Ulkomaat

Työntekijän itsemurha Japanissa sytytti väittelyn liiallisesta työnteosta – mainosjätti Dentsun pääjohtaja erosi

Itsemurhan tehnyt nainen teki ylitöitä yli sata tuntia kuukaudessa. Ongelmaan vihdoin herännyt Japanin valtio teetti tutkimuksen, jonka mukaan viidennes japanilaisista uurastaa yli 80 tuntia ylitöitä kuukaudessa.

Japanin suurinta mainostoimistoa Dentsua epäillään työlainsäädännön rikkomisesta.

Yhtiön työntekijä Matsuri Takahashi, 24, hyppäsi kuolemaansa viime vuoden joulupäivänä yhtiön asuntolan kolmannesta kerroksesta.

Hän dokumentoi työkokemuksiaan ennen itsemurhaansa muun muassa nettiyhteisö Twitteriin, jossa hän kertoi ”tulevansa onnellisemmaksi kuolleena”.

Takahashi teki yli sata tuntia ylitöitä kuukaudessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kyse ei ole yksittäistapauksesta. Takahashin kuoleman jälkeen Japanin hallitus tilasi ensimmäistä kertaa tutkimuksen laittomista ylitöistä.

Tutkimuksessa selvisi, että viidesosa Japanin työntekijöistä tekee yli 80 tuntia ylitöitä kuussa. 80 tuntia on Japanissa valtion määrittämä riskiraja, jonka ylittäminen on laitonta.

Japanissa etenkin nuorilta työntekijöiltä odotetaan uhrauksia työpaikan eteen.

Itse töiden lisäksi monen työnkuvaan kuuluvat lähes päivittäin toistuvat illanistujaiset työtovereiden tai asiakkaiden kanssa.

Takahashin tapauksesta pääkirjoituksen torstaina laatinut Asahi Shimbun -sanomalehti korosti, että kyseessä on laaja yhteiskunnallinen ongelma, joka ei rajoitu Dentsuun.

Asahi myöntää, että se sai itse viranomaisilta viime kuussa varoituksen laittomien ylityötuntien teettämisestä.

Lehden mukaan ei ole riittävää, että valtio asettaa ylhäältä päin sääntöjä, joita kierretään. Yritysten pitää myös oppia arvostamaan työntekijöitään.

Mainostoimisto Dentsun pääjohtaja Tadashi Ishii erosi torstaina ottaen näin vastuun Takahashin kuolemasta.

”Työkuorma ei saisi kasvaa liian suureksi. Otan täyden vastuun ja eroan pääjohtajan paikalta tammikuun hallituksen kokouksessa”, hän sanoi tiedotustilaisuudessa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ishii kuitenkin huomautti, että yhtiön ei pidä estää työntekijöitä tekemästä parastaan, joskin yhtiön pitää asettaa sopivat standardit.

Dentsu on surullisen kuuluisa ”brutaaleista työtunneistaan” ja ”armottomasta johtamistyylistään”, kirjoitti ammattiliitto Tozenin puheenjohtaja Hifumi Okunuki Japan Times -lehdessä jo lokakuussa.

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Dentsu yhdistetään karoshiin.

Japanin kielen sana karoshi tarkoittaa liiallisen työn aiheuttamaa kuolemaa, ja se voi ilmetä esimerkiksi itsemurhina, sydänkohtauksina tai aivoverenvuotoina.

Vuonna 1991 niin ikään 24-vuotias Dentsun työntekijä hirtti itsensä kotonaan.

Vuonna 2000 Japanin korkein oikeus totesi, että itsemurha johtui ”kammottavista työolosuhteista”. Dentsu ja kuolleen perhe sopivat myöhemmin 168 miljoonan jenin korvauksista.

Dentsu on ylivoimaisesti Japanin vaikutusvaltaisin mainosyhtiö. Viime vuonna sen liikevaihto oli noin seitsemän miljardia euroa.

Koko maailman mittakaavassa Dentsu on toimialallaan viidenneksi suurin.

Dentsu on myös valtava työllistäjä, joten sen työkulttuurilla on yhteiskunnallista painoarvoa. Yhtiöllä on maailmanlaajuisesti lähes 50 000 työntekijää, valtaosa heistä Japanissa.

Tuoreimmassa vuosikertomuksessaan Dentsu tiedostaa, että ”terveysriskit ja tuottavuuden lasku” uhkaavat sen työntekijöitä pitkien työpäivien vuoksi.

Dentsu lupasi vuosikirjassaan taistella näitä uhkia vastaan asettamalla ylityöt rajoittavan säännön, tukemalla työn suunnittelua ja palkallisten vuosilomien pitämistä ja kehittämällä ”innovaatioita työtyyliin”.

Yhtiö kertoi perustaneensa työnhallintakomitean, jonka tarkoituksena on yrittää toteuttaa yhtiön listaamia tavoitteita.

Raportti julkaistiin Takahashin itsemurhan jälkeen.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työelämä
  • Kuolema
  • Japani
  • Työaika
  • Mainonta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      19-vuotias mies sai elinkautisen tyttöystävänsä teippimurhasta – Oikeus: raaka, julma ja vakaasti harkittu teko

    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    8. 8

      Retkeilevä japanilaissiili on yli 100 000 seuraajallaan internetin uusi suosikki, ja erittäin hyvästä syystä

    9. 9

      Lapsen vanhemmat eroavat todennäköisemmin, jos äiti on vähän koulutettu – tutkimuksessa seurattiin yli 64 000 suomalaislapsen elämää

    10. 10

      Kuokkavieraat varastivat useilta ihmisiltä omaisuutta juhlissa Suomenlinnassa – tallentuivat vieraiden ottamille videoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää