Ulkomaat

Siepatut suomalaiset yhä kateissa

Terroristien lausunnot herättivät epäilyjä todellisista sieppaajista

Tilaajille

SHANGHAI. Malesiassa sunnuntaina siepattujen kahden suomalaisen ja yhteensä kymmenen länsimaalaisen turistin kohtalo oli epäselvä tiistaina, kun Malesian ja Filippiinien merivoimat yrittivät jäljittää muslimiterroristeiksi epäiltyjä sieppaajia. Helsingin Sanomien saamien vahvistamattomien tietojen mukaan siepatut on saatettu kuljettaa Filippiineille Tawi-Tawin saarille.

"Se on missä heidän uskotaan olevan, mutta emme ole pystyneet vahvistamaan tietoa", kertoi Philippine Star -lehden toimittaja Roel Pareño filippiiniläisestä Zamboangan kaupungista, josta käsin armeija etsii siepattuja.

Myös tiedot sieppaajista olivat ristiriitaisia. Alun perin sieppaajiksi ilmoittautui ääri-islamilainen Abu Sayyaf -ryhmä, mutta Suomen suurlähettiläs Pertti Majanen kertoi Manilasta, että paikalliset lähteet alkoivat tiistaina epäillä tietoa.

"Vedonlyöntitilastoissa tavalliset merirosvot ovat hieman vahvemmilla", Majanen sanoi viitaten siihen, että Abu Sayyaf ei ollut tapojensa mukaan ladellut selkeitä vaatimuksia.

Teorioita tuki Abu Sayyafin tiedottajan Abu Ahmadin arvoitukselliset lausunnot. "En sano, että me olisimme tämän takana. Mutta en myöskään sano, ettemme olisi. Annetaanpa hallitukselle arvoitus", Ahmad kertoi paikalliselle radioasemalle Pareñon ja uutistoimistojen mukaan.

Yhteensä

kaksikymmentä ihmistä siepattiin myöhään sunnuntaina Sipadanin lomasaarella Malesiassa.

Toisen pääkaupunkiseudulta kotoisin olevan suomalaismiehen kerrottiin tiistaina sairastavan vatsahaavaa, johon hänellä oli mukanaan lääkitys. On kuitenkin epätodennäköistä, että mies sai kaappaustilanteessa lääkkeensä mukaan.

"Meillä ei ole tietoa, onko hänellä nyt lääkitystä", kertoi Tuula Wakonen ulkoministeriöstä. Hänen mukaansa omaiset olivat kertoneet tiedon sairaudesta ulkoministeriölle, josta asia välitettiin edelleen Malesian ja Filippiinien viranomaisille.

Amerikkalainen

pariskunta James ja Mary Murphy onnistuivat pakenemaan sieppausta. Pariskunta lensi tiistaina Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin, mutta he eivät suostuneet kertomaan tapahtumien yksityiskohdista, koska pelkäsivät siepattujen puolesta.

"Jos sieppauksen takana on Abu Sayyaf, se tekee asian huolestuttavammaksi", totesi Suomen Malesian-suurlähettiläs Erkki Huittinen.

Huittisen mukaan Malesia joutui "sijaiskärsijäksi" sieppausdraamassa, joka mahdollisesti liittyy Filippiinien poliittisiin levottomuuksiin.

Itsenäisyyttä vaativan

kahden muslimijärjestön väkivalta on kiihtynyt tämän vuoden aikana Filippiineillä ja Abu Sayyaf -ryhmä käy parhaillaan aseellisia yhteenottoja armeijan kanssa toisessa sieppausdraamassa. Ryhmä pitää 27 panttivankia Basilanin saarella, joka on lähellä Sipadania. Siepatuista 22 on koululapsia. Viime viikolla ryhmä sanoi teloittaneensa kaksi opettajaa ja uhkasi teloitusten jatkuvan, ellei armeija suostu vaatimuksiin.

Abu Sayyaf vaatii muun muassa kolmen terroristin vapauttamista Yhdysvalloissa. Yksi heistä on Ramzi Ahmed Yousef, jota pidetään New Yorkin World Trade Centerin vuoden 1993 pommituksen pääarkkitehtinä.

Filippiinit aloitti viikonloppuna pommitukset Abu Sayyafin tukikohtaan Basilanilla. Siepattujen joukossa oleva katolinen pappi Ruel Gallardo vaati tiistaina radioviestissään armeijaa lopettamaan hyökkäyksen, koska panttivangit olivat joutuneet sieppaajien tavoin hengenvaaraan.

Morojen islamilainen vapautusrintama MILF ja Abu Sayyaf vaativat molemmat itsenäisyyttä Mindanaolle ja joillekin pikkusaarille, joissa asuu valtaosa Filippiinien muslimeista. Muslimeja on kuusi prosenttia pääosin roomalaiskatolisen Filippiinien noin 74 miljoonasta asukkaasta.

Abu Sayyafiin kuuluu arvioiden mukaan 200-1500 taistelijaa tai terroristia ja ryhmää pidetään erittäin vaarallisena.

Sieppausdraama voi olla ohi nopeasti tai kestää kuukausia. Malesialle ja Filippiineille nopea ratkaiseminen on tärkeää, koska molemmat maat saavat valuuttatuloja turismista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää