Ulkomaat

Kim Kardashianin ryöstöstä tehtiin pidätyksiä Ranskassa – epäiltyjä ainakin 15

Ryöstäjät sitoivat Kim Kardashianin ja pakottivat hänet kylpyammeeseen ennen kuin veivät tosi-tv-tähdeltä yhdeksän miljoonan euron arvosta koruja. Ryöstö tapahtui Pariisin muotiviikkojen aikaan lokakuussa.

Ranskassa on pidätetty ainakin 15 ihmistä, joita epäillään tosi-tv-tähti Kim Kardashianin ryöstöstä lokakuussa Pariisissa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ranskalaismediat kertoivat pidätyksistä maanantaina. Uutistoimisto AFP:n mukaan tiedon ovat vahvistaneet myös poliisilähteet, joiden mukaan pidätettyjä olisi 16.

Naamioituneet ryöstäjät tunkeutuivat Kardashianin käytössä olleeseen huoneistoon lokakuussa. Kardashiania uhattiin aseella ja hänen kätensä ja jalkansa sidottiin. Sen jälkeen hänet työnnettiin kylpyammeeseen.

Muusikko Kanye Westin kanssa naimisissa olevalta Kardashianilta vietiin ryöstössä koruja kaikkiaan noin yhdeksän miljoonan euron arvosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ryöstäjien kerrotaan paenneen paikalta jalkaisin ja polkupyörillä.

Ranskalaismedian mukaan ainakin 15 ihmistä on nyt pidätetty epäiltyinä osallisuudesta ryöstöön. Epäiltyjen ryöstäjien jäljille johti rikospaikalta löytynyt dna-jälki.

Syyttäjä ei ole toistaiseksi kommentoinut ranskalaismedian tietoja.

Kim Kardashian ryöstettiin lokakuussa, kun hän osallistui Pariisin muotiviikoille. Hän asui luksushuoneistossa, jossa oli oma turvamies. Tähden oma henkivartija ei ollut paikalla, sillä hän oli ryöstön aikaan tähden siskon Kourtney Kardashianin kanssa yökerhossa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ryöstöt
  • Pariisin muotiviikot
  • Koruryöstöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    5. 5

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää