Ulkomaat

Gaddafin vastainen mellakka Tripolissa - ainakin 20 kuoli Tulitaistelun aloittivat Gaddafin henkivartijat

Tilaajille

Reuter KAIRO - Ainakin 20 ihmistä kuoli jalkapallo-ottelussa Libyan pääkaupungissa Tripolissa, kun maan johtajan Muammar Gaddafin poikien henkivartijat avasivat tulen Gaddafin vastaisia iskulauseita huutaneita katsojia kohti, diplomaatit kertoivat.

Monet katsojat vastasivat tuleen ja alkoi pakokauhu, eräs diplomaatti sanoi. Hänen saamiensa tietojen mukaan kuolleita saattoi olla jopa 50. Ottelussa oli vastakkain kaksi paikallista joukkuetta.

Katsojat alkoivat huutaa Gaddafin vastaisia iskulauseita, kun erotuomari oli asettunut Gaddafin poikien kannattaman joukkueen puolelle, eräs diplomaatti kertoi. Hänen mukaansa henkivartijat ampuivat sen jälkeen kohti huutavia katsojia. Ihmisiä kuoli ja haavoittui ristitulessa ja paniikkiin joutuneiden katsojien paetessa stadionilta.

Libyan valtiojohtoisen television mukaan yhdeksän ihmistä kuoli ja 39 loukkaantui mellakassa. Oikeus- ja yleisen järjestyksen ministeriön ilmoituksen mukaan tutkinta tapahtuneesta oli jo aloitettu, televisiossa kerrottiin.

"Tämä on Tripolin mittapuun mukaan vakava häiriö", diplomaatti sanoi.

Libyalaisen oppositiolähteen mukaan kuolleita oli noin 20.

Toinen diplomaatti kertoi, että jotkut vihaiset katsojat ryntäsivät kentälle ja puukottivat tuomaria. Mellakoijat levittäytyivät sen jälkeen kaduille, kivittivät ulkomaalaisten autoja, hyökkäsivät vastaantulijoiden kimppuun ja huusivat iskulauseita. Seuraavana päivänä kaupunki oli hiljainen.

Diplomaattiarvioiden mukaan tapahtuma oli sekoitus jalkapallohuliganismia ja poliittista väkivaltaa.

Libyan radio ilmoitti, että sunnuntai on surupäivä Tripolin alueella. Kaikki juhlatilaisuudet hotelleissa ja ravintoloissa peruutettiin.

Tripolissa ei ole juurikaan esiintynyt väkivaltaista oppositiota Gaddafin 27 vuotta jatkuneen hallintokauden aikana. Tosin kiihkoislamiset ovat olleet viime aikoina aktiivisia Libyan koillisosissa Benghazin satamakaupungin läheisyydessä.

"Meidän korviimme kantautuu yhä enemmän tietoja opposition voimistumisesta", diplomaatti sanoi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    8. 8

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää