Ulkomaat

Espen Nordahl tietää, millaista on kaivaa ystävää lumivyöryn alta omin käsin – äärisäät ja lumivyöryt lisääntyvät Pohjoismaissa

Lämpötila nousee arktisilla alueilla jopa kaksi kertaa muuta maailmaa nopeammin. Tämä tarkoittaa Jäämeren merijään katoamista 30 vuoden päästä, sanoo tutkija.

Tromssa.

Tuuli puhaltaa puuskassa 26 metriä sekunnissa. Pohjois-Norjan Tromssassa on kova myrsky, mutta silta Kvaløyaan on vielä auki. Olemme lähdössä vuorille retkelle. Se ei ole järkevä ajatus, sillä tuulen lisäksi on kaatosade.

Sinänsä myrskyssä ei ole mitään erityistä. Tromssa sijaitsee napapiirin yläpuolella, mutta golfvirta tuo sinne leudot kelit. Vuonot eivät jäädy, ja tuulet saattavat olla rajuja. Vettäkin tulee aika ajoin talvisin, lumisateen lisäksi.

Erityistä sen sijaan on, että tämä myrsky on ulkoiluun erityisen vaarallinen. Riski lumivyöryyn on kohonnut asteikolla neljään, mikä on erittäin harvinaista. Lämpötila on noussut pakkaselta nopeasti reilusti plussalle, ja sade on rankkaa. Paksu lumipeite muuttuu vaaralliseksi ja pahimmillaan tappavaksi.

Lumivyöryasiantuntija ja hiihto-opas Espen Nordahl, 56, seisoo laskettelusukset jalassaan sateessa. Suksien pohjaan on liimattu nousua helpottava karhea kangas, joka otetaan huipulla pois. Sitten lasketaan alas. Lajin nimi on norjalaisittain topptur, huipunvalloitus, ja se on sukua vapaalaskulle.


Nyt ei ole topptur-keli, ja lisäksi jyrkille rinteille ei voi mennä lumivyöryvaaran vuoksi. Nordahl jos joku tietää, milloin kannattaa mieluummin juoda kahvia sisällä lämpimässä. On kulunut vajaat 20 vuotta siitä, kun Nordahlin ystävä katosi lumivyöryyn.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Olimme odottaneet uutta lunta, ja kun sitä satoi, olimme tietysti innoissamme. Liiankin.”

Kuusi ystävystä saapui rinteelle, joka näytti erilaiselta kuin aiemmat. Tuuli oli puhaltanut siihen nietoksia. Kokenein ystävyksistä irrotti sukset ja alkoi lapioida. Hän tahtoi nähdä hangen koostumuksen arvioidakseen, onko siitä turvallista laskea. Arvion jälkeen ryhmä päätti kääntyä takaisin. Nordahl napsautti mononsa kiinni sukseen, löi sen hankeen, joka vavahti suksen voimasta. Vhump. Ylhäältä laaksosta lähti liikkeelle monien satojen metrien levyinen vyöry.

”Viisi meistä oli suksilla, ja pääsimme hiihtämään alta pois. Kun vyöry oli mennyt, käännyin katsomaan. Ystävä oli lapioinut hankea korkeiden kivien luona. Nyt kivien paikalla oli tasainen hanki, hiljaisuus, eikä ystävää näkynyt missään.”

Lumivyöryjä on vaikea ennustaa, mutta niiden yleistyminen saattaa olla yksi ilmastonmuutoksen seurauksista Pohjois-Norjassa. Nordahlin mukaan Tromssan säässä äärimmäisyyksiä on ollut enemmän kuin ennen.

”Ennen lumi tuli aikaisemmin talvella. Nyt on saattanut olla pitkään kylmää ja lunta sataa vasta tammi- helmikuussa. Tänä vuonna lumisadetta on tullut tavanomaista enemmän. Lämpötila sahaa paljon.”

Nordahlin mukaan muutoksen huomaa esimerkiksi jäätiköistä, jotka saattavat sulaa kesällä monta metriä yhdessä viikossa.

Norjan Meteorologisen instituutin ilmastotutkija Rasmus Benestad vahvistaa, että pohjoisten seutujen säät ovat muuttumassa. Luvassa on äärioloja: lämpötilavaihtelua sekä plussalle että miinukselle sekä lisää sadepäiviä ja isompia sademääriä.

”Lämpeneminen näkyy erityisesti Huippuvuorilla, jossa viime vuonna rikottiin lämpöennätyksiä. Sään muutoksen ennustaminen perustuu monimutkaisiin malleihin, mutta ennätysten rikkoutuminen on nyt yleinen trendi.”

Lumivyöryriskiä lisää Benestadin mukaan edestakaisin hilaavat lämpötilat, jotka synnyttävät lumeen jääkerroksia. Se vaikeuttaa myös porojen jäkälänetsimistä.

Lumi Nordahlin suksen alla Lyfjorddalenissa on märkää ja raskasta. Lumivyöryjen osalta se on pahinta mahdollista: vyöry lähtee liikkeelle helposti itsestään.

”Tällaisen lumen puristamana ei selviä pitkään hengissä.”


Yksi vakavimmista ilmastomuutoksen seurauksista pohjoisilla alueella on jääalueiden pienentyminen. Pohjoisen Jäämeren jääpeite katoaa tutkijoiden ennustusten mukaan kokonaan kesällä jo 30 vuoden päästä. Merijään pinta-ala on jo pienentynyt merkittävästi, ja lisäksi jää on paikoin merkittävästi ohuempaa kuin ennen.

”Jos ensi kesä on erittäin lämmin, paljon Pohjoisen Jäämeren jäästä sulaa”, sanoo Tromssan Arctic Frontiers -konferenssissa vieraileva Lontoon University Collegen professori Julienne Stroeve.

Uusia sulamisennätyksiä syntyy joka vuosi, Stroeve sanoo. Jää ei heijasta enää yhtä paljon auringonvaloa ja -lämpöä, ja lämpöä imeytyy meriin. Tämä vaikuttaa sekä paikallisiin sääilmiöihin että koko maailman säähän.

”Sulasta merestä nousee kosteutta, joka tiivistyy rannikkosateiksi. Myös myrskyt seuraavat jäärajaa ja siirtyvät pohjoisemmaksi. Tällä hetkellä tutkitaan, miten merijään sulaminen vaikuttaa esimerkiksi polaaripyörteeseen, joka säätelee suursäätilaa alueella.”

Jäämeren merijään sulamisen lisäksi tutkijat seuraavat tarkkaan Grönlannin jääpeitteen heikkenemistä. Sulaessaan se nostaisi merenpintaa jopa useilla metreillä. Stroeven mukaan kasvihuonekaasujen merkittävä rajoittaminen on ainoa tapa hillitä arktisten alueiden muutosta. Silti Pariisin ilmastosopimuksen raja eli 1,5–2 asteen lämpeneminen vaikuttaa jo merkittävästi pohjoisessa.

Tromssan Lyfrordalenissa lumi on paksua ja takertuvaa. Kun hanskan ottaa pois, sormet menevät tuulessa nopeasti tunnottomaksi. Lisäksi olemme likimärkiä. Oppaallamme Nordahlilla on tuulen ahavoimat kasvot ja ulkoilmaihmisen rusketus, mutta myös järkeä. Päätämme kääntyä rinteeltä takaisin.

Lähes 20 vuotta sitten saatu opetus on auttanut, hän sanoo.

Ystävästä löytyi ensin käsi. Hän oli yrittänyt tehdä ilmataskua päänsä yläpuolella pystyäkseen hengittämään 1,5 metrin syvyydessä. Lumi oli kevyttä ja puuterimaista, sitä oli helppo kaivaa. Nordahl kaivoi käsillään, ryhmällä oli mukana vain yksi lapio.

”Teimme retkelle lähdössä paljon virheitä.”

Ystävä saatiin ylös 15 minuutin päästä. Siitä pidempi loukussaoloaika olisi todennäköisesti ollut kohtalokas. Seurue käveli alas rinnettä viiden kilometrin matkan, ja ystävä selvisi vammoitta. Lumivyörypaikannin, jota hän piti takissaan, oli pelastanut hänen henkensä.

”En muista alas kävelystä mitään. Päätin, ettei koskaan enää näin.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Arktinen ilmastonmuutos


 Arktiset alueet lämpenevät kaksi kertaa niin nopeasti kuin muut alueet.

 Jäämeren merijää kutistuu, ja Grönlannin jääpeite sulaa.

 Pohjoisilla alueilla sademäärät kasvavat ja myrskyjen todennäköisyys lisääntyy.

 Lumimäärät vähenevät sekä järvien ja jokien jääpeitteet ohenevat. Tulvien mahdollisuus kasvaa.

 Metsät ja maanviljely siirtyvät pohjoisemmaksi.

Lähde: EEA

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ilmastonmuutos
  • Norja
  • lumivyöry
  • Lumivyöryt
  • Hiihto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    5. 5

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    6. 6

      Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

    7. 7

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    8. 8

      Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    7. 7

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    8. 8

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    9. 9

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    10. 10

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää