Ulkomaat

Etelä-Korean presidentti syyttää korruptio­skandaalistaan salaliittoa

Presidentti voi saada potkut jo alkukeväästä, mikä merkitsisi ennenaikaisia vaaleja huhti–toukokuulle.

Korruptiokohun hyllyttämä Etelä-Korean presidentti katsoo joutuvansa salaliiton uhriksi. Näin hän sanoi keskiviikkona korealaisen uutisverkkosivuston podcast-lähetyksessä.

Etelä-Korean parlamentti päätti viime joulukuussa panna presidentti Park Geun-hyen virkasyytteeseen. Hänet pidätettiin virasta siihen asti, kunnes perustuslakituomioistuin päättää, voiko hän jatkaa presidenttinä.

Park esiintyi julkisuudessa ensi kertaa sitten parlamentin virkasyytepäätöksen, kun hän keskiviikkona puhui Jeong Kyu-jae TV -nimisessä internet-ohjelmassa, jota isännöi Korea Economic Daily -lehden päätoimittaja Jeong Kyu-jae.

”Tapaus on suuri kasa valheita”, Park sanoi. Hänen mukaansa ”joku on pitkään suunnitellut ja organisoinut” skandaalia, jonka keskelle hän on joutunut. Sitä hän ei kertonut, kuka hänen mielestään salaliiton olisi järjestänyt.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Park joutui sivuun, koska hänen epäillään antaneen läheisen ystävänsä Choi Soon-silin vaikuttaa valtion asioihin ja hankkineen suhteillaan presidenttiin myös taloudellista hyötyä.

Myös kohun keskiössä oleva Choi kiisti keskiviikkona syyllistyneensä mihinkään laittomaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Nainen huusi näkemyksiään toimittajille vihaisena syyttäjän toimistolla, jonne hänet oli haettu vaston tahtoaan.

”Minua pakotetaan tunnustamaan rikoksia yhdessä presidentin kanssa”, Choi huusi uutistoimisto Reutersin mukaan, kun häntä vietiin hissiin.

Tällä viikolla tuli myös hieman valaistusta siihen, milloin Koreassa voisi olla vaalit.

Perustuslakituomioistuimella on lain mukaan vielä runsaat neljä kuukautta aikaa päättää, hyväksyykö se presidentin virkasyytteen ja saako presidentti potkut. Keskiviikkona perustuslakituomioistuimen päätuomari Park Han-chul kuitenkin totesi, että päätös pitäisi tehdä ennen maaliskuun 13:tta päivää.

Jos ylituomarin aikataulu pitää, Etelä-Koreassa voisi olla ennenaikaiset presidentinvaalit huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa, toteaa eteläkorealainen sanomalehti Hankyoreh.

Ylituomari perustelee tiukennettua aikataulua sillä, että tuomioistuimesta on kaksi tuomaria jäämässä eläkkeelle. Hän itse jää eläkkeelle tammikuun lopussa. Lisäksi toinen tuomari eläköityy 13. maaliskuuta. Silloin tuomareita on nykyisen yhdeksän sijaan seitsemän.

Lain mukaan Parkin erottamisen hyväksymiseen vaaditaan siitä huolimatta kaksi kolmasosaa tuomareista laskettuna normaalista kokoonpanosta, kertoo uutistoimisto AFP. Presidentin potkuihin vaaditaan siis kuuden tuomarin äänet, vaikka tuomareita olisi vain seitsemän.

”Jos toinenkin tuomarin paikka vapautetaan, kyse ei ole enää yhdestä vapautuneesta paikasta, vaan tilanne voi vääristää lopputulosta, tuomari Park sanoi Reutersin mukaan istunnossa, jossa käsiteltiin presidentti Parkin virkasyyteasiaa keskiviikkona.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Etelä-Korea
  • Park Geun-hye
  • Korruptio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä elokuva on suurilmiö ja ehkä paras huono jouluelokuva koskaan – Netflix huolestui niistä 53 ihmisestä, jotka ovat katsoneet sen joka päivä

    2. 2

      Onko parisuhteellasi tulevaisuutta? Yksi pieni tunne saattaa kertoa sen, ja asiantuntijoiden mukaan sitä kannattaa kuunnella

      Tilaajille
    3. 3

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    4. 4

      Psykiatri Ilkka Taipale ei pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät naistenlehdissä masennuksestaan – ”Oikeasti mielisairaat jäävät silloin jalkoihin”

    5. 5

      Nyt loppui riitely kotitöistä – Jakakaa hommat HS:n kotityökoneella

    6. 6

      Kolmekymppiset luulevat muuttuvansa lasten myötä prismaperheeksi – kuinka nuorten aikuisten maailmankuvasta tuli näin jäykkä?

    7. 7

      Valiokunta esittää: Ei vahvoja oluita kaupan hyllylle

    8. 8

      Putin pitää suuren vuotuisen lehdistö­konferenssin – suora lähetys ja HS:n kirjeen­vaihtajan hetki hetkeltä -seuranta käynnissä

    9. 9

      Kolumni: Facebookin uutisvirta on tullut tiensä päähän, se on itse asiassa pahin mahdollinen roskakuilu – koska oikea viestittely tapahtuu ihan muualla

    10. 10

      Äänestä joulun 2017 kauneinta Helsinki-piparia! Tänä vuonna kilpaillaan sekä aikuisten että lasten sarjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    2. 2

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    3. 3

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    8. 8

      Kokoomuksen suosio suurempi kuin kertaakaan tänä vuonna, keskustan painui alle 15 prosentin

    9. 9

      Helsingin historiallisen päärautatieaseman kylkeen rakennetaan moderni laajennusosa – Scandic avaa jättimäisen hotellin raiteiden viereen

    10. 10

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää