Ulkomaat

Venäjä joutuu tuomaan viljaa mutta ei pyydä enää ruoka-apua

Jauhopula koettelee leipomoyrittäjä Shubjakinia, kun uutta satoa vasta odotellaan

Tilaajille

TULA-Venäläisyrittäjä Nikolai Shubjakin nakkaa Ladan takapenkille rymppääntyneen muovikassin.

Vilkaisu pussin sisään panee ulkomaalaisen vieraan henkäisemään kuuluvasti, mikä taasen saa Shubjakinin nauramaan iloisesti: pussissa on tukuittain ruplan seteleitä. Kaksi pikkuleipomoa isän, äidin ja siskon kanssa Tulan kaupungissa omistava Shubjakin on matkalla ostamaan viittä tonnia jauhoja - paikalliseen tapaan käteisellä tietenkin.

Jauhoja pitää päivittäin oikein metsästää, sillä saatavuus on viime aikoina ollut kehnoa Tulan seudulla parisataa kilometriä Moskovasta etelään. Venäjän viime vuoden viljasato oli huonoin neljäänkymmeneen vuoteen, ja nyt monilla jättiläisvaltion alueilla kaavitaan laarin pohjia uutta satoa odotellessa.

Tämän kesän satonäkymät ovat selvästi valoisammat, vaikka raamatulliset vitsaukset ovat vaivanneet peltoja. Monin osin maata on ollut ennätyksellisen kuumaa ja kuivaa. Heinäsirkkaparvet mutustavat tähkiä Siperiassa ja Etelä-Venäjällä. Rutto ja rakeet ovat vieneet omansa.

Presidentin

sydämeen koskee Lomansa viime viikolla odottamatta keskeyttänyt presidentti Boris Jeltsin tapasi ensi töikseen Kremlissä maatalousministeri Vladimir Shtsherbakin. Jeltsinin "sydän vuoti verta" maatalouden vuoksi. Hän halusi kuulla arvion sadosta.

"Kuusikymmentä miljoonaa tonnia", maatalousministeri lupasi aiemmin toivotun 70 miljoonan tonnin sijaan.

Erilaiset tutkimuslaitokset ovat kuitenkin ennustaneet satoa heikommaksi. Kun Venäjän vuotuinen viljantarve on noin 75 miljoonaa tonnia, on jo selvää, että viljaa on tuotava. Humanitaarista apua ei maatalousministerin mukaan siitä huolimatta viime vuoden tavoin anota.

"Nyt myynnissä on paljon gumanitarkaa, amerikkalaisten avustusviljaa. Ilman sitä ei olisi taidettu pärjätä. Amerikkalaisten viljasta tehtyjen jauhojen leivontaominaisuudet ovat kuitenkin venäläistä paljon huonommat, joten niitä on ollut pakko sekoittaa meidän korkealaatuisimpiin jauhoihimme", leipomoyrittäjä Shubjakin selostaa.

Yhdysvaltain ja EU:n kevään ja kesän mittaan lähettämää vilja-apua on Venäjällä arvosteltu korkeatasoiseksi eläinrehuksi, eikä ihmisten ruoaksi sopivaksi.

Venäjä sopi viime vuoden lopulla avustuksista huonon sadon vuoksi. Avustusviljaa on muun muassa myyty provinsseihin, ja tuloilla liittovaltio on maksanut eläkkeitä. Kriitikkojen mielestä ruoka-apu hyödytti lähinnä ylituotannosta kärsiviä läntisiä maatalousyrittäjiä ja vahingoitti venäläistuottajia.

Vaalit sanelevat

leivän hinnan Nikolai Shubjakin porhaltaa kuin rallikuski kauniin maalaismaiseman halki. Matka käy tunnin matkan päähän kohti yksityistä myllyä, josta hän tänään ostaa jauhot. Jauhokilon hinnaksi on myllärin kanssa sovittu 6,3 ruplaa, noin puolitoista markkaa.

Jos Shubjakin ostaisi "hinnalla keinottelevilta byrokraateilta" eli vilja- ja jauhokasojen päällä istuvilta virkamiehiltä, hän joutuisi maksamaan kilosta ruplan pari enemmän.

"Jauhoista on pula, joten virkamiehet myyvät vain valtion leipätehtaille tai niille, joilla on varaa kovaan hintaan tai lahjuksiin. Meillä ei ole", Shubjakin valistaa.

Valtion leipätehtaat maksavat jauhoista kolme ruplaa kilo, hän tietää. Leipä on perunan lailla "strateginen peruselintarvike" sosialismin perintönä. Leipää myydään valtion tukemista jättileipomoista halvimmalla mahdollisella hinnalla, jotta kansa pysyisi tyytyväisenä. Yksityiset pikkuleipomot kilpailevat asiakkaiden suosiosta laadulla.

Koska Venäjä potee jo nousevaa vaalikuumetta, pyhänä pidetyn leivän hintaan ei rohjeta koskea, vaikka paineita olisikin.

"Parlamenttivaalit ovat vuoden lopulla. Poliitikot ja aluejohtajat eivät uskalla nostaa leivän hintaa. Eihän heitä silloin valittaisi", Shubjakin heittää.

Köyhyys lisää

leivän kulutusta Tulassa valtion leipätehtaan neliskanttinen tumma peruslimppu maksaa kolme ruplaa. Shubjakinin leipomoiden vastaavan limpun vähittäishinta on 20 kopeekkaa enemmän. "Enempää ei voisi pyytää, koska ihmisillä ei ole rahaa." Ostovoima surkastui rankasti vuosi sitten, kun rupla romahti. Nikolai Shubjakinille ruplan devalvoituminen merkitsi mukavaa voittoa takoneen leipomoyrityksen putoamista nollille. Köyhimmille venäläisille talouskriisi on tietänyt ruokavalion yksipuolistumista: leipää kuluu nyt runsaasti enemmän kuin vuosi sitten, Shubjakin sanoo.

"Kun ei ole varaa lihaan, juustoon ja makkaraan, syödään leipää. Keskiverto venäläisperhe kuluttaa kuussa 180 ruplaa limppuihin." Hallituksen perjantaina julkistaman tutkimuksen mukaan köyhyysrajan alapuolella elävien venäläisten määrä on vuodessa kasvanut lähes yhdeksällätoista miljoonalla hengellä. Lähes 52 miljoonaa venäläistä eli alkuvuonna kituliaammalla summalla kuin kuukausittainen minimitoimeentulo, vajaat 900 ruplaa.

Nikolai Shubjakin osoittelee auton ikkunasta peltoja. Monin paikoin peltoja ei viljellä, vaan ne rehottavat villinä. "Lannoitteisiin ei ole varaa. Polttoaineeseen ei ole rahaa." Toisaalla kultaisten tähkäpäiden merestä tunkee terhakkaa rikkaruohoa. "Torjunta-aineita ei pystytä ostamaan." Huivipäiset tytöt tamppaavat jotain jalkoihinsa tien poskessa. "He polkevat kuoliaaksi coloradokuoriaisia. Ne poimitaan käsin pois perunapellosta. Missäpä päin Venäjää kuoriaiset eivät olisi kiusana", Nikolai Shubjakin hymähtää.

Maaseudun kehittymisen syvimpänä esteenä Nikolai Shubjakin pitää maanomistuksen puuttumista. Maata vastaan saisi pankkilainaa, joilla voisi ostaa koneita ja muita tarpeita, hän sanoo.

"Kommunistit pitävät maanomistuksen eväämisestä kiinni viimeiseen asti omien etujensa vuoksi", nuori mies puuskahtaa.

Leipuri tarvitsee

kiipeilykuntoa Myllyllä Hatmanovon kylässä kaksi eri sukupolvea kohtaa toisensa. Nikolai Shubjakin on 27-vuotias, mylläri Nikolai Zaharov 72-vuotias.

Ikäerosta huolimatta miehillä riittää yhteistä puhuttavaa. Otetaanpa esimerkiksi ällistyttävät tarinat yrittäjän arjesta ja viranomaisten pohjattomista taskuista. Molemmat olivat paikkakunnallaan myös oman alansa ensimmäisiä yksityisyrittäjiä pari vuotta sitten.

Nikolai Shubjakin on koulutukseltaan liikunnanopettaja. Hän on hiihtänyt kilpaa ja treenannut akrobaattista rock'n'rollia. Huippukunto kuulostaakin leipurin perusvaatimukselta. Useamman kuin yhden kerran Shubjakin on kavunnut sähköpylvääseen, kun sähkökatkos on ollut tuhota uunissa paistuvat leivät.

Sähkölangat ovat alumiinia, ja siksi romumetallia myyville voroille houkutteleva saalis kautta Venäjän. Vorot iskevät usein yöllä, ja tuolloin sähkölaitoksen päivystäjät saattavat olla hyvinkin pienessä sievässä.

"Otin humalaisen sähkömiehen mukaan maksua vastaan, kapusin tolppaan, ja hänen neuvoessaan alhaalla korjasin langat ja sain sähköt takaisin", Shubjakin muistelee huvittuneena ensimmäistä pylväskokemustaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää