Ulkomaat

Itä-Ukrainan konfliktissa ehkä verisin päivä kuukausiin – kapinallisten väitetään tappaneen viisi sotilasta

Ukrainan hallitus ja kapinalliset ottivat yhteen strategisesti tärkeästä Debaltseven kaupungista, jonka kapinalliset valtasivat vuonna 2015. Talousvaikeuksiin ajautunut maa kansallisti sunnuntaina suurimman pankkinsa.

Ukrainan hallituksen mukaan Venäjän-mieliset kapinalliset ovat tappaneet viisi hallituksen sotilasta sunnuntaina. Lisäksi toiset kuusi sotilasta ovat hallituksen mukaan loukkaantuneet kamppailussa Itä-Ukrainan Donetskin alueen itäosissa sijaitsevasta Debaltseven kaupungista.

Kapinalliset valtasivat Debaltseven itselleen vuoden 2015 tammikuussa. Debaltseven taistelu on uhriluvultaan suurimpia 31 kuukautta kestäneen sodan aikana.

Jos hallituksen tiedot pitävät paikkansa, on kyseessä yksi verisimpiä päiviä kuukausiin Itä-Ukrainan jäätyneessä konfliktissa.

”Kapinalliset aloittivat valtavan hyökkäyksen asemiimme Debaltseven alueella”, Kiovan edustaja sanoo AFP:lle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hallituksen mukaan taistelu kesti kaksi tuntia ja siinä käytettyyn kranaatinheittimiä sekä tykistöä. Hallitus väitti myös, että 20 kapinallista tapettiin ja 30 loukkaantui sunnuntain taistelussa.

Molemmat osapuolet liioittelevat toisen tappioita. Venäjän-mielisten kapinallisten edustajan mukaan kapinallistappioiden määrä ei ole tiedossa. Kapinallisten edustaja syytti Ukrainan hallitusta siitä, että se yrittää vallata takaisin kaksi vuotta sitten häviämänsä asemat.

Kaksi vuotta Ukrainaa runnellut sota on aiheuttanut talousongelmia maan yrityksille. Sunnuntaina Ukraina kansallisti suurimman pankkinsa estääkseen maan finanssijärjestelmän kriisin.

Kansallistettu PrivatBank hallinnoi kolmannesta Ukrainan talletuksista. Sillä on haaroja myös Baltian maissa. Ukrainan hallituksen mukaan talletukset ovat turvassa ja pankki toimii normaalisti.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ukrainan sota
  • Itä-Ukraina
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    4. 4

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Väärä asenne ja padotut tunteet saavat kehon sairastumaan, luennoi lääkäri tänä viikonloppuna Messukeskuksessa – Miten uskomushoitoja tarjoaviin lääkäreihin pitäisi suhtautua?

    7. 7

      Sdp:n helsinkiläispoliitikko toi vaimonsa siskon Etiopiasta Suomeen väärällä passilla – sai tuomion laittoman maahantulon järjestämisestä

    8. 8

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    9. 9

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    10. 10

      Vesivoimayhtiöillä kovat piipussa Kemijoella – eivät halua rakentaa kalateitä, syynä ”merkittävät kustannukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    4. 4

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    5. 5

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    8. 8

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    9. 9

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    10. 10

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää