"Gandhi" halusi päästä eroon palestiinalaisista - Ulkomaat | HS.fi

"Gandhi" halusi päästä eroon palestiinalaisista

18.10.2001 3:00

Rehavam Zeevi, 75, oli ilmoittanut eroavansa matkailuministerin paikalta vain kaksi päivää ennen keskiviikon salamurhaa. Hän vastusti hallituksen päätöstä helpottaa joitakin palestiinalaisiin kohdistuneita saartotoimia.

Maineikkaan sotilasuran tehnyt Zeevi kantoi aina kaulassaan armeijan tuntolevyjä, joihin oli kaiverrettu palvelutehtävissä kadonneiden israelilaissotilaiden nimiä. Jo ennen Israelin valtion perustamista 1948 Zeevi palveli Palestiinan juutalaisväestön Palmach-sissijoukoissa. Toimiessaan Israelin keskisen alueen komentajana Zeevin maskottina oli leijona, jota hän piti häkissä päämajan ulkopuolella Jerusalemissa. Vuonna 1974 kenraalimajuriksi ylennytty Zeevi jäi eläkkeelle, minkä jälkeen hän toimi työväenpuoluetta edustaneen pääministeri Jitzhak Rabinin neuvonantajana. Äärikansallismieliseksi poliitikoksi luonnehdittu Zeevi perusti Moledet (Kotimaa)-puolueen 1988. Parlamentissa hän ajoi voimakkaasti Israelissa ja sen miehittämillä alueilla asuvien palestiinalaisten lähtemistä maasta. Zeevi totesi 1991 uutistoimisto Reutersin haastattelussa, että 1967 sodassa valloitettujen Länsirannan ja Gazan kaistan arabeja ja palestiinalaisia tulisi "rohkaista" lähtemään Israelista. "Päästetään heidät menemään. Annetaan heidän mennä ylpeinä. . . Ostamme jokaisen maatilkun, jokaisen rakennuksen ja puun. . . Se ei ole karkotus, se on siirtosopimus", Zeevi sanoi. Heinäkuussa Zeevi nimitti Israelissa työssä käyviä ja siellä laittomasti asuvia palestiinalaisia "täiksi" ja "syöväksi", jonka leviäminen täytyy pysäyttää. Jerusalemissa 1926 syntynyt Zeevi sai jo nuorena lempinimen "Gandhi", kun hän asuessaan kibbutsilla ajeli päänsä kaljuksi. "Hän laittoi nenälleen pyöreät silmälasit, pukeutui toogaan ja käveli ruokasaliin vuohen kanssa", muisteli matkailuministeriön virkamies. Väkivallattomuuden puolesta puhuneen Intian johtajan mukaan lempinimensä saanutta Zeeviä kutsuttiin sen jälkeen aina Gandhiksi. HS

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat