Ulkomaat

Ranskan presidentiksi pyrkivä Fillon Venäjä-pakotteista: ”Täysin tehottomia”

Ranskan presidentinvaalien ennakkosuosikkeihin kuuluvan Francois Fillonin on kerrottu olevan hyvää pataa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Ranskan presidentiksi pyrkivä Francois Fillon kertoi maanantaina olevansa vakuuttunut, että Euroopan unionin Venäjää vastaan asettamat pakotteet ovat ”täysin tehottomia”.

”Meidän täytyy löytää toinen tapa”, Fillon sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan. Hän puhui pakotteista Berliinissä, jossa hän oli tapaamassa Saksan liittokansleria Angela Merkeliä.

Venäjä-pakotteet nousivat puheenaiheeksi maanantaina eri puolilla Eurooppaa. Fillonin lisäksi Euroopan komission entinen puheenjohtaja ja Italian entinen pääministeri Romano Prodi vaati pakotteita poistettaviksi ennen kuin Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump ehtii panna Venäjä-suhteet uusiksi.

Ranskan Fillon perusteli mielipidettään samoin argumentein kuin Prodi. Hänen mukaansa Eurooppa on pakotteiden takia vaarassa ajautua yhä kauemmaksi Venäjästä erityisesti nyt, kun Trump on vannonut vievänsä Yhdysvallat uuteen aikakauteen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhdysvaltain ja EU:n väliset suhteet eivät Fillonin mukaan ole enää niin itsestäänselvän läheiset kuin ennen.

Trump julisti perjantaina virkaanastujaisissaan, että hänen kaudellaan Yhdysvaltojen etu nousee kaiken politiikan punaiseksi langaksi.

”En halua, että Trump neuvottelee Venäjän kanssa meidän kustannuksellamme. Olisi Euroopalle hyvin vahingollista, jos Trump ohittaisi meidät”, Fillon sanoi toimittajille.

Fillonin mukaan Euroopan ei tarvitse antaa Venäjälle myönnytyksiä ilmaiseksi, vaan Venäjän pitää tulla vastaan Ukrainan kysymyksen ratkaisemisessa.

Fillonin mielestä myöskään Ukraina ei ole tehnyt tarpeeksi rauhan eteen. EU on määrännyt Venäjää vastaan taloudellisia pakotteita vuodesta 2014 alkaen vastaiskuna Venäjän Itä-Ukrainan kapinallisille antamasta tuesta.

Keskustaoikeistolaista Tasavaltalaiset-puoluetta edustava Fillon on yksi Ranskan tämän vuoden presidentinvaalien ennakkosuosikeista. Maansa entisellä pääministerillä on vihjailtu olevan läheiset välit Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Ranskalaislehtien mukaan läheinen suhde sai alkunsa viime vuosikymmenellä, kun Fillon ja Putin olivat maidensa pääministereitä. Miesten tiedetään sinuttelevan toisiaan, ja he ovat tavanneet paljon myös yksityisluontoisemmin.

”Kyseessä ei ole ihminen, jolle riittävät johtajien tavalliset tapaamiset”, Fillon on sanonut.

”Piti hänestä tai ei, sinne [Venäjälle] on mentävä, siellä on vietettävä aikaa. Keskustelu hänen kanssaan ei voi kestää vähempää kuin kolme tuntia. Kun se päättyy sopimukseen, sopimus pitää.”

Ranskan presidentinvaaleista on ennustettu tulevan Fillonin ja Kansallista rintamaa edustavan Marine Le Penin välinen taistelu. Le Pen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa haluavansa, että pakotteista luovutaan välittömästi, koska niiden ylläpitoon ei ole ”mitään syytä”. Le Penillä on pakotteiden takana olevista faktoista oma käsityksensä.

”Yhdysvalloilla oli tarve saattaa Venäjä erilleen Euroopasta ja Euroopan unioni ei ajatellut sen omien asukkaiden etuja. Se totteli Yhdysvaltoja ja teki siinä mielestäni virheen”, Le Pen laukoi Helsingin Sanomille.

Le Penillä on muitakin Venäjä-myönteisiä mielipiteitä. Hänen mukaansa Krimin niemimaa pitäisi tunnustaa osaksi Venäjää.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan unioni
  • Ranska
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää