Ulkomaat

Hiv-lääkitystä saa jo yli 18 miljoonaa ihmistä – aidsiin kuolee 45 prosenttia vähemmän ihmisiä kuin 11 vuotta sitten

Lääkityksen yleistyminen on vähentänyt aids-kuolemia merkittävästi, mutta etenkin nuoret naiset Afrikassa ovat haavoittuvaisessa asemassa.

Yli 18 miljoonaa ihmistä maailmassa saa nyt hoitoa hi-virukseen. Se on 1,2 miljoonaa enemmän kuin viime vuoden lopussa, sanoo YK.

Tuoreessa aids-epidemiaa koskevassa raportissaan maailmanjärjestö sanoo, että lääkityksen yleistyminen on vähentänyt aidsiin liittyviä kuolemia 45 prosenttia hieman yli kymmenen vuoden takaisesta. Enimmillään aidsiin kuoli noin kaksi miljoonaa ihmistä vuonna 2005, kun taas viime vuonna tautiin kuoli 1,1 miljoonaa ihmistä.

Aidsiin on kuollut yhteensä 35 miljoonaa ihmistä sen jälkeen kun hi-virus löydettiin 1980-luvulla.

Lääkityksen ansiosta monet hiv-tartunnan saaneet elävät entistä pitempään. Toimiva lääkitys voi vähentää viruspitoisuuden lähes olemattomiin potilaan veressä ja pienentää huomattavasti riskiä levittää tartuntaa eteenpäin. Potilaat ovat kuitenkin vaarassa kehittää pitkäaikaisia sivuoireita ja muita kroonisia tauteja. Lisäksi riski muodostaa vastustuskyky lääkkeille kasvaa.

”Olemme saavuttaneet merkittävää edistystä etenkin lääkityksen saralla, mutta kehitys on myös suunnattoman haavoittuvaista”, sanoi UNAIDS:in johtaja Michel Sidibé järjestön tiedotteessa.

Raportin mukaan erityisen haavoittuvassa asemassa ovat nuoret naiset, etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Etenkin ikävuodet 15–24 ovat heille hyvin vaarallisia. Afrikassa nuoret naiset saavat hi-viruksen usein vanhemmilta miehiltä. Miehet taas saavat hiv-tartunnan tyypillisesti myöhemmässä vaiheessa elämäänsä kuin naiset.

”Nuorilla naisilla on kolminkertainen uhka. Heillä on suuri riski saada hiv-tartunta, vähän testausta ja vähän säännöllistä lääkitystä”, Sibidé sanoi.

YK:n tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä 30 miljoonaa hiv-positiivista saa lääkitystä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Aids
  • Hiv

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston – Frankfurt vahvoilla pankkivirastokisassa

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    5. 5

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Antti Rinne tylyttää Vartiaista tämän työllistymispuheista: ”Uskomatonta roskaa”

    8. 8

      Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

    9. 9

      Charles Manson edusti hippiajan pimeää puolta – Murhakultin johtaja houkutteli huuruisilla puheillaan nuoria naisia järjettömään väkivaltaan mutta vältti lopulta kuolemantuomion

    10. 10

      Korson kupla puhkeamassa – sensaationa syntynyttä FC Legirus Interiä uhkaa äkkikuolema: ”Päätimme, että hullunleikki saa loppua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    4. 4

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    6. 6

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    7. 7

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    8. 8

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää