Ulkomaat

Jeltsin ja Kohl: Nato-sopu toukokuussa Kohl: Perussopimuksesta valmiina jo 90 prosenttia

Tilaajille

MATTI VIRTANEN DÜSSELDORF - Venäjän presidentti Boris Jeltsin ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl ilmoittivat torstaina Baden-Badenissa Etelä-Saksassa käymiensä neuvottelujen jälkeen, että he ovat pitkälle samaa mieltä Naton laajentumisen käytännön järjestelyistä.

Molemmat sanoivat neuvottelujen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa olevansa varmoja siitä, että Venäjän ja Naton välinen perussopimus allekirjoitetaan Pariisissa 27. toukokuuta. Siihen tilaisuuteen odotetaan Jeltsinin lisäksi kaikkien 16:n Nato-maan johtajia.

Jeltsin sanoi kuitenkin Baden-Badenissa, että perussopimuksen neuvotteluissa ei ole enää paljoa aikaa: "Meidän on kiirehdittävä". Kohl puolestaan sanoi olevansa luottavainen siihen, että Naton laajenemiseen liittyvistä kiistakysymyksistä saavutetaan yhteisymmärrys. Hänen mukaansa 90 prosenttia perussopimuksen tekstistä on jo valmiina.

Ei ydinaseita eikä pysyviä joukkoja Jeltsin lisäsi saaneensa Kohlilta tukea näkemyksilleen, joita hän esitti Yhdysvaltain presidentille Bill Clintonille maaliskuussa Helsingin huippukokouksessa. Jeltsinin näkemysten mukaan uusiin Nato-maihin ei muun muassa saa sijoittaa ydinaseita eikä pysyviä joukkoja. Saksalla ei ole mitään näitä vaatimuksia vastaan, mutta neuvotteluissa on täsmennettävä ainakin, etenkin joukkojen sijoituskiellon käytännön merkityksestä on vielä neuvoteltava. Kohl ja Jeltsin saavuttivat myös pieniä edistysaskeleita maidensa kahdenvälisissä suhteissa. He kertoivat tiivistävänsä keskinäisiä tapaamisiaan ja ottavansa niihin vastaisuudessa mukaan myös hallitustensa ministereitä. Myös hallitusten välisiä puhelinyhteyksiä on määrä tiivistää. Jeltsin toi Kohlille Venäjän arkistoista lahjaksi huomattavan osan Moskovassa olevista DDR:n arkistoista - tosin vain mikrofilmillä. Jeltsinin tuliaisiin kuului myös osia Saksan 1920-luvun ulkoministerin Walter Rathenaun arkistosta. Kohl kiitti arkistolahjoja "erityiseksi ystävyyden eleeksi". Sen sijaan Saksan ja Venäjän suhteita hiertänyt kysymys "sotasaalistaiteen" kohtalosta ei ratkennut Baden-Badenissa. Jeltsin ei luvannut palauttaa neuvostoarmeijan viemiä saksalaisia taideteoksia Saksaan. Neuvostosotilaat veivät saksalaisten laskujen mukaan toisen maailmansodan lopussa mukanaan noin 200000 taideteosta, pari miljoonaa kirjaa ja useita virallisia ja yksityisiä arkistoja. Suurin osa sotasaalistaiteesta makaa isännättömänä Venäjän museoiden varastoissa, eikä sitä ole koskaan kunnolla inventoitu. Kohl ja Jeltsin ilmoittivat kuitenkin pyrkivänsä asiassa käytännölliseen ratkaisuun. Se voisi tarkoittaa taidesaaliin "kansainvälistämistä", jonka avulla teoksia voitaisiin asettaa näytteille Venäjällä, Saksassa ja muissa maissa. Jeltsinille myönnettiin torstai-iltana Baden-Badenissa Saksan tiedotusvälineiden "vuoden mies" -palkinto, jonka ovat aiemmin saaneet mm. Ranskan presidentti François Mitterrand ja Israelin pääministeri Jitzhak Rabin. Edellisen vuoden mies -palkinnon saanut Helmut Kohl piti palkinnon luovutustilaisuudessa Jeltsinin kunniaksi puheen. ALEKSANDR ZEMLIANITSHENKO / AP

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    10. 10

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää