Ulkomaat

USA hiljentyi kunnioittamaan Columbian astronautteja

Nasa ei usko eristelaattojen mahdollisen irtoamisen yksinään johtaneen turmaan

Tilaajille

WASHINGTON. Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ja koko maa hiljentyivät tiistaina iltapäivällä muistelemaan ja kunnioittamaan viime lauantain tuhoisassa sukkulaonnettomuudessa menehtyneiden seitsemän astronautin muistoa.

Muistotilaisuuteen Johnsonin avaruuskeskuksessa Houstonissa osallistui myös presidentti George W. Bush puolisoineen.

Surupäivä keskeytti onnettomuuden tutkimukset tai ainakin niistä tiedottamisen julkisuuteen.

Turmaa tutkii nyt kolme erillistä tahoa. Ne ovat Nasa itse, sen nimittämä, eläkkeellä olevan amiraalin Harold Gehmanin johtama riippumaton tutkintalautakunta ja kongressin edustajainhuoneen tutkimusryhmä.

Nasa johtaa kenttätöitä ja selvittää itse onnettomuuden kulkua ja syitä. Gehmanin ryhmä nojaa pitkälti Nasan tuloksiin ja aikoo selvittää laajasti myös Nasan organisaatioon ja rahoitukseen liittyviä kysymyksiä. Kongressin tutkimusryhmä keskittyy lähinnä viimemainittuihin.

Nasassa tutkimuksia johtaa sukkulaohjelman johtaja Ron Dittemore. Hän on luvannut kertoa niiden edistymisestä päivittäin. Tiistai oli poikkeus muistotilaisuuden vuoksi.

Valtavassa julkisuusmyllytyksessä Columbian tuhoutumiselle on jo löytynyt yksi, yli muiden käyvä selitys. Se on vasemman siiven alla olleiden lämpöeristelaattojen vaurioituminen startissa.

80 sekuntia lähdön jälkeen suuren polttoainesäiliön kärjestä irtosi palanen kovaa eristevaahtoa, joka osui vasemman siiven alle.

Dittemore käytti paljon aikaa tähän tapahtumaan edellisessä lehdistötilaisuudessaan tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa. Eristepalan irtoaminen huomattiin videokuvista lähtöä seuranneena päivänä.

Nasa suhtautui tapahtuneeseen hyvin vakavasti ja selvitti sitä Dittemoren mukaan parhaiden asiantuntijoiden avulla viikon päivät sukkulan kiertäessä avaruudessa.

Lopputulos oli se, ettei eristepala ollut vaaraksi lennon turvallisuudelle. Dittemoren mukaan irronneen eristepalan koko oli 60 kertaa 48 kertaa 18 senttiä ja se painoi vähän toista kiloa.

Nasan analyysin mukaan pala on saattanut irrottaa Columbian eristelaatan tai -laattoja korkeintaan 120 kertaa 20 sentin alueelta. Yksi laatta on 18 senttiä kanttiinsa ja sukkulassa niitä on 24000 kappaletta.

Tällaisen vaurion ei olisi pitänyt olla vaaraksi lennolle. Columbia menetti neitsytlennollaan 1981 kaksitoista laattaa.

"Muutaman eristelaatan irtoaminen ei aiheuta katastrofia. Tästä puuttuu nyt jokin olennainen elementti, josta me emme tällä hetkellä tiedä mitään", Dittemore sanoi.

Silti tutkijat olisivat äärimmäisen kiinnostuneita laatoista tai mistä tahansa muistakin sukkulan osista, jotka löytyisivät romujen pääasiallisen putoamisalueen länsipuolelta.

Tähän saakka läntisin löydös on tehty Fort Worthin kaupungista. Tutkijat epäilevät, että sukkulasta on saattanut irrota jotakin jo aiemmin, jopa jo Columbian lentäessä Kalifornian ja Nevadan rajalla.

.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää