Ulkomaat

Kalseita tuulia Portugalin huhtikuussa

Uusi hallitus on ensi töikseen aloittamassa tiukkaa säästökuuria

Tilaajille

Portugalin ihanasta huhtikuusta lauletaan iskelmässä, mutta todellisuus ei taida tänä vuonna kaikin osin vastata laululyriikkaa, ei ainakaan jos sattuu olemaan maan uusi pääministeri.

Uuden keskustaoikeistolaisen koalitiohallituksen pääministeri José Durão Barroso joutui virkakautensa alkajaisiksi toteamaan, että maa on paljon pahemmassa talouskriisissä kuin tiedettiinkään.

Julkinen talous on "täysin hallitsemattomassa" tilassa, hän kertoi ensimmäisessä puheessaan parlamentille ja ilmoitti asettaneensa työryhmän selvittämään asiaa.

Vuoden 2001 budjettivajeen koosta vallitsee edelleen epäselvyys. Pääministerillä ei ole vielä tämän vuoden budjettilukujakaan.

Portugalin tilannetta kuvataankin "ainutlaatuiseksi" EU-maiden piirissä.

Keskiviikkona EU-komissio kehotti Portugalia tarkkailemaan julkisia kulujaan, ettei budjettivaje kasva entisestään.

Komission arvion mukaan vaje oli noin 2,75 prosenttia bruttokansantuotteesta. Komissio toivoi Portugalin pyrkivän ensi vuonna vajeen vähentämiseen 1,8 prosenttiin.

Durão Barroso on

arvellut Reutersin mukaan budjettivajeen prosentiksi jopa kolmea edellisen hallituksen ilmoittaman 2,4 sijasta.

Kymmenyksillä on merkitystä. Kuusi vuotta sitten tehdyn EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen mukaan euromaiden on pidettävä budjettivajeensa alle kolmessa prosentissa bruttokansantuotteesta. Jos vaje kasvaa suuremmaksi, maa joutuu maksamaan tuntuvia sakkoja Euroopan komissiolle.

Portugali oli jo vähällä helmikuussa saada EU:n komissiolta varoituksen, mutta kun samaan aikaan käsiteltiin vaikutusvaltaisen Saksan varoitusasiaa, maa pääsi pälkähästä Saksan siivellä.

"Portugali elää yhtä

historiansa vaikeimmista ajoista", Durão Barroso sanoi viime viikolla.

Miltei koko 1990-luvun jatkunut taloudellinen myötätuuli on tullut tiensä päähän.

EU:lta on saatu tukea, mutta siltä on otettu myös reippaasti lainaa.

Euroopan investointipankki on lainannut Portugalille vuodesta 1986 lähtien yhteensä 14 miljardia euroa. Siitä yli puolet on otettu vuosina 1996-2000.

Rahat ovat nyt pääministerin mukaan niin lopussa, ettei hallitus kykene takaamaan esimerkiksi armeijan palkkojen maksua koko vuodeksi.

Viikko sitten julkistettiin jo ensimmäiset tiedot hallituksen hätäpaketista, jolla menoja kuristetaan. Tulopuolta koetetaan nostaa muun muassa myyntiveron lisäyksellä.

Lakkautus tai yhdistäminen uhkaa esimerkiksi 20:tä julkisen sektorin organisaatiota, muun muassa huumetyöhön keskittyvää ja tieturvallisuudesta vastaavaa. Tappiollisten valtionyhtiöiden kuten rautatielaitoksen ja yleisradioyhtiön rahoitusta aiotaan niin ikään vähentää.

"Uhrauksia on tehtävä",

Durão Barroso sanoi. Viestissä oli silti jotain valoisaakin. Pääministeri lupasi investoida koulutukseen ja tuottavuuden parantamiseen: "Portugalin ei tarvitse kuulua Euroopan unionin vähiten kehittyneisiin maihin." Väestön koulutustaso on Portugalissa edelleen ongelma, vaikka sitten António de Oliveira Salazarin nelikymmenvuotisen oikeistodiktatuurin kaatumisen tilanne on kohentunut huomattavasti.

Salazarin aikana oppivelvollisuuden täyttämiseen riitti neljän vuoden koulunkäynti, joka usein käytännössä jäi täyttymättä sekin.

Nyt pakollinen peruskoulu on yhdeksänvuotinen. Virallinen lukutaitoprosentti on 90:n kieppeillä, mutta maaseudulla jäädään todellisuudessa tämän alle. Lapsityövoiman käyttö on yksi syy. Edellinen hallitus tarttui ongelmaan 1990-luvun lopulla.

Portugalin työttömyysprosentti on perinteisesti ollut EU:n alhaisimpia. Vuonna 2001 se oli 3,9, kun EU-keskiarvo oli 8,3.

Kymmenen viime

vuotta Portugalia on remontoitu tosissaan.

Etenkin Lissabon, jossa vanhaan charmiin yhdistyy nyt nuorekas urbaani pulssi, on kokenut valtavan kasvojenkohotuksen modernin lasiarkkitehtuurin ja toinen toistaan ylellisempien ostoskeskusten avulla.

Yksi uuden ajan symboli on 18 kilometrin mittainen Vasco da Gaman silta, Euroopan pisin. Se valmistui kaksi kuukautta ennen Lissabonin Expo '98:n toukokuisia avajaisia.

Sillalta siintää vanhempi mahtisilta, Portugalin neilikkavallankumouksen huhtikuisen päivän jälkeen uudelleennimetty Ponte de 25 de Abril, joka ennen kantoi diktaattori Salazarin nimeä. Tänään, neilikkavallankumouksen vuosipäivänä, portugalilaisilla on yleinen vapaapäivä.

Expo '98 oli merkittävä talouden piristysruiske. Sen valmistelut alkoivat heti 1994 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden päätyttyä Lissabonissa. Seuraava megahanke on jo tiedossa: jalkapallon EM-kisat 2004.

Pääkaupungin ulkopuolellakin 1990-luku oli kohennusten aikaa. Moottoriteitä rakennettiin satoja kilometrejä, ja infrastruktuuria parannettiin monin tavoin, erittäin vahvalla EU-tuella.

Silti Lissabonin ja sitä ympäröivän Vale do Tejon alueen ja maaseudun köyhimpien osien väliset tulo- ja muut erot ovat huomattavasti jyrkemmät kuin EU:ssa keskimäärin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää