Ulkomaat

YK sallii Syyriaan 300 tarkkailijaa

Yle: Kymmenen suomalaisupseeria siirretään valmennettavaksi Syyriaa varten.

Tilaajille

Beirut. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi lauantaina yksimielisesti päätöslauselman, joka sallii 300 aseettoman sotilastarkkailijan lähettämisen Syyriaan.

Tarkkailijat valvoisivat jo osin rakoillutta tulitaukoa. Päätöksessä todettiin, että tulitauon kunnioittaminen on ollut "selvästi puutteellista".

Tarkkailijoiden määrän kasvattaminen on viime kädessä YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin päätös. Hänen arvioitavakseen jää, noudatetaanko tulitaukoa siinä määrin, että tarkkailijoiden lähettämisessä on mieltä.

Lauantaina Ban vetosi etenkin Syyrian hallitukseen väkivallan ja ihmisoikeusrikkomusten lopettamiseksi. Banin tiedotteessa painostettiin armeijaa vetämään raskas aseistus pois asutuskeskuksista.

Toistaiseksi Syyriassa on tarkkailijoita vain 30-henkinen joukko.

Päätöslauselman teksti oli yhdistelmä Euroopan maiden ja Venäjän ehdotuksista. Lopulta siitä jätettiin pois Euroopan ehdotus uusista pakotteista, mikäli Syyrian hallinto ei vedä joukkojaan kaupungeista.

Turvaneuvoston pysyvistä jäsenistä Venäjä ja Kiina ovat olleet länsivaltoja haluttomampia puuttumaan Syyrian tilanteeseen.

Päätös syntyi vain tunteja sen jälkeen kun YK:n tarkkailijat olivat vierailleet Homsin kaupungissa, joka on ollut 13 kuukautta jatkuneen kansannousun keskus.

Homsissa oppositioaktivistit kertoivat, että pommitukset ja tulitus kaupungissa keskeytyivät ensimmäistä kertaa viikkoihin juuri ennen kuin Syyrian viranomaiset laskivat tarkkailijat kaupunkiin.

Yle kertoi lauantai-iltana, että kymmenen suomalaista upseeria kokoontuu maanantaina valmennukseen Porin prikaatiin Säkylään lentääkseen Syyriaan tarvittaessa mahdollisesti jo toukokuun alussa.

Lisäksi kaksi suomalaista kapteenia on liittymässä pian Syyriassa jo olevien sotilastarkkailijoiden joukkoon. Kapteenit irrotetaan Golanilla toimivasta UNTSO-operaatiosta.

"Aikataulua ei ole lyöty lukkoon, mutta heidät pyritään saamaan maahan mahdollisimman nopeasti", UNTSO:ssa palveleva everstiluutnantti Juha Kylä-Harakka kertoi HS:lle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    10. 10

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää