Ulkomaat

Jopa puolet Viron metsähakkuista laittomia

Jopa puolet hakkuista laittomia

Tilaajille

PÕLVA/VÕRU. Etelä-Viron maantien varsia reunustavat korkeat havumetsät, hakkuuaukeat ja kymmenet pikkusahat. Lähes puolet Viron pinta-alasta on metsää.

Juna- ja rekkalasteissa pohjoiseen kulkee pitkää tukkipuuta. Osa päätyy Tallinnan sataman kautta yli meren Ruotsiin, Suomeen ja Norjaan. Pian sen alkuperää on mahdoton selvittää.

Jopa puolet raakapuusta on laittomasti hakattu tai varastettu, arvioi Viron Luonnonsäätiön metsäosaston johtaja Rainer Kuuba .

Arvio perustuu muun muassa ympäristöministeriön tilastoihin, joissa viralliset ilmoitukset kaadetusta puusta ovat puolet pienempiä kuin metsäinventaarioissa on käynyt ilmi.

Eniten metsää

varastetaan suurimmilla työttömyysalueilla, Koillis-Virossa Virunmaalla ja Etelä-Virossa.

Pelkästään eteläisimmissä maakunnissa, Võrun-, Valgan- ja Põlvanmaalla todettiin viime vuonna 278 metsävarkautta ja 81 muuta laitonta hakkuuta. Põlvan komisarion Andrus Gulbergin mukaan Põlvanmaan rikoksista kolmannes liittyy metsävarkauksiin.

Talon edessä pikkutien varrella on traktori ja pieni nosturi tukkien vetämiseen.

Emäntä on kaupungissa asioilla, mutta portille kävelee tytär ja kaksi juopunutta eläkeläisherraa. Kukaan läsnä olevista ei ole kuullut, että tästä talosta on ilmoitettu poliisille metsän varastamisesta.

Miehet kääntyvät pois ja toinen tuhahtaa: Vai että varastettua.

Usein metsänomistajat

naamioivat kaatonsa metsävarkaudeksi kiertääkseen veroja.

Suuri osa metsähävikistä on oikeiden varkaiden työtä.

Komisario Gulbergin mukaan päätekijöitä vastaan on vaikea hankkia todisteita.

Paperit rekisteröidään peitehenkilön eli tankin nimiin, joka voi palkata itselleen vielä oman peitehenkilön. Tankki on varaton ihminen. Jos varkaus paljastuu, tankki vastaa syytteeseen. Tankin palkkiot vaihtelevat viinapullosta tuhanteen kruunuun (66 euroon).

Taktiikat vaihtelevat. Joskus metsänostajat menevät metsää omistavan vanhuksen luokse ja tarjoavat 10000 kruunua (666 euroa) käteisenä valtuuksista metsään.

Vanhus ei ole ikinä nähnyt niin suurta rahaa ja allekirjoittaa huijareiden tarjoaman paperin. Metsästä leikataan monikymmenkertainen hyöty.

Tai yksi porukasta istuu ryyppäämään metsänomistajan kanssa. Ennen kuin tämä selviää, metsä on kaadettu. Usein omistaja asuu kaukana varastettavasta metsästä.

Pimeän puun myynti on helppoa. Myyjän ei tarvitse todistaa puun alkuperää ja hän voi hankkia puun kuititta.

Etelä-Viron ympäristöviraston ylitarkastajan Lea Palmren mukaan sadat pienet sahat välittävät pimeää puuta suurille metsäyhtiöille. Tässä vaiheessa kauppa on jo laillista.

Maahan on jäänyt

polvenkorkuinen kuusenkanto Haanjan luonnonsuojelualueella Võrun kaupungin lähellä Etelä-Virossa. Kannossa on 87 vuosilustoa. Sen ympärillä näkyy kiireen jäljet: pöllin pätkiä, kokonaisia puunrunkoja lappeellaan, moottorisahan sytytintulpan kotelo.

Maaliskuun lopulla varkaat sahasivat yli kuusi hehtaaria vanhaa havumetsää Haanjasta.

Jo aiemmin samalta luonnonsuojelualueelta on varastettu sata hehtaaria metsää.

Metsävarkaudet ovat 1990-luvun loppupuolen ilmiö. Maa oli suurimmaksi osaksi palautettu omistajilleen, mutta valvontaa ei enää juuri ollut. Kaksi vuotta sitten poliisiin perustettiin metsäyksikkö.

Arvostelijat syyttävät lainsäätäjiä haluttomuudesta säädellä metsätaloutta. Pimeä metallikauppa loppui viime vuonna uuden lain tultua voimaan, mutta puuvarkaudet jatkuvat.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    7. 7

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    8. 8

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    9. 9

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää