Ulkomaat

Ilmastokokous hyväksyi Pariisin sopimuksen suunnitelman

Huoli Yhdysvaltain presidentiksi valitun Donald Trumpin toimista varjosti kokousta.

Marokon Marrakechissa pidetty ilmastokokous hyväksyi myöhään illalla Suomen aikaa Pariisin ilmastosopimuksen työsuunnitelman, kertoo uutistoimisto AFP.

Lopputuloksen julkistaminen venyi useita tunteja alun perin arvioidusta. Ilmoitusta oli odotettu jo alkuillasta. Lopulta ilmastokokouksen puheenjohtaja, Marokon ulkoministeri Salaheddine Mezouar luovutti asiakirjan, jossa osapuolet sopivat ensi vuonna pidettävästä uudesta tapaamisesta tilanteen arvioimiseksi.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) arvioi perjantaina HS:lle, että ilmastokokous näyttäisi saavuttavan tavoitteensa.

Kokouksen tavoitteena oli sopia siitä, miten Pariisissa viime vuonna solmittua ilmastosopimusta ryhdytään panemaan toimeen. Tarkoituksena oli myös luoda yhteiset läpinäkyvät mittarit jäsenmaiden päästöjen seurantaan ja laskentaan.

”Mitä pidemmälle tätä viikkoa on päästy, sen suurempi varmuus on tullut kaikkien maiden vahvasta sitoutumisesta ilmastosopimuksen toimeenpanoon”, ministeri Tiilikainen sanoi perjantaina puhelimitse Marrakechista.

Joulukuussa 2015 solmittuun Pariisin sopimukseen on sitoutunut lähes 200 maata. Sopimuksen osapuolet ovat luvanneet rajata ilmaston lämpenemisen kahteen asteeseen esiteollisesta ajasta.

Tähän pyritään erityisesti vaihtamalla fossiilisia polttoaineita uusiutuvaan energiaan.

Kokouksessa oli perjantaina vielä pöydällä se, mitä tapahtuu kehitysmaille suunnatulle sopeutusrahastolle. Rahaston tarkoituksena on auttaa kehitysmaita ilmastotoimissa ja seurauksissa, joita ilmaston lämpenemisestä niille jo aiheutuu.

Rahasto oli olemassa jo ennen Pariisin sopimusta. Tiilikaisen mukaan tavoitteena oli, että sopeutusrahastoon saataisiin jäsenmailta sitoumuksia 80 miljoonan euron arvosta. Tavoite on jo ylitetty.

Kansalaisjärjestöt moittivat perjantaina hyväksyttyä suunnitelmaa kunnianhimon puutteesta ja rikkaiden maiden haluttomuutta auttaa köyhempiä.

”Lopputulos ei taaskaan heijastanut ilmastokriisin kiireellisyyttä, mutta maat ja kansanliikkeet löysivät yhteisymmärryksen jatkaakseen toimia kriittisellä hetkellä”, sanoi Krishneil Narayan Tyynenmeren saarten ilmastojärjestöstä (Pican) uutistoimisto Reutersin mukaan.

Actionaid-avustusjärjestön ilmastonmuutosjohtaja Harjeet Singh sanoi, että ”ilmastotoimet vaativat rahaa, jota köyhemmillä mailla ei kerta kaikkiaan ole. Pääviesti kehittyville maille kuuluu, että ’olette omillanne’”.

”Rikkaat maat yrittivät kiemurrella ulos sitoumuksistaan.”

Ilmastonmuutoksen vaikutukset osuvat vahvimmin köyhien maiden asukkaisiin.

”Varautumisen rahoittaminen ei ole mikään numeroleikki. Kyse on siementen toimittamisesta Afrikan naismaanviljelijöille, jotta he voivat kasvattaa kuivuutta kestäviä satoja ja ruokkia perheensä”, luonnonsuojelujärjestö Greenpeacen johtaja Jennifer Morgan sanoi Reutersin mukaan.

Marrakechin neuvotteluja varjosti ilmastonmuutokseen epäilevästi suhtautuvan Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi. Trump on kutsunut ilmastonmuutosta kiinalaisten sepitteeksi ja uhannut vetää Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta.

Trumpin uhkauksista ja niiden mahdollisista vaikutuksista voi lukea lisää täältä.

”Alkuviikosta epävarmuutta oli ilmassa enemmän”, Tiilikainen kuvaili tunnelmia.

Viikon mittaan käytännössä kaikki maat vahvistivat kuitenkin sitoumuksensa Pariisin sopimuksen noudattamiseen ja antoivat myös konkreettisia esityksiä lupaamistaan päästövähennyksistä. Se on Tiilikaisen mukaan hälventänyt epävarmuutta.

Torstai-iltana kokouksen osapuolet tekivät vetoomuksen, joka vaati ”korkean tason poliittista sitoutumista” ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun.

”Vahvoja vetoomuksia Yhdysvaltojen suuntaan on annettu”, Tiilikainen sanoo.

Tiilikainen ei vielä halua lähteä arvioimaan Trumpin mahdollisia toimia ja niiden seurauksia. Selvää on kuitenkin se, että Trumpin linjaukset vaikuttavat Pariisin sopimuksen toimeenpanoon lähivuosina.

”Saadaanko vauhtia lisää vai onko yksi osapuoli, joka ei haluaisi olla vauhdittamassa toimeenpanoa.”

Osa Pariisin sopimukseen sitoutuneista maista haluaisi ottaa askeleita sopimuksen toteuttamisessa jo ensi vuonna. Varsinainen seuraava etappi on kuitenkin vasta vuonna 2018. Silloin arvioidaan, mihin saakka jo sovitut ilmastotoimet riittävät ja miten paljon pitäisi parantaa kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi.

Sopimukseen osallistuneiden maiden jo antamat lupaukset eivät riitä rajoittamaan ilmaston lämpenemistä kahteen asteeseen.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    6. 6

      Järjestäjät: Uusnatsien vastamielen­osoitukseen osallistui tavallisia tamperelaisia, joita ei voi leimata äärivasemmistoksi

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    9. 9

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    10. 10

      Talkoovoimin rakennettua skeittiparkkia ollaan hävittämässä kasvavan Kalasataman tieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    4. 4

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    7. 7

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    8. 8

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    9. 9

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    10. 10

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää