Ulkomaat

YK:n väliaikainen hallinto vastatuulessa Kosovossa

Serbit kieltäytyneet yhteistyöstä

Tilaajille

Syvät poliittiset ristiriidat ovat vaikeuttaneet YK:n ponnisteluja demokraattisen hallintojärjestelmän luomiseksi Kosovoon. Albaanipoliitikkoja syytetään asioiden riitauttamisesta ja maakunnan serbit ovat kieltäytyneet osallistumisesta YK:n väliaikaishallintoon.

Yksi uuden hallintokoneiston luomisen kulmakivistä on ollut YK:n vaatimus kaikkien serbivallan aikana syntyneiden albaanien maanalaisten rinnakkaisorganisaatioiden, kuten parlamentin, lakkauttamisesta.

Albaanit ryhtyivät itse valitsemaan salaisissa rinnakkaisvaaleissa itselleen epävirallisia johtajia sekä perustamaan hallintoelimiä ja kouluja yksitoista vuotta sitten, kun Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic jyräsi Kosovon autonomian.

Maanantaina YK:n

aikaraja hallintoelinten purkamiseksi kului umpeen.

Epävirallinen parlamentti päätti kuitenkin istuntonsa maanantaina ilman lakkauttamispäätöstä ja sopi kokoontuvansa seuraavan kymmenen päivän sisällä uudestaan. Keskiviikkona parlamentin suurimman puolueen, Kosovon demokraattisen liiton, johtaja Ibrahim Rugova herätti kummastusta ilmoittamalla, ettei parlamenttia kaikesta huolimatta enää ole olemassa.

Poliittisille kilpailijoille Rugovan vakuutus ei liene tarpeeksi. Epäilijät kysyivätkin, kuinka lakkautettu parlamentti voi sopia seuraavasta kokouksestaan.

Rugovan haluttomuutta epävirallisen hallinnon purkamiseen selittää se, että hänet valittiin varjovaaleissa presidentiksi vuonna 1992. Kansainvälinen yhteisö ei tunnustanut vaalien tulosta, mutta "presidenttiys" on tuonut Rugovalle arvovaltaa hänen poliittista arkkivihollistaan, entisen Kosovon vapautusarmeijan johtajaa, Hashim Thacia vastaan.

YK:n väliaikainen hallinto haluaa siivota vanhat hallintorippeet ennen syksylle kaavailtuja kunnallisvaaleja, joissa väliaikaishallinnon luomiin elimiin valittaisiin demokraattisesti niin albaani- kuin serbiedustajia.

Väliaikaisen hallinnon uskottavuutta on murentanut erityisesti serbien vastahakoisuus yhteistyöhön.

Serbit ovat huolissaan voimakkaiden albaanipoliitikkojen, kuten Rugovan ja erityisesti entisen Kosovon vapautusarmeijan johtajan Hashim Thacin, jalkoihin jäämisestä.

Serbien osallistuminen hallintoon on Kosovon etnistä moniarvoisuutta rummuttavalle YK:lle yksi vaikeimmista haasteista. Sodan raunioittaman Kosovon kutistunut serbiyhteisö elää tukalasti peläten albaanien kostoa.

Väkivaltaisuuksien ketju on jatkunut. Viimeksi keskiviikkona kaksi serbiä kuoli ja useita haavoittui, kun heitä kuljettanutta YK:n linja-autoa ammuttiin singolla.

Väliaikaisessa neuvostossa

on neljän YK-edustajan lisäksi paikat kolmelle albaanijohtajalle sekä yhdelle serbille. Neuvosto valvoo Kosovon 14 hallinnollista aluetta, mutta se on luonteeltaan neuvoa-antava.

Kansainvälinen yhteisö pitää neuvoston päätökset tiukasti otteessaan antamalla YK:n Kosovo-operaatiota johtavalle Bernard Kouchnerille veto-oikeuden kaikkiin päätöksiin. Puolustusasiat eivät kuulu neuvostolle vaan Natolle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää