Ulkomaat

Trump taipui yhden Kiinan politiikkaan ja lupasi puolustaa Japania jatkossakin

Itä-Aasian politiikassaan Trump on asettunut selkeästi Japanin kannalle Kiinaa vastaan, mutta luopui torstaina kaikkein provosoivimmasta kannastaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi perjantaina Japanin pääministerin Shinzo Aben Valkoisessa talossa.

Itä-Aasian politiikassaan selvästi Japanin puoleen kääntynyt Trump lupasi vastakin huolehtia yhdessä Japanin kanssa alueellisesta rauhasta ja vakaudesta.

Trump ei ottanut esiin kampanjalupauksiaan, joissa hän vaati Japania maksamaan Yhdysvalloille enemmän puolustuksestaan.

Keskustelujen on määrä jatkua viikonloppuna golfin merkeissä Trumpin Floridan-klubilla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Niissä jatkettaneen vaikeammasta aiheesta, kauppapolitiikasta. Trump sanoutui irti Tyynenmeren maiden vapaakauppasopimuksesta TPP:stä tammikuussa.

”Olen optimistinen siitä – – että dialogi johtaa hyviin lopputuloksiin” , Abe sanoi.

Trump on asettunut selvästi Japanin puolelle Kiinaa vastaan Itä-Aasiaan kauppa- ja turvallisuuspolitiikassa.

Hän kuitenkin perääntyi torstaina kaikkein tulenarimmasta kannastaan ja lupasi puhelimessa Kiinan presidentille Xi Jinpingille, että Yhdysvallat kunnioittaa vastedeskin niin sanottua yhden Kiinan politiikkaa.

Se tarkoittaa sitä, että Kiinaksi tulkitaan nimenomaan Manner-Kiina eli Kiinan kansantasavalta.

”Uskon, että Yhdysvalloista ja Kiinasta tulee yhteistyökykyiset kumppanukset”, Xi sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Puhelu Pekingiin kertoo siitä, että Trump hakee tasapainoa Aasian-suhteisiinsa.

Aikaisemmin Trump oli sanonut, että yhden Kiinan käsite on ”neuvottelukysymys”, jota voi käyttää nappulana kauppaneuvotteluissa, muistuttaa uutistoimisto AFP.

Toistaiseksi hän on lähinnä tölvinyt Kiinaa syyttäen sitä muun muassa amerikkalaisten työpaikkojen varastamisesta.

Trump ehti voittonsa jälkeen joulukuussa vastaanottaa puhelun Taiwanin presidentiltä Tsai Ing-weniltä. Se rikkoi jyrkästi perinteistä Kiinan-politiikan protokollaa.

Vasta torstaina vuorossa oli Kiinan Xi. Tiettävästi Xi oli kieltäytynyt puhumasta Trumpin kanssa, ellei tämä lupautunut jo etukäteen taipumaan yhden Kiinan periaatteen tunnustamiseen.

”Presidentti Trump suostui kunnioittamaan yhden Kiinan politiikkaa presidentti Xin pyynnöstä”, Valkoinen talo tiedotti uutistoimisto Reutersin mukaan.

Trumpin ja Xin puhelua luonnehdittiin Valkoisesta talosta ”pitkähköksi ja sydämelliseksi”. Vierailukutsujakin esitettiin.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Tästä on kyse

Epävirallinen valtio


 Taiwan erkani Kiinasta vuonna 1949, kun Kiinan tasavallan hallitus pakeni kommunisteja Taiwanin saarelle.

 Taiwanilla on oma hallitus, armeija ja ulkopolitiikka, mutta Kiina ei tunnusta sen itsenäisyyttä.

 Kiina ei hyväksy maita, jotka ovat diplomaattisuhteissa Taiwanin kanssa. Kiina edustaa ”koko Kiinaa” myös YK:ssa.

 Yhdysvallat tunnusti yhden Kiinan 1979. Tämä ei estä Yhdysvaltoja tukemasta Taiwania epävirallisesti.

 Myöskään Suomella ei ole virallisia diplomaattisuhteita Taiwaniin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suurvallat
  • Kiina
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    2. 2

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    6. 6

      Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

    7. 7

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    8. 8

      Vegaanisen joulupöydän saa nyt koottua helpommin kuin koskaan – keräsimme bloggarien parhaat ruokavinkit, mukana vegaaninen munavoi ja sinihomejuusto

    9. 9

      Kymmenen kuukauden ikäinen lapsi kuoli kolarissa Uudessakaarlepyyssä – poliisi korjaa tietoja: vauva oli turvakaukalossa

    10. 10

      Jälleen yksi voitto Euroopassa jyllääville separatistisille voimille – autonomiaa ajavat puolueet ottivat enemmistön Korsikan aluevaaleissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    8. 8

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    9. 9

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    10. 10

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!” Tilaajille
    3. Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu
    4. Jälleen yksi voitto Euroopassa jyllääville separatistisille voimille – autonomiaa ajavat puolueet ottivat enemmistön Korsikan aluevaaleissa
    5. Katsojat joutuvat palelemaan järjestäjien säästäväisyyden vuoksi olympialaisten avajaisissa – VIP-vieraille varattu paksummat peitot hypotermian pelossa
    6. Israelin pääministeri saapui EU:hun itsevarmana: Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem pääkaupungiksi ”pani faktat pöydälle” ja EU-maiden tulisi seurata esimerkkiä
    7. Cristiano Ronaldo kohtaa Neymarin – Mestarien liigan pudotuspeliparit arvottiin
    8. Espoo selvittää, istuuko länsimetroyhtiön hallituksessa vääriä ihmisiä – Virkamiesten asema hallituksissa saattaa muuttua muuallakin, mikäli jääviysepäilyjä löytyy
    9. Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita
    10. Tunti sitten
    11. Krp paljasti poikkeuksellisen huumeliigan Itä- ja Pohjois-Suomessa
    12. Vegaanisen joulupöydän saa nyt koottua helpommin kuin koskaan – keräsimme bloggarien parhaat ruokavinkit, mukana vegaaninen munavoi ja sinihomejuusto
    13. Näytä lisää