Suharton pojalle Tommylle 15 vuotta vankeutta Indonesiassa - Ulkomaat | HS.fi

Suharton pojalle Tommylle 15 vuotta vankeutta Indonesiassa

Tilaajille
27.7.2002 3:00

JAKARTA. Indonesian entisen diktaattorin poika Tommy Suharto tuomittiin perjantaina 15 vuodeksi vankeuteen murhasta, aseiden laittomasta hallussapidosta ja oikeuden pakoilusta.

Jakartalaisen tuomioistuimen mukaan Suharto, 40, määräsi kaksi miestä tappamaan indonesialaisen korkeimman oikeuden tuomarin Syafiuddin Kartasasmitan , joka oli määrännyt Suhartolle puolentoista vuoden vankeustuomion aiemmassa lahjusoikeudenkäynnissä. Tuomari murhattiin keskellä päivää, viime vuoden heinäkuussa. Tuomarin ampujat, kaksi palkkamurhaajaa ovat jo saaneet elinkautisen vankeustuomion. Suharto ei itse ollut paikalla kuulemassa tuomiotaan. Hänen asianajajansa mukaan Suharto kärsi vatsavaivoista ja päänsärystä eikä sen vuoksi voinut tulla oikeuteen. Tommy Suharto on ollut vankilassa viime marraskuusta lähtien, sitä ennen hän pakoili poliisia kuukausikaupalla. Tommy Suharto Nuorimpana poikana Tommy oli diktaattori Suharton lemmikki, joka saattoi tehdä lähes mitä tahansa. Häntä on pidetty pahimpana esimerkkinä Indonesian korruptiosta. Tommy Suharton oikeudenkäyntiä on pidetty tärkeänä virstanpylväänä sen suhteen, onko onko presidentti Megawati Sukarnoputri onnistunut siistimään Indonesian korruptoitunutta oikeuslaitosta. Indonesiassa on pitkään uskottu, että Tommy ja muut Suharton perheenjäsenet sekä valtaeliittiin kuuluvat poliitikot ja liikemiehet ovat lain kouran ulottumattomissa. Neljä vuotta sitten

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Ulkomaat