Ulkomaat

”Vuoden naurut!” – Venäläiset irvailevat Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden raportille Putinin vaikuttamiskampanjasta

Perjantaina julkaistun raportin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi vaikuttamiskampanjan demokraattien presidenttiehdokasta Hillary Clintonia vastaan edesauttaakseen republikaaniehdokas Donald Trumpin valintaa.

Useat venäläiset vaikuttajat ja sosiaalisen median keskustelijat ovat ottaneet pilkaten vastaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen perjantaina julkistaman raportin. Asiasta kirjoittavat esimerkiksi uutistoimisto AP ja The New York Times.

Raportin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi vaikuttamiskampanjan demokraattien presidenttiehdokasta Hillary Clintonia vastaan edesauttaakseen republikaaniehdokas Donald Trumpin valintaa.

Venäjä käytti raportin perusteella kampanjassa hyväkseen verkko-operaatioita, valtion tiedotusvälineitä, kolmansia osapuolia ja palkattuja sosiaalisen median käyttäjiä eli ”trolleja”.

Raportissa ei silti juuri kerrota tarkemmin, mihin lähteisiin monet johtopäätökset perustuvat. Tiedustelupalvelut perustelevat tätä lähdesuojalla ja sillä, että menetelmien tarkka avaaminen voisi vaikeuttaa tiedustelutyötä tulevaisuudessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaikkia raportti ei vakuuta. Useat venäläiset keskustelijat ovat kuitanneet julkaisun perättömänä, osa sangen ivalliseen sävyyn.

”Vuoden naurut! Tärkein todiste Venäjää vastaan on kuuden vuoden takaisen show’ni intro. En vitsaile!” RT-uutiskanavan päätoimittaja Margarita Simonjan kirjoitti Twitterissä.

RT ja Simonjan esiintyvät useita kertoja tiedustelupalvelujen raportissa esimerkkinä valtiollisen median propagandasta. Raportissa viitataan muun muassa hänen tv-ohjelmaansa vuodelta 2011.

RT julkaisi englanninkielisillä verkkosivuillaan aiheesta artikkelin ”Kuinka RT:stä tuli CIA:n, FBI:n NSA:n antikliimaksisen ’suuren paljastuksen’ tähti”.

Venäjän parlamentin ylähuoneen puolustus- ja turvallisuuskomitean jäsen Aleksei Pushkov kirjoitti Twitterissä, että presidentti Barack Obama on huolestunut, koska republikaanit luottavat Putiniin enemmän kuin demokraatteihin.

”Vuori synnytti hiiren: kaikki syytteet Venäjää vastaan perustuvat ’varmuuteen’ ja oletuksiin. USA oli yhtä varma joukkotuhoaseiden löytämisestä [ Saddam] Husseinilta”, Pushkov kirjoitti.

Myös erinäiset Putinin hallintoon ja RT-uutiskanavaan kriittisesti suhtautuvat tahot arvostelivat raporttia.

”Yksi asia on selvää #DNI-hakkerointiraporttia lukiessa: näin käy kun yliopistot eivät enää kouluta Venäjä-asiantuntijoita”, kirjoittaa amerikkalais-venäläinen toimittaja Julia Ioffe Twitterissä.

Venäjän johto aiemmin kiistänyt hakkerointioperaatiot Yhdysvaltain vaaleihin liittyen. Presidentti Vladimir Putin ei ainakaan välittömästi kommentoinut uutta raporttia.


He vitsailevat, eikö? RT-uutiskanavan päätoimittaja Margarita Simonjan kysyi Twitter-viestissään.
Vuosi synnytti hiiren, kommentoi Aleksei Pushkov.
Venäläiset tekivät pilkkaa tiedustelupalveluiden raportista sosiaalisessa mediassa. Nina Byzantinan yllä olevassa Twitter-viestissä luki: ”Paljastus: Neuvostoliiton hautomakoneista kuoriutunutta Kremlin trollien ensimmäistä sukupolvea koulutetaan vaikuttamaan salamyhkäisesti SINUN mielipiteeseesi.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Turvallisuus­kysymyksissä kuuluu Venäjältä kummia: ”Tilanne Itämerellä on lauennut ja eniten tilanteeseen on vaikuttanut Suomen ja Ruotsin kanta”, julistaa valtion radiokanava

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    5. 5

      Pyöräilykypärä pakolliseksi vai ei? Yhdysvaltalaistutkijan mukaan kysymykseen on vain yksi oikea vastaus

      Tilaajille
    6. 6

      Brexit-äänestäjille luvatut säästöt muuttuivat jo suuriksi kuluiksi, koska reaalitalous kärsii

      Tilaajille
    7. 7

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    8. 8

      Kaija Saariahon miljoonalahjoitus takaa Musiikkitalolle urut

    9. 9

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    10. 10

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    3. 3

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    6. 6

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    7. 7

      Washingtonissa ei nykyään keskustella kuin yhdestä asiasta, kuinka kauan tämä voi jatkua? – Presidentti Trumpille on kuitenkin vaikeaa antaa potkut

    8. 8

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    9. 9

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Bitcoin haki vauhtia Chicagon pörssistä – ”Pörssiin tulo antaa uskottavuutta”
    3. Moskovan kohuttu Nurejev-esitys sai rahamiesten, supermallien ja jopa Putinin tiedottajan hyväksynnän – ”Homopropagandaksi” epäillyssä tuotannossa ei vilautella eikä edes suudella
    4. Cressida Dick on ensimmäinen nainen Suur-Lontoon poliisin johdossa: Terrorismin uhka ei häviä ”hirveän” vuoden jälkeen
    5. ”Ruoka on uusi muoti” – kauppakeskukset kisaavat nyt ravintolatarjonnalla, kun muun myynnin osuus pienenee
    6. Pyöräilykypärä pakolliseksi vai ei? Yhdysvaltalaistutkijan mukaan kysymykseen on vain yksi oikea vastaus Tilaajille
    7. Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea Tilaajille
    8. Brexit-äänestäjille luvatut säästöt muuttuivat jo suuriksi kuluiksi, koska reaalitalous kärsii Tilaajille
    9. Enemmistö suomalaisista haluaa vahvat oluet ja limuviinat ruokakauppaan – valtaosa kannattaa myös väljempää aukioloa ravintoloille
    10. Kaija Saariahon miljoonalahjoitus takaa Musiikkitalolle urut
    11. Tunti sitten
    12. Turvallisuus­kysymyksissä kuuluu Venäjältä kummia: ”Tilanne Itämerellä on lauennut ja eniten tilanteeseen on vaikuttanut Suomen ja Ruotsin kanta”, julistaa valtion radiokanava
    13. Näytä lisää