Demokratialiikkeen johtaja Suu Kyi vapautui Myanmarissa - Ulkomaat | HS.fi

Demokratialiikkeen johtaja Suu Kyi vapautui Myanmarissa

Sotilasjohto vihjasi uudesta ajasta mutta vaati samalla vakautta

Tilaajille
7.5.2002 3:00

SHANGHAI. Myanmarin demokratialiikkeen keulahahmo ja Nobelin rauhanpalkinnon saanut Aung San Suu Kyi vapautui maanantaina yhdeksäntoista kuukauden kotiarestista.

Samalla hallitseva sotilasjuntta lupasi "uutta lukua" Myanmarin historiaan. Suu Kyin vapauttaminen oli juntan vastaus vuosien kansainväliseen painostukseen. Uutistoimistojen ja tv-kuvien perusteella pääkaupungissa Yangonissa (Rangoonissa) oli juhlava tunnelma. Myanmarin tiedotusvälineet eivät maininneet Suu Kyin vapauttamista, mikä aiheutti heti epäilyjä, että hallitus vapautti hänet vain kansainvälisten myönnytysten saamiseksi. Juntan ilmoituksen mukaan 56-vuotias Suu Kyi on nyt ehdoitta "vapaa osallistumaan mihin tahansa toimintaan, myös puolueensa". Juntan mukaan "kansalaisemme saavat vapaasti osallistua poliittiseen prosessiin". Samalla sanottiin kuitenkin, että "kansallinen yhtenäisyys, rauha ja vakaus" ovat poliittisen elämän kulmakiviä. Samanlaisilla perusteluilla Myanmar on aiemmin vanginnut satoja demokratia-aktivisteja. Suurimman osan elämästään ulkomailla asunut Suu Kyi villitsi kansan uskomaan demokratiaan, kun hän piti legendaarisen puheensa Shwedagonin suurpagodan askelmilla 26. elokuuta 1988 Yangonissa. Pari viikkoa aiemmin armeija oli surmannut tuhansia ihmisiä mielenosoituksissa. Seuraavana vuonna juntta pani Suu Kyin ensimmäisen kerran kotiarestiin. Vuotta myöhemmin hänen Kansallinen demokratialiikkeensä NLD kahmi sotilasjohtajien yllätykseksi parlamenttivaaleissa 80 prosenttia paikoista. Puoluetta ei päästetty valtaan, ja Suu Kyi joutui olemaan eristyksissä kunnes hänet vapautettiin 1995. Tiedotusvälineille maanantaina puhunut Suu Kyi sanoi, että hänen puolueensa on perustettu demokratian istuttamiseksi Myanmariin ja "se meidän kuuluu tehdä". Hän myös kertoi olevansa vapaa menemään minne tahansa haluaa. Hento nainen joutui melkoiseen rytäkkään kannattajiensa keskuudessa. Joukko huusi "kauan eläköön Suu Kyi" naiselle, jonka vapauttamisesta neuvoteltiin salassa vuoden 2000 syksystä alkaen. Syyskuusta 2000 asti Suu Kyi on ollut kotinsa vankina, eikä hänellä ole ollut puhelinyhteyttä ulkomaailmaan. Hän on saanut tavata muutamia diplomaatteja arestinsa aikana. Suu Kyi on Myanmarissa hyvin suosittu. Kärsimykset ovat kasvattaneet hänen mainettaan. Viimeisten kolmentoista vuoden aikana hän on ollut kahdeksan vuotta kotiarestissa, ja muinakin aikoina hänen liikkumistaan on rajoitettu. Britanniassa asunut aviomies Michael Aris ei päässyt tapaamaan Suu Kyitä 1999 vaikka oli kuolemassa eturauhassyöpään. Suu Kyi taas ei uskaltanut lähteä miehensä hautajaisiin , koska hän ei olisi päässyt takaisin Myanmariin. Myanmar on ilmoittanut vapauttaneensa satoja vankeja viime kuukausina ja vapauttavansa lisää lähiaikoina. Hallitus on luvannut demokratiaan siirtymistä, mutta on varoittanut, että liian nopeat liikkeet voivat johtaa etnisesti kirjavan maan hajoamiseen. Myanmarista viisi kirjaa kirjoittanut ruotsalaistoimittaja Bertil Lintner arvioi maanantain tapahtumia happamasti: "Hallitus hakee epätoivoisesti kansainvälistä apua ja suhteita, mutta ei ole näyttänyt mitään merkkejä vallastaluopumisen halusta." Lintnerin mukaan monien asiantuntijoiden käsitys on, että sotilasjuntta taipui etenkin Malesian painostuksen vuoksi. Malesian pääministeri Mahathir Mohamad on suhtautunut junttaan monia muita valtiojohtajia lempeämmin mutta on samalla ladellut vaatimuksia sijoituksia janoavalle Myanmarin hallitukselle. Lintner kertoi puhelimitse Thaimaasta, että juntan johtoporras on yllättävän yhtenäinen monista vastakkaisista huhuista huolimatta. Suu Kyin vapautuminen merkitsee sinällään hyvin vähän, sanoi Free Burma Coalition -järjestön edustaja Jeremy Woodrum uutistoimisto Reutersille. "On tärkeää muistaa, että kun hänet vapautettiin kuuden vuoden jälkeen vuonna 1995, mikään ei muuttunut. Emme halua, että hänen vapautumisensa tarkoittaa vain siirtymistä suurempaan häkkiin."

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Ulkomaat