Mugabe hajotti Zimbabwen hallituksen - Ulkomaat | HS.fi

Mugabe hajotti Zimbabwen hallituksen

Yhdysvallat väläytti tukea presidentin syrjäyttämiselle

Tilaajille
24.8.2002 3:00

Zimbabwen presidentti Robert Mugabe hajotti yllättäen perjantai-iltana maan hallituksen. Uutistoimistojen välittämässä ilmoituksessa ministereiden erottamista ei perusteltu millään tavalla.

Ilmoituksen mukaan Mugabe kokoaa uuden hallituksen jo viikonvaihteen aikana ja nimittää uudet ministerit maanantaina. Yhdysvallat puolestaan jyrähti alkuviikosta apulaisulkoministerinsä suulla, ettei enää pidä Robert Mugabea, 78, Zimbabwen laillisena johtajana ja lisäsi maansa keskustelevan eteläisen Afrikan maiden kanssa siitä, miten zimbabwelaisia voitaisiin kannustaa toimimaan maansa poliittisen tilanteen muuttamiseksi. Kansainvälinen Huutokuoro on taas yltynyt Mugaben nyt erottaman hallituksen alettua toteuttaa päätöstään ajaa noin 2900 maan 4500 valkoisesta maanviljelijästä tiloiltaan ja jakaa maat mustille. Arvostelijat ovat lisänneet vettä myllyyn sanomalla, etteivät maat edes päädy maattomille mustille vaan Mugaben lähipiirille. Muun muassa yhdysvaltalaisen apujärjestö Usaidin ja Britannian pääministerin Tony Blairin mielestä Mugaben politiikka pahentaa ennestään Zimbabwen vakavaa nälkäongelmaa. Arvioiden mukaan jopa yli puolet Zimbabwen väestöstä on riippuvaisia ulkomaisesta ruoka-avusta, ja jatkuvan kuivuuden arvioidaan pahentavan tilannetta. Yhdysvallat reagoi "Meidän mielestämme Mugabe ei ole maan laillinen johtaja. Zimbabwen poliittista nykytilaa ei voi hyväksyä, koska vaalit olivat vilpilliset", Yhdysvaltain Afrikasta vastaava apulaisulkoministeri Walter Kansteiner sanoi alkuviikosta. Kansteiner lisäsi Yhdysvaltain tekevän yhteistyötä Zimbabwen oppositioryhmien ja muun muassa eräiden eteläisen Afrikan maiden kanssa Zimbabwen kansalaisten rohkaisemiseksi "toimimaan tilanteen korjaamiseksi". Kansteinerin mainitsemat yhteistyökumppanit Botswana, Etelä-Afrikka ja Mosambik kuitenkin kielsivät osallistuvansa hankkeeseen, jota on tulkittu melko suoraksi tueksi Mugaben syrjäyttämiselle. Yhdysvallat silotteli itsekin Kansteinerin kantoja toteamalla, että Yhdysvallat ainoastaan "neuvottelee" Zimbabwen tilanteesta eteläisen Afrikan maiden kanssa. Zimbabwen entisen Blairin edustajat ovat kuitenkin todenneet, ettei Johannesburgia tule käyttää asialistaan kuulumattomien kysymysten äänitorvena. Myös monista muista Brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluvista maista, muun muassa Australiasta ja Uudesta-Seelannista, on kuulunut viime päivinä puheenvuoroja, joissa on vaadittu kovempia toimia Zimbabwen ojentamiseksi. Mugabe on "Britannia, Amerikka, Uusi-Seelanti ja Australia. Minkä värisiä useimmat ihmiset ovat näissä maissa? Valkoisia", Mugabe sanoi Zimbabwen kansallisella tv-kanavalla. "Nämä maat johtavat taistelua Zimbabwea vastaan, taistelua, jolla vastustetaan vuonna 1980 alkaneen itsenäistymisprosessin saattamista loppuun", Mugabe jatkoi. Mugaben hallituksen tarkoituksena on tehdä loppu siirtomaa-ajalta periytyvästä maanomistustilanteesta, jossa valkoinen vähemmistö omistaa jopa 70 prosenttia Zimbabwen parhaista viljelysmaista. Suuri osa Huolta ovat herättäneet uutistoimisto AP:n raportoimat tiedot, joiden mukaan eräs valkoinen farmari oli saanut oikeudelta luvan palata mailleen, mutta joutui palatessaan Mugaben puolueelle uskollisten asemiesten ahdistelemaksi. "Meille luvattiin turvallinen pääsy tilallemme, kunhan alkaisimme pakata. Olen hermoraunio . . . Haluan elää loppuelämäni rauhassa", viljelijä Vince Schultz sanoi AP:lle.

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Ulkomaat