Suomessa ollaan keskimääräistä toiveikkaampia EU:n tulevaisuudesta – eurooppalaisia huolettavat eniten maahanmuutto ja terrorismi - Ulkomaat | HS.fi

Suomessa ollaan keskimääräistä toiveikkaampia EU:n tulevaisuudesta – eurooppalaisia huolettavat eniten maahanmuutto ja terrorismi

Eurooppalaisten enemmistö tuntee itsensä EU-kansalaisiksi, ja unioniin luotetaan enemmän kuin kansallisiin päättäjiin. Vapaata liikkuvuutta kannattaa selvä enemmistö – myös briteistä. Maahanmuutto ja terrorismi ovat kansalaisten suurimmat huolenaiheet, kertoo eurobarometri.

Jopa EU-eron puolesta kesäkuussa äänestäneessä Britanniassa 55 prosenttia määrittelee itsensä yhä EU-kansalaisiksi. Kuva on EU-eron vastaisesta mielenosoituksesta Lontoosta viime syyskuussa.

28.12.2016 20:18

Lontoo

Euroopan unionin kriisistä ja kyvyttömyydestä on puhuttu viime aikoina paljon, mutta se on tainnut olla pelkkää päättäjien marinaa. EU-kansalaiset ovat yllättävän tyytyväisiä unionin nykytilaan.

Joulun alla julkistetun eurobarometrin mukaan EU-maiden asukkaat luottavat EU:hun enemmän kuin kansallisiin parlamentteihin ja hallituksiin. Tuki vapaalle liikkuvuudelle ja EU:n sisäiselle maahanmuutolle on selvä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat