Ulkomaat

"Luopukaa kaksinaismoraalista ja puhukaa meille sitten"

Arabiliiton Amr Moussa ei usko nopeaan rauhaan vaan syyttää länttä tekopyhyydestä

Tilaajille

KAIRO. Jos joku vielä kaikkien verilöylyjen jälkeen elättelee toivoa Lähi-idän nopeasta rauhasta, voi kuunnella Arabiliiton pääsihteeriä Amr Moussaa. Harvoin huippudiplomaatin viesti tulee yhtä selväksi: rauhaan pääsemiseksi ei ole helppoja ratkaisuja, eikä välttämättä vaikeitakaan.

Arabiliiton 22 jäsenmaata esimerkiksi kannattavat Saudi-Arabian rauhanaloitetta, jonka mukaan Israel vetäytyisi palestiinalaisalueilta ja arabimaat solmisivat vastineeksi suhteet Israeliin. Silti Moussa tekee selväksi, ettei hän odota aloitteelta paljon.

"Israelilaiset eivät aloitteesta piittaa. He tuntevat nyt, että he ovat kaikkien lakien yläpuolella ja voivat siksi tehdä rankaisematta mitä haluavat", Moussa sanoo Arabiliiton päämajassa Kairossa. Pääsihteerillä on aikaa tenniskentän kokoisessa toimistossaan iltayhdeksältä, kun työpäivä alkaa olla lopuillaan.

Moussa on

Egyptin entinen ulkoministeri ja kotimaassaan poikkeuksellisen suosittu poliitikko. Ainakaan hän ei silottele sanojaan.

Pääsihteeri Moussa ei usko teoriaan, että verilöylyt ovat itse asiassa antaneet mahdollisuuden rauhaan, koska sekä palestiinalaiset että israelilaiset ovat kärsineet riittävän murhaavia tappioita. Tämän ajatuskulun mukaan kummankin osapuolen luulisi viimeistään nyt ymmärtävän , ettei kaksi ahtaalla maalla asuvaa kansaa saavuta turvallisuutta asein.

"Israelin johto on voimantunnossaan tehnyt täsmälleen päinvastaisen päätelmän", Moussa väittää.

Avain rauhaan saattaisi siis olla oikeistolaisen hallituksen vaihtuminen Israelissa? Ei sentään.

"Ei ongelma ole pelkkä Ariel Sharonin hallitus, vaan koko Israelin valtaapitävä, militaristinen, äärimmäisyyslinjaa edustava johtoporras." Onko ratkaisun mahdollisuus sitten ainoalla maailmanvallalla, joka ehkä pystyy painostamaan Israelia, siis Yhdysvalloilla?

"Täsmälleen." Jotta katteettomia toiveita

ei heräisi, Moussa tekee selväksi, ettei hän usko siihenkään suunniteltuun rauhankokoukseen, jossa ratkaisua hakisivat Yhdysvallat, Yhdistyneet kansakunnat, Euroopan unioni ja Venäjä.

"Tämä on niitä suunnitelmia, joissa haetaan vain helppoa ulospääsyä. Ollaan vähän niin kuin autossa, jossa on neljä rengasta ja yksi vararengas. Yhden voi aina vaihtaa, mutta nyt on neljä rengasta rikki." Moussa sanoo, että varsinkin eurooppalaisilla on taipumusta toiveajatteluun.

"Kuvitellaan, että hymy siellä ja kädenpuristus täällä merkitsevät jotain. Eivät ne merkitse yhtään mitään." Mitä pidempään

tappaminen Lähi-idässä jatkuu, sitä enemmän asenteet kovenevat kautta arabimaailman. Ainakin Egyptistä on jokseenkin mahdoton löytää ketään, joka tuomitsisi palestiinalaisten tekemät pommi-iskut israelilaisia siviilejä vastaan.

Niitä ei tuomitse Arabiliiton pääsihteerikään.

"Siviilejä vastaan on tehty hyökkäyksiä molemmin puolin. Vieraan vallan eli Israelin sotilaallinen miehitys on tässä se perisynti", Moussa korostaa.

"Olen ennenkin sanonut, että siviiliuhreja tulee välttää. Miehitysvallan vastustaminen saa monia muotoja, enkä pidä niistä kaikista. Tilanne nyt vain on sellainen kuin on." Yhdysvalloissa vallitsee Moussan mielestä kaksinaismoraali, kun puhutaan terrorismista. Islamilaisten äärijärjestöjen ja palestiinalaisten teot tuomitaan, mutta amerikkalaisten tukema Israel onnistui torjumaan esimerkiksi YK:n tutkimusryhmän matkan Jeninin pakolaisleiriin.

"Luopukaa kaksinaismoraalista ja tulkaa vasta sitten puhumaan meille terrorismista", Moussa moittii läntistä ajattelua. "Tästä lähtien yksikään johtaja tässä maailmankolkassa ei kuuntele, kun tullaan sanomaan, että pitää kunnioittaa ihmisoikeuksia."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää