Ulkomaat    |   HS-analyysi

Trump rikkoo Twitterissä kaikki presidentillisyyden rajat – nyt hän ohjeisti Britanniaa suurlähettilään valinnassa

Viimeöisessä viestissään tuleva presidentti kertoo Britannialle, kenet hän haluaisi Washingtoniin suurlähettilääksi.

Tiistaina aamuyöllä Suomen aikaa Donald J. Trumpin sormet liikkuivat näppäimistöllä.

”Monet ihmiset näkisivät mielellään @Nigel_Faragen edustamassa Britanniaa suurlähettiläänä Yhdysvalloissa. Hän hoitaisi homman hienosti!”

Trump oli jälleen twiitannut. Siinä ei ole mitään uutta. Niin hän on tehnyt jo monen vuoden ajan, yhteensä 34 000 viestin verran.

Uutta on se, että Trump on valittu Yhdysvaltain presidentiksi. Ja hän jatkaa twiittaamista entiseen malliin.

Se on outoa. Ei twiittaaminen itsessään – sitä tekevät melkein kaikki poliitikot – vaan viestien sävy.

Trumpin twiitit eivät ole erityisen presidentillisiä. On kuin kampanjavaihde olisi jäänyt päälle. Häneltä ilmestyy internetiin spontaanin tuntuisia purskahduksia.

Tuorein twiitti (tiistaiaamuna Suomen aikaa) on kuvaava. Siinä Trump käytännössä suosittelee, kenet Britannian pitäisi valita suurlähettilääkseen Yhdysvaltoihin.

Sekaantuminen vieraiden valtioiden suurlähettiläsnimityksiin on kohteliaasti sanoen epädiplomaattista. Moukkamaisenakin sitä voi pitää.

Nigel Faragea tuskin tullaan näkemään Washingtonissa diplomaatin tehtävissä. Hän on Britannian populistisen Ukip-puolueen pitkäaikainen keulahahmo, piinkova EU:n vastustaja ja toki myös Trumpin vankka kannattaja.

Vaalivoittonsa jälkeen Trump on twiitannut nelisenkymmentä kertaa. Osa twiiteistä on ihan normaalia viestintää, kuten vaikkapa viime torstaina: ”Siirtymäkauden tiimini tekee pitkää päivää ja upeaa työtä, ja tänään nähdään monta hyvää ehdokasta.”

Mutta osa rikkoo presidentillisyyden perinteisiä rajoja mennen tullen.

Tiistaiyönä Suomen aikaa Trump ei pelkästään kehunut Nigel Faragea. Tuleva presidentti myös mätkäisi yhdysvaltalaisia viestimiä siitä, että ne ovat raportoineet hänen ulkomaisista kiinteistöomistuksistaan.

”Ennen vaaleja oli hyvin tiedossa, että minulla on omistuksia joka puolella maailmaa. Vain kiero media tekee tästä ison jutun!”

Huutomerkit ovat tyypillistä Trumpia, samoin mutkattomat ajatukset. Twitter perustuu nasevuuteen, ja sen Trump osaa. Jotkut hänen möläytyksensä näyttävät lukijan silmiin täysin harkitsemattomilta, mutta tuskin ovat.

Vaalien jälkeen Trump on tölvinyt Twitterissä muun muassa The New York Times -lehteä, Saturday Night Live -viihdeohjelmaa sekä newyorkilaista teatteria, jonka esityksessä tuleva varapresidentti Mike Pence joutui kriittisen huomion kohteeksi.

Trumpilla on Twitterissä 15,7 miljoonaa seuraajaa. Kaikki viittaa siihen, että seuraavan neljän vuoden aikana Yhdysvaltain presidentti jakelee tuomioitaan juuri Twitterin lyhytviesteillä.

Tiedossa lienee taukoamaton virta 140 merkin mittaisia globaaleja myllykirjeitä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    2. 2

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    5. 5

      Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti: pääsi Chicago Bullsin aloitus­viisikkoon ja löi pöytään loistavat lukemat

    6. 6

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    7. 7

      ”Natsit, menkää kotiin!” – rasistijohtaja Richard Spencerin puhe vaiennettiin Floridassa, kuvernööri oli julistanut kuntaan hätätilan

    8. 8

      Kun Obama valittiin presidentiksi, kuvittelin Yhdysvaltain selättäneen rasismin – nyt maa juo jälleen historian likasangosta

    9. 9

      Pohjois-Korea lähetti Australialle kirjeen, jossa pelotellaan koko maailman tuhoutumisella – muistuttaa olevansa ”suvereeni ydinasevaltio”

    10. 10

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    7. 7

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    8. 8

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    9. 9

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    10. 10

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Bártokin viulukonserttojen orkestraalinen nerous ja Lutosławski neljännen arkaaiset tasot yhdistyivät RSO:n konsertissa
    3. Ensin Ai Weiwei poseerasi hukkuneena, nyt hän teki dokumentin pakolaisuudesta – tähtitaiteilija kertoo haastattelussa olevansa omasta mielestään pakolainen itsekin
    4. Pekka Rinne täyttä betonia - nousi nollapelitilaston kärkeen
    5. Hälytysajossa ollut ambulanssi ja taksi törmäsivät Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksessä Helsingissä – poliisi varoittaa ruuhkista
    6. Pohjois-Korea lähetti Australialle kirjeen, jossa pelotellaan koko maailman tuhoutumisella – muistuttaa olevansa ”suvereeni ydinasevaltio”
    7. Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina
    8. Kun Obama valittiin presidentiksi, kuvittelin Yhdysvaltain selättäneen rasismin – nyt maa juo jälleen historian likasangosta
    9. Tunti sitten
    10. ”Natsit, menkää kotiin!” – rasistijohtaja Richard Spencerin puhe vaiennettiin Floridassa, kuvernööri oli julistanut kuntaan hätätilan
    11. ”Stewardien armeija” suojelee kilpahevosten terveyttä ihmisten salajuonilta – Jäähallissa myös hevoset joutuvat pissimään purkkiin
    12. Ruotsalaiset lentosotilaat taistelivat talvisodassa Suomen puolesta – ”Kuin filmitähtiä”, sanoo Irja Rainto, joka näki lentäjän syöksyvän kuolemaan Tilaajille
    13. Näytä lisää