Tiukinta arvostelua esittivät Saksan ja Hollannin ulkoministerit. Jälkimmäinen on toistuvasti halunnut EY:n joukkojen suoraa puuttumista Bosnian tilanteeseen.

Länsi-Euroopan Unionin WEU:n Lontoossa perjantaina pitämä kokous lähetti YK:n turvallisuusneuvostolle suunnitelmansa Jugoslaviaan lähetettävän hätäavun lisäyksistä ja toimittamisesta sekä asevalvontaa varten tarvittavista joukoista. Turvallisuusneuvosto kokoontuu ensi viikolla.

WEU jätti toistaiseksi tarkemmin päättämättä miten mahdollisia lisäpakotteita aletaan panna toimeen. Jos verenvuodatus pitkittyy, WEU:n valvottavaksi tulee sekä lentokielto että laivastosaarto.

Kapinallisia sotapäälliköitä

Kaikki Lontoon neuvottelijat tajusivat, että vihollisuuksien lopettaminen Jugoslaviassa ei käy käden käänteessä, vaan vaatii parhaassakin tapauksessa päiviä. Vancen mukaan Geneven neuvottelut Jugoslavian uudesta perustuslaista voidaan aloittaa, vaikka verenvuodatus alueella jatkuisikin.

Uudeksi EY:n Jugoslavia-lähettilääksi valittu David Owen tapasi perjantaina tynkä-Jugoslavian pääministerin Milan Panicin. Owen kuvasi keskusteluja hyödyllisiksi.

Milosevicin suosio on jopa kasvanut

Panic yritti kokouksessa turhaan tukkia serbijohtaja Slobodan Milosevicin suun. Panic lupasi perjantaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa lisäksi heittää Milosevicin yli laidan, ellei tämä taivu hänen tahtoonsa.

Miten Panic sen tekee ei ole selvää, sillä Milosevicin arvellaan kohentaneen suosiotaan serbien keskuudessa, jotka katsovat heitä kohdellun Lontoossa epäoikeudenmukaisesti.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää