Ulkomaat

Makedonia jatkoi tulitaukoa albaanien paetessa kodeistaan

Naton pääsihteeri syytti sissejä siviilien käytöstä ihmiskilpinä

Tilaajille

SKOPJE/KONCULJ. Makedonia ilmoitti torstaina jatkavansa tulitaukoa, jonka tavoitteena on painostaa albaanisissit antautumaan tai poistumaan maasta.

Tulitauon ensimmäinen takaraja kului umpeen torstaina keskipäivällä ilman suurempia välikohtauksia.

Presidentti Boris

Trajkovskin mukaan tulitauko oli tuottanut jo tuloksia eli albaanisiviilien oli nähty lähtevän kodeistaan levottomuuksien hallitsemalta alueelta Kumanovossa Pohjois-Makedoniassa.

"Merkittävä joukko siviilejä on lähtenyt kodeistaan ja monet muut ovat valmiita tekemään samoin", sanoi Trajkovski. Viranomaisten mukaan noin 750 ihmistä oli jo torstain vastaisena yönä paennut Opaen ja Slupcanen kylistä kohti Nikustacia lähelle pääkaupunki Skopjea. Kaikkiaan 1500:n kerrottiin lähteneen kodeistaan torstaina.

Trajkovskin mukaan pakolaisille taataan turvallinen kulku ja kansainväliset tarkkailijat varmistavat pakenevien asiallisen kohtelun poliisin ja armeijan tarkastuspisteillä.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan 9000 albaania on paennut Makedoniasta Kosovoon viimeisen kahden viikon aikana.

Albaanisissejä on syytetty alueen siviiliväestön käyttämisestä ihmiskilpinä ja torstaina sotilasliitto Naton pääsihteeri George Robertson yhtyi näihin syytöksiin. Robertson vertasi albaanisissien toimia Irakin johtajan Saddam Husseinin sekä Jugoslavian Slobodan Milosevicin tekoihin.

"Siviilien käyttäminen sotilaallisissa yhteyksissä on vastoin kansainvälistä lakia . . . vaadin heitä lopettamaan ja jättämään siviilit pois tästä konfliktista", Robertson sanoi torstaina.

Robertson sanoi Naton keskustelevan mahdollisuudesta ottaa valvontaan Albanian ja Makedonian välinen raja.

Hän kehotti myös Makedonian uutta hallitusta toteuttamaan albaanivähemmistön asemaa parantavat uudistukset. Se nakertaisi albaanisissien poliittiselta taistelulta pohjaa.

Makedonian hallituksen päätös jatkaa tulitaukoa on ristiriidassa aiempien kovasävyisten vaatimusten kanssa. Hallituksen päätös olikin todennäköisesti seurausta länsimaiden laajasta painostuksesta.

Euroopan unioni, Yhdysvallat ja Nato ovat kehottaneet Makedoniaa hillitsemään voimankäyttöään. Viimeksi torstaina Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh kehotti Makedonian armeijaa maltillisuuteen.

Kosovossa kaikkiaan

125 albaanisissiä on antautunut Naton rauhanturvaajille ja 108 sissiepäiltyä on luovuttanut aseensa Jugoslavian joukoille Presevon laaksossa. Jugoslavian joukkojen on määrä viikon kuluttua ottaa haltuunsa osa rajavyöhykettä, joka nyt on sissien hallinnassa. Torstaina yksi Jugoslavian sotilas kuoli ja viisi loukkantui sissien iskussa lähellä rajavyöhykettä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Sääongelmat jatkuvat Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnairin mukaan viivästykset ovat todennäköisiä vielä keskiviikkona

    9. 9

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää