Ulkomaat

Obama ja Merkel Berliinissä: Venäjä-pakotteista on pidettävä kiinni, globalisaation on saatava ihmiskasvot

TTIP-vapaakauppa­sopimusneuvottelut kariutuvat, Saksan liittokansleri Angela Merkel myönsi.

Berliini

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman viimeistä vierailua Euroopassa leimasi torstaina Berliinissä samaan aikaan epämääräinen pettymys ja lievä optimismi.

Obama yritti yhdessä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa kaikin voimin puhaltaa eloa niihin kansainvälisen politiikan prosesseihin, jotka Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump saattaa yrittää kampittaa.

Obama kertoi myös sanoneensa Trumpille, että se, mikä toimii vaalikampanjassa, ei aina toimi politiikan todellisuudessa.

Merkel myönsi, ettei EU:n ja Yhdysvaltojen TTIP-vapaakauppaneuvottelujen jatko vaikuta hyvältä. Neuvottelujen kariutumisen pääsyy on juuri vapaakauppasopimusta vastustavan Trumpin valinta presidentiksi.

”Olen aina ollut vahvasti sitoutunut kauppasopimuksen solmimiseen Yhdysvaltain kanssa. Olemme edistyneet tuntuvasti neuvotteluissa, mutta sopimukseen ei päästä toistaiseksi”, Merkel sanoi torstaina Berliinissä yhteisessä tiedotustilaisuudessa Obaman kanssa.

Molemmat pitivät myös tärkeinä yhteisiä sitoumuksia Pariisin ilmastosopimukseen. Samoin molemmat painottivat Naton yhtenäisyyden tärkeyttä sekä sitä, että Venäjän-vastaiset pakotteet pitävät niin kauan kuin rauhanprosessi Ukrainassa ei etene Minskin sopimuksen mukaisesti.

Obama ja Merkel ilmaisivat Berliinissä huolensa Trumpin tulevasta suhteesta Venäjään. Obaman mukaan ”Venäjään ei yksinkertaisesti voi ottaa reaalipoliittista lähestymistapaa”.

Obaman mukaan olisi häneltä itseltään naiivia odottaa, että Venäjä – tai Syyrian johtaja Bašar al-Assad – tekisi täyskäännöksen siinä linjassa, jota nyt ovat ajaneet. Yhdysvaltain intresseissä on kuitenkin tehdä mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä Venäjän kanssa – kunhan Venäjä ei riko kansainvälisiä lakeja ja sitoumuksia.

”Toivon, että seuraajani löytää myös rakentavia tapoja löytää niitä alueita, joilla voimme tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa sellaisissa kysymyksissä, joissa intressimme ovat yhteneväisiä”, Obama sanoi.

Obama nosti Berliinissä torstaina esiin myös Venäjän tekemät kyberhyökkäykset. Kybersodankäynti on Obaman mukaan alue, joka tarvitsee kansainvälistä sääntelyä.

Obama myös kiitti Trumpia siitä, että tämä on ilmaissut täyden sitoutumisensa sotilasliitto Natoon.

Berliinissä Obama toisti huolensa yhteiskuntien jakautumisesta, joka näkyy myös Yhdysvaltain vaalituloksessa. Obaman mukaan talouseliitillä on suuri vastuu globalisaation seurauksista huolehtimisessa.

Obama kommentoi myös Trumpin suunnitelmia uudistaa Obaman suurin ponnistuksin voimaan saama sairausvakuutusuudistus.

”Trump sanoo parantavansa terveydenhoidon. Jos hän saa sairausvakuutuksen piirin enemmän ihmisiä kuin minä, tuen häntä”, Obama sanoi saksalaislehti Der Spiegelin haastattelussa.

Obaman vierailu sulki Berliinin poliittisen ytimen Brandenburgin portin ympäriltä. Turvatoimet ovat mittavat, ja yleisöltä eristetyn alueen sisällä asuvia on kielletty avaamasta ikkunoita ja käyttämästä parvekkeita. Poliiseja on töissä Obaman vierailun vuoksi 5 000.

Se, että Obama päättää Euroopan-matkansa juuri Berliiniin, ei ole sattuma. Vierailu korostaa Saksan merkitystä maailmanpolitiikassa. Lisäksi Berliini on Obaman poliittisella uralla hyvin symbolinen paikka.

Obama piti vuonna 2008 hyvin näyttävän presidentinvaalikampanjatilaisuuden juuri Berliinissä. Hän olisi halunnut pitää puheen Brandenburgin portilla, mutta Merkel ei pitänyt sitä sopivana. Obama puhui, mutta Voitonpylväällä. Yleisöä oli 200 000 henkeä.

Myös torstaina Obaman vierailua seuraa sateisen harmaassa Berliinissä lukuisat Obama-fanit.

”Tämä on kuudes vierailuni Saksassa, muttei viimeinen. Syystä tai toisesta Oktoberfest-juhlat ovat vielä jääneet väliin. Niihin on tosin parempi osallistua entisenä presidenttinä”, Obama sanoi.

Obama kehui Berliinissä vuolain sanoin Merkelin uskottavuutta poliittisena johtajana ja tärkeänä kumppanina. Merkel puolustaa rohkeasti arvojaan, Obama kiitteli.

”Kun haluatte nähdä rauhallisen, dynaamisen yhteiskunnan, katsokaa Berliiniin, katsokaa Saksaan.”

Merkel kiitti Obamaa muun muassa siitä, että hän presidenttinä piti hyvin tärkeänä kansainvälistä tiedusteluyhteistyötä ja kantanut vastuuta terrorisminvastaisessa yhteistyössä.

”Olen iloinen siitä, että hän on paikallaan. Saksalaisten olisi syytä arvostaa häntä”, Obama sanoi saksalaiselle ARD-tv-kavanalle ja Der Spiegel -lehdelle antamassaan haastattelussa.

Saksalaiset politiikan kommentaattorit puolestaan arvioivat Merkelin ilmoittavan sunnuntaina asettuvansa neljännen kerran ehdokkaaksi kanslerinvirkaan ensi vuonna järjestettävissä liittopäivävaaleissa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Edessä vielä yhteistapaaminen

 Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman viimeinen Euroopan-matka päättyy perjantaina.

 Ohjelmassa on tapaaminen Saksan liittokanslerin Angela Merkelin sekä Britannian pääministerin Theresa Mayn, Ranskan presidentin François Hollanden, Italian pääministerin Matteo Renzin ja Espanjan pääministerin Mariano Rajoyn kanssa.

 Tapaamisessa käsitellään muun muassa Yhdysvaltojen ja EU:n Venäjän-vastaisia pakotteita.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta vajoaa

    3. 3

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    4. 4

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    5. 5

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    6. 6

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    9. 9

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    10. 10

      Puurakentamisen kokeiluhanke osoitti asian, jonka pitäisi olla itsestään selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    5. 5

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää