Ulkomaat

Tietovuoto: USA ja Britannia vakoilleet vuosia lentomatkustajien matkapuhelimia

Erityisen tarkkailun kohteena on ollut Air France.

Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalvelut ovat jo vuosien ajan kuunnelleet lentokoneista tehtäviä puheluja.

Puhelinkuuntelun lisäksi tiedustelupalvelut ovat päässeet tarkkailemaan matkustajien matkapuhelimista esimerkiksi tekstiviestejä, sosiaalista mediaa ja Skype-videopuhelupalvelun tietoja.

Asiasta kertoivat torstaina ranskalainen Le Monde -lehti sekä verkkojulkaisu The Intercept. Paljastukset liittyvät tietovuotaja Edward Snowdenilta saatuihin tiedustelupalveluiden asiakirjoihin.


Esimerkiksi brittitiedustelupalvelu GCHQ:n raportti vuodelta 2012 kertoi, että britit onnistuivat saamaan käyttöönsä kaikki matkapuhelintoiminnat kaupalliselta lennolta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Operaatio oli nimetty ”Etelätuuleksi”. Tuolloin brittien tiedustelutoiminta lennoilla oleviin matkapuhelimiin rajoittui Eurooppaan, Lähi-itään ja Afrikkaan, missä toimii brittiläinen teleoperaattori Inmarsat.

Matkapuhelimia pystytään tarkkailemaan, kun lentokorkeus nousee noin kolmeen kilometriin. Tämän jälkeen maanpäälliset puhelinverkot eivät enää häiritse, ja matkapuhelinliikennettä pystytään tarkkailemaan satelliittien lähettämien signaalien avulla lähes reaaliajassa.

Tiedustelupalvelut pystyivät identifioimaan lentokoneessa olleet matkapuhelimet ja niiden omistajat vertailemalla tietoja matkustajaluetteloon ja lentotietoihin. Matkapuhelimen tarkkailuun riittää, että se on päällä.

Erityisen tarkkailun kohteena oli ranskalaisten Air France -lentoyhtiö ja sen lennot Meksikoon. Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA katsoi, että Air Francen lennot olivat potentiaalisia terroriuhkia.

”Emme ole nähtävästikään ainoa lentoyhtiö, jota tämä (tiedustelu) koskee. Mutta emme tiedä mitään näistä toimista”, Air Francen edustaja kommentoi Le Mondelle.

Brittien tiedustelupalvelu GCHQ totesi tiedotusvälineille, ettei se kommentoi tiedustelutietoja. Amerikkalaisten NSA puolestaan vastasi, että se noudattaa toimissaan Yhdysvaltojen lakeja.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vakoilu
  • Tietoturva
  • USA
  • Britannia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokrankorotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    2. 2

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    5. 5

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    6. 6

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    9. 9

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    10. 10

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    9. 9

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää