Tony Blair kehotti Israelia kunnioittamaan sopimuksia - Ulkomaat | HS.fi

Tony Blair kehotti Israelia kunnioittamaan sopimuksia

Israel tappoi ohjuksin kaksi palestiinalaista

Tilaajille
2.11.2001 2:00

JERUSALEM. Pääministeri Ariel Sharon toisti torstaina, ettei hän suostu tinkimään Israelin turvallisuudesta saadakseen aikaan rauhan palestiinalaisten kanssa.

Aiemmin päivällä Israel tappoi ohjuksin palestiinalaista Tulkarmin kaupungissa Länsirannalla. Israelin mukaan miehet suunnittelivat itsemurhaiskua, ja he olisivat saaneet jäädä henkiin, jos palestiinalaishallinto olisi pidättänyt heidät. Sharon neuvotteli torstaina Israelissa vierailleen Britannian pääministerin Tony Blairin kanssa. Blair vetosi Sharoniin, jotta Israel varmistaisi turvallisuutensa kansainvälisten sopimusten puitteissa. "Pidän tärkeänä, että Israelin turvallisuuteen tähtäävien toimien on oltava sopusoinnussa kansainvälisten sopimusten kanssa", Blair sanoi yhteisessä lehdistötilaisuudessa Sharonin kanssa. Sharon kertoi olevansa kokoamassa ryhmää, joka voi aloittaa neuvottelut palestiinalaisten kanssa. Hän korosti kuitenkin, että neuvottelut voidaan aloittaa vasta väkivaltaisuuksien loputtua. "Vasta kun tilanne on täysin rauhoittunut ja terrori kokonaan loppunut, voimme ryhtyä rauhanneuvotteluihin, mitä haluan todella paljon", Sharon sanoi. Israelin radio kertoi aiemmin torstaina, että ulkoministeri Shimon Peres valmistelee parhaillaan rauhansuunnitelmaa. Suunnitelma on radion mukaan määrä julkistaa parin viikon kuluessa.

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Ulkomaat