Ulkomaat

Indonesia kielsi turvesoiden raivaamisen – päätös voi vähentää maailmanlaajuisia päästöjä merkittävästi

Maastopaloista tuli kolmessa viikossa suuremmat päästöt kuin Saksalta vuodessa

Ihmisen toimista aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt saattavat vähentyä selvästi yksittäisen maan toimilla. Kaakkois-Aasian suurvaltio Indonesia kielsi maanantaina kaikkien turvesoiden raivaamisen plantaaseiksi.

”Tämä laki tukee suuresti Pariisin ilmastosopimusta ja tuo helpotuksen miljoonille indonesialaisille, jotka kärsivät turvesuon palaessa syntyvistä myrkkykaasuista”, sanoi Indonesian-maajohtaja Nirarta Samadhi World Resources Institute -ajatushautomosta (WRI) tiedotteessa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Indonesian plantaaseilla tuotetaan tyypillisesti palmuöljyä tai sellupuuta. Plantaaseja luodaan kuivaamalla ja polttamalla suosademetsien paksuja turvekerrostumia, jotka ovat syntyneet tuhansien vuosien aikana. Niitä on kutsuttu maailman hiilivarastoiksi. Indonesiassa on yli 15 miljoonaa hehtaaria turvesuota, pinta-alaltaan siis puolikkaan Suomen verran.

Indonesian turvesoiden raivaaminen vapauttaa ilmaan kasvihuonekaasuja ja aiheuttaa jokavuotisia laajoja maastopaloja. Kellertävä savusumu kiusaa usein myös Indonesian naapureita.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Turvesoiden kuivaaminen ja polttaminen tuottaa maailmanlaajuisesti jopa viisi prosenttia ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä, kertoo YK:n ympäristöohjelma Unep.

Noin 260 miljoonan asukkaan Indonesia päästää maailman valtioista kuudenneksi eniten kasvihuonekaasuja. Ajatushautomo WRI arvioi, että turvesoiden raivaamiskiellon myötä Indonesia voi vähentää päästöjään vuoteen 2030 mennessä yhteensä saman verran kuin Yhdysvallat tuottaa vuodessa. Yhdysvaltoja enemmän päästöjä tuottaa vain Kiina.

Ympäristöjärjestöt muistuttivat, että olennaista ovat raivauskiellon toimeenpano ja valvonta. Indonesian presidentti Joko Widodo lupaili kieltoa jo viime vuonna, mutta paikallistason viranomaiset lienevät yhä vastahakoisia.

”Voi kuvitella mielessään vaikkapa Keski-Kalimantanin kuvernöörin, jolla painaa vaakakupissa kymmenientuhansien ihmisten elinkeino ympäristöarvoja vastaan”, Helsingin yliopiston trooppisen metsänhoidon professori Markku Kanninen sanoi tuolloin työskennellessään kansainvälisen metsäntutkimuslaitoksen Ciforin pääkonttorissa Bogorissa Jakartan metropolialueen laitamilla.

Viime vuonna maastopalot tuhosivat Indonesiasta alueen, joka oli suurempi kuin Kainuu. Liekit levisivät kansallispuistoihin ja aarniometsiin uhkaamaan kymmeniätuhansia orankeja.

Palot olivat tavallista pahemmat, koska sääilmiö El Niñon voimistuminen viivästytti sadekauden alkua. Vesi pääsi painumaan syvälle suosademetsien turvekerroksessa, ja kuivunut pintakerros edisti palojen karkaamista hallinnasta ja kytemistä piilossa.

Palojen rajuimmassa vaiheessa Indonesia tuotti kolmessa viikossa suuremmat hiilidioksidipäästöt kuin Saksa vuodessa. Palojen arvioitiin aiheuttaneen Indonesialle noin 15 miljardin euron taloudelliset vahingot ja hengitystievaivoja yli 500 000 indonesialaiselle.

Pohjoismaissa ja Baltian maissa soiden kuivaaminen vastaa neljäsosaa niiden kasvihuonekaasupäästöistä, kertoo YK:n ympäristöohjelma Unep. Niiden yhteenlasketut päästöt ovat kuitenkin vain alle prosentti maailmanlaajuisista päästöistä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    2. 2

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    3. 3

      Yli 230 ihmistä on kuollut hyökkäyksessä moskeijaan – isku on yksi vakavimmista Egyptissä vuosiin

    4. 4

      ”Porno voi olla naisellekin hyvä tapa toteuttaa seksuaalisuutta” – Yle kysyi naisilta, millaista pornoa he haluavat nähdä ja teki vastauksien perusteella radio-ohjelman

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    8. 8

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    9. 9

      Yleisö puhkesi taputtamaan Tuntemattoman sotilaan kansainvälisen version ensi-illassa Tallinnassa

    10. 10

      Tuulia Tiihosen kävelykyky heikkeni ja korkea kuume jatkui kaksi vuotta – Väsymysoire­yhtymästä ei tiedetä juuri mitään, vaikka sitä sairastavat tuhannet suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    3. 3

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    4. 4

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    5. 5

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    9. 9

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    10. 10

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää