Ulkomaat

Mustan pastorin menestys suututti Ukrainan ortodoksikirkot

Tilaajille

KIOVA-"Jumalalle kunnia, Jumalaaalle kunniaaa . . .", raikui kiihkeä laulu kiovalaisen kulttuuritalon aulassa. Kun ovi avautui, tiukkaan pakkautunut väkijoukko alkoi tunkea sisään niin raivokkaasti, että naamat punaisina äheltänyt ihmisvirta tukkeutui natiseviin karmeihin. Yli tuhat nuorta ja vanhaa, koululaista ja eläkeläistä, varakasta liikenaista ja ahdistunutta narkkaria ryntäsi ottamaan paikat salista, jossa yksi Ukrainan suosituimmista saarnaajista jakaisi kohta Jumalan sanaa.

Ukrainan ortodoksikirkot kiehuvat kiukusta. Ei riitä, että uuden evankelistan riehakas tyyli saa perinteisten kirkkojen jumalanpalvelukset näyttämään tunkkaisilta ja pysähtyneiltä. Sen lisäksi tuhansia käännyttänyt pastori Sunday Adelaja on kaikkea muuta kuin kunnon slaavi: hän on pikimusta nigerialainen Afrikasta.

"Aluksi ortodoksit eivät ottaneet meitä vakavasti. Mutta nyt minusta on tullut heille uhka. He ovat vedonneet presidenttiin ja hallitukseen, että minut karkotettaisiin", Slovo Veri (Uskon sana) -kirkon johtaja Sunday Adelaja, 30, sanoo Helsingin Sanomille siistissä ja modernisti kalustetussa toimistossaan.

Yleisö

vaipuu transsiin Uhka tai ei, tuhannet näyttävät riemuitsevan. Adelajan lähes neljätuntinen jumalanpalvelus on täysimittainen show. Avauksen rytmikäs musiikki ottaa tuhatpäisen yleisön välittömästi mukaansa ja taputukset, halleluja-huudot säestävät bändiä ja neljää esilaulajatarta.

Tunnelma tiivistyy, kun loputtomiin jatkuva kertosäe vaivuttaa yleisöä transsiin. Viimein hymyilevä Adelaja hyppää itse kulttuuritalon näyttämölle tanssimaan ja laulamaan.

Monen raavaan ukrainalaismiehen kasvot ovat märkinä kyynelistä ja nenän päässä killuu tippa hurmion räkää.

"Jeesuksen nimeen", nigerialainen hihkuu ja nauraa käkättää rennosti. Hänen valkoinen pikkutakkinsa ja mustat kasvonsa ovat kuin peilikuva ortodoksien vakavista, mustakaapuisista ja kalpeakasvoisista pappismiehistä. Kiovan patriarkaattia tilanne ei naurata, vaikka valtakirkkoihin verrattuna kyse on vielä pikkutekijästä.

"Kirkkomme sanoo: hän on afrikkalainen, joka ei ole uskonut pitkään. Ihmiset sanovat: Eilen hän kiikkui vielä puissa ja tänään hän on täällä opettamassa ihmisiä, joilla on tuhannen vuoden kristillinen kulttuuri", sanoi patriarkka Filaret hiljattain lehtihaastattelussa. Adelaja on herättänyt Kiovassa kiihkeitä tunteita puolesta ja vastaan, ja hänen ihonvärinsä tuo kiistaan ulottuvuuden, johon etnisesti varsin yhtenäisessä Ukrainassa ei ole totuttu. Kirkko on joutunut ottamaan takaisin kaikkein rasistisimpia lausuntojaan.

Tv-parannukset

toivat mainetta Adelajan suosio näyttää heijastavan hengellistä ja arvojen tyhjiötä, jonka romahtanut kommunismi jätti jälkeensä eri puolille entistä Neuvostoliittoa. Ukrainan hengenelämää on leimannut lisäksi ortodoksien jakautuminen keskenään riiteleviin Moskovan ja Kiovan patriarkaatteihin ja uniaatteihin, jotka kuuluvat Rooman katoliseen kirkkoon.

Silmiään muljautteleva ja leveästi hymyilevä Adelaja saapui 12 vuotta sitten Nigeriasta Valko-Venäjälle opiskelemaan journalismia. Valmistuttuaan hän perusti kaksi kirkkoa Minskiin ja muutti sitten 1990-luvun alkupuoliskolla Ukrainaan. Hänestä tuli nopeasti suosittu televisiosaarnaaja kanava 7:llä.

"Ensimmäiset neljä vuotta olivat vaikeita. En voittanut yhtään sielua Jeesukselle", Adelaja sanoo. Hänen mukaansa televisiosaarnat ja Jumalan antama lahja parantaa tauteja televisioruudun välityksellä olivat ratkaisevia tekijöitä, jotka nostivat kirkon nousuun.

"Opiskeluvuosinani opin neuvostoliittolaisten mentaliteetin, kielen ja kulttuurin, ja minä tiesin mitä he tarvitsivat", Adelaja selittää. Hän kertoo saaneensa unessa ohjeet tulla Ukrainaan julistamaan sanaa.

"En tee tätä rahasta, minä haluan palvella Jumalaa. Hän pelasti minut, kun olin 19-vuotias yökerhotanssija. Elin synnissä ja irtonaista elämää." Haastattelussa lupsakasta Adelajasta on vaikea päätellä uskooko hän omia juttujaan, vai onko hän vilpitön huijari. Ainakin hän on hauska huijari.

Adelajan ukrainalaiset arvostelijat ovat toista mieltä. Vihamielisten lehtijuttujen tulva on viime kuukausina syyttänyt häntä nuorten aivopesusta, häpeämättömästä rahastuksesta ja jopa pyrkimyksistä päästä Ukrainan presidentiksi.

Ulkomaalaisten saarnaajien toimintaluvat myöntävä uskontoasiain valtionkomitea pähkäilee suuren osan ajastaan Slovo Veri -riidan parissa, kun vastustajat vaativat kirkkoa suljettavaksi ja Adelajalle karkotusta.

Adelaja ei pääse enää televisioon. Viranomaiset ovat tutkineet kirkon talouden ja terveysministeriö pastorien mielenterveyden. Maahanmuuttovirasto takavarikoi viime vuoden lopulla Adelajan passin ja muita asiakirjoja mahdollisen karkotuksen varalta.

"Sanotaan, että minulla on henkisiä voimia, joilla voin hallita ministereiden mieliä", Adelaja sanoo ja nauraa makeasti. "Karkotusuhka on hyvin todellinen." Slovo Veri -kirkko kerää kymmenykset varakkailta jäseniltään, ja jumalanpalveluksiin saapuvia kannustetaan innokkaasti kaivamaan kuvetta kolehtilaatikoihin. Adelaja ajaa BMW:llä, ja kirkko on vuokrannut yhteisasuntolasta kokonaisen kerroksen toimistotiloikseen. Hänen joukkonsa myyvät ääni- ja videokasetteja ja kirjoja, ja ostajat vaikuttavat tyytyväisiltä.

"Ihminen etsii aina jotakin. Kun tulin tänne, tajusin että juuri tätä olin etsinyt", herätyskokoukseen saapunut Ljuda Orehovo, 22, sanoo.

"Täällä saa aineksia jokapäiväiseen elämään. Pastori selittää Jumalan sanaa, ortodoksikirkossa on niin kuollutta", yksityisessä liikeyrityksessä työskentelevä Orehovo sanoo.

Slovo Verillä on 4000 jäsentä yksin Kiovassa ja 14 seurakuntaa eri puolilla maata.

"Olen itsekin ällistynyt heränneiden määrästä", Adelaja myhäilee.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    9. 9

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää