Ulkomaat

Peres: Arafat voi yhä olla neuvottelukumppani

EU pelkää Yhdysvaltain hylkäävän Lähi-idän rauhanprosessin

Tilaajille

LONTOO/KÖÖPENHAMINA. Israelin ulkoministeri Shimon Peres totesi myöhään torstaina pitävänsä palestiinalaisten presidenttiä Jasser Arafatia yhä kelvollisena neuvottelukumppanina Lähi-idän konfliktia ratkottaessa.

Alkuviikosta Yhdysvaltain presidentti George W. Bush totesi palestiinalaisvaltion perustamista käsitelleessä puheessaan, että palestiinalaisten olisi uudistettava hallintonsa. Bushin puheen katsottiin tarkoittavan, että Yhdysvallat haluaa Arafatin siirtyvän syrjään.

Britannian

yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa Peres kertoi olevansa yhä valmis työskentelemään Arafatin kanssa, mikäli tämä tekee tuntuvia uudistuksia hallintoonsa.

Ulkoministerin mukaan uudistukset ovat tärkeitä niin Yhdysvaltain kuin Israelinkin näkökulmasta, mutta ennen kaikkea niitä tarvitsevat palestiinalaiset.

Arafatin kelpoisuutta

keskustelukumppanina ei ole kyseenalaistanut pelkästään Yhdysvallat. Italialaisen Panorama-aikakauslehden mukaan Arafatilla on mielenterveydellisiä ongelmia kuten muistikatkoksia ja keskittymisvaikeuksia.

Lehden mukaan ongelmat johtuvat lääkkeistä, joita palestiinalaispresidentti syö hillitäkseen kasvojensa vapinaa.

Perjantaina EU

ilmaisi huolensa Yhdysvaltain roolin supistumisesta Lähi-idän rauhanponnisteluissa.

Nimettömänä pysytelleen virkamiehen mukaan unionissa pelätään, että presidentti Bushin maanantainen linjapuhe tarkoittaa Yhdysvaltain hylänneen Lähi-idän rauhanprosessin.

Unionin tulevan puheenjohtajamaan Tanskan ulkoministeri Per Stig Möller totesi, että rauhanprosessin on jatkuttava. Hän kertoi EU:n keskustelevan ensi viikolla Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin kanssa uusista ehdotuksista väkivallan kierteen katkaisemiseksi.

Möller myös totesi, että kansainvälisen yhteisön on työskenneltävä päättäväisesti, jotta tammikuussa palestiinalaisalueilla järjestettävät vaalit voitaisiin viedä läpi menestyksellisesti.

EU on ottanut myönteisesti vastaan Arafatin lupauksen vaalien järjestämisestä eikä ole innostunut Yhdysvaltain ehdotuksista palestiinalaishallinnon taloudellisen tuen supistamiseksi.

Unionin odotetaan ensi kuussa esittävän Lähi-itään uuden rauhansuunnitelman. Suunnitelmaa on valmistellut heinäkuun alussa EU:n puheenjohtajuuden ottava Tanska. Unionin ulkoministerien on määrä keskustella aloitteesta 22. heinäkuuta, ja se aiotaan julkistaa, kunhan yksityiskohdista on keskusteltu Yhdysvaltain kanssa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää